maanantai 15. heinäkuuta 2013

Sunnuntaitunti



Sunnuntain kundaliinijoogatuntien pitäminen on erityisen mukavaa. Johtuu varmasti siitä, että ihmiset ovat jo valmiiksi rauhallisia, rentoutuneita ja kiireettömiä. Ja todennäköisesti olen itsekin vähän toisenlaisissa tunnelmissa kuin vaikkapa arki-iltana töiden jälkeen.

Olen kahtena sunnuntaina ohjannut harjoitussarjat, jotka kohdistuvat kehon lymfajärjestelmään. Ja juuri tämä harjoitussarjojen sekä meditaatioiden valitseminen tai oikeammin valikoituminen tunneille on sellainen asia, jota en voi muuta kuin hämmästellä. Ensimmäistä lymfasarjaa valitessani se tapahtui niin kuin valinta yleensä tapahtuu silloin, kun sarja ei ole minulle entuudestaan tuttu, eli en muista tehneeni sitä itse enkä ole sitä koskaan ohjannut. Silloin mieleen pälähtää jokin tai jotkin niistä kirjoista, joissa harjoitussarjoja on. Sitten ei muuta kuin selaamaan kirjoja. Yleensä harjoitussarja pompsahtaa kirjasta esiin aika nopeasti, kun sitä vaan jaksaa selata.

Toisen lymfasarjan valitsin ihan teeman perusteella, mitä teen melko harvoin. Eli ajattelin, että jatketaan tätä lymfateemaa, ja sitten etsin teemaan sopivan harjoituksen. Kolmannenkin sunnuntain, eli eilisen piti mennä niin. Ajattelin, että jatketaan edelleen lymfateemaa, ei sitä ole tullut mitenkään liikaa vielä käsiteltyä. Etsin kirjoistani sopivan harjoitussarjan, ja luulin että tekisimme sen. Mutta ei, eipä se niin mennyt. Mieleen tuli aivolisäkkeeseen kohdistuva sarja, eikä lähtenyt mielestä pois. Totesin, että jostakin syystä se aivolisäkesarja on nyt sitten vaan tehtävä. Ja niin me teimme.

Juuri noin käy usein, jos alan suunnitella seuraavan tunnin ohjelmaa liian aikaisin. Minä mielelläni valmistautuisin hyvissä ajoin, mutta se ei vaan onnistu. Valmistautuminen menee ihan hukkaan, kun edellisenä iltana tai muuten vaan lähempänä tuntia mieleen tulee satavarma tunne siitä, että valitsemani harjoitus ei ole paras mahdollinen juuri sille tunnille, ja että meidän pitää tehdä jotakin ihan muuta. Ei silloin auta muu kuin kuunnella ja seurata sitä sisäistä tunnetta.

Myös meditaatioiden valinnassa olen alkanut oppia, ettei ennakkovalmisteluilla välttämättä ole merkitystä siihen, mitä tunnilla teemme. Ja olen alkanut ottaa mukaan ohjeita useisiin eri meditaatioihin, ja jättää päätöksen muodostumaan tunnin aikana. Niin usein suunnittelemani meditaatio on vaihtunut ihan lennosta, joskus johonkin ihan uuteen joka nyt vaan on sattunut olemaan samassa kirjassa kuin harjoitussarja. Tai joskus meditaatioon, jonka ohjeistuksen muistan ulkoa.

Näin tuntien suunnittelu ja valmistautuminen näyttää onnistuvan parhaiten. Ja silti jokin mieleni orjapiiskuriosa on sitä mieltä, että olen laiska ja löysä ihminen, joka vaan välttelee kunnollista valmistautumista tunneille. Yritän vaientaa sen äänen sisälläni, se ei nimittäin ymmärrä näistä joogahommeleista yhtikäs mitään.

2 kommenttia:

Rouva K kirjoitti...

Eikös tuollainen intuitiotyöskentely ole sitä siunattua suoraa yhteyttä sisimpään? :-) Jotenkin tämä tuo mieleeni sen kun Mahatma Gandhi puhui hyvin ja mielenkiintoisesti ainakin kaksi tuntia Englannin parlamentissa, ilman mitään papereita. Ja rivipoliitikot sitten nöyrinä miettivät, että kaipa se on vaan niin että jos se mistä puhutaan todella on sydämen asia niin kyllä siitä pystyy puhumaan valmistelemattakin.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Itse asiassa ajattelen, että kyse todellakin on suorasta yhdeydestä jonnekin, mutta ei ehkä sisimpään. Pikemminkin ulospäin, universumiin, maailmankaikkeuteen, jonnekin. A jattelen, että minun intuitiivinen valinta vastaa jonkun tunnilla olijan tarpeeseen. Joskus käykin niin, että joku tulee tunnin jälkeen kiittämään ja/tai kyselemään lisää, ja samalla toteaa, että harjoitus tai meditaatio oli joko hänen elämäntilanteeseensa, sairauteen tai vaivoihin juuri sopiva juttu. Tai sitten se muuten vaan kosketti häntä kovasti.