sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Pieleen meneviä asioita



Toistuva uni on nyt sitä tyyppiä, että minun pitäisi ohjata joogatunti, mutta olen unohtanut koko asian, enkä ole valmistautunut. Unissa olen oikeassa paikassa, mutta en ole valinnut harjoitussarjaa, tai sali on täynnä jotakin roinaa joka minun olisi pitänyt siivota pois ennen tunnin alkua. Tai minulla on ihan väärät vaatteet päällä, niin kuin minuhame, jossa on vaikea asettua risti-istuntaan.

Vähän unien tyyppinen tilanne olikin eilen aamusadhanassa. Siippa oli säätänyt joitain minun ipodin asetuksia, ja kun piti alkaa toistamaan mantroja, ei salin stereoista kuulunut kuin pientä piipitystä. Stereot olivat täysillä, ja minun ipod oli täysillä. Enkä minä tiennyt, miten ipodin astuksiin pääsee, tai mitä sieltä pitäisi säätää.

Ensin raivostutti oikein kunnolla. Tuntui, että koko sadhana on ihan pilalla. Vähitellen, kun yritimme kuulla pihinää stereoista ja mantrata mukana, alkoi mieli taipua siihen, että tämä nyt meni näin. Totesinkin sadhanan lopuksi, että tällä kertaa meille järjestettiin tällainen sadhana, ja onneksi me taipuisina jogineina pystyimme sopeutumaan siihen.

Nyt minä osaan säätää ipodin asetuksia. Opettelin siipan ohjauksessa heti sadhanan jälkeen, kotiin päästyäni. Alan seuraavaksi valmistautua tämän päivän joogatuntiin – poikkeuksellisesti tuuraan kollegaa. Toivottavasti sujuvasti ja ilman vastoinkäymisiä.

Ei kommentteja: