torstai 14. marraskuuta 2013

Ei joogaa mutta kulttuuria



Tämä on siitä hassu viikko, ettei minulla ole ohjattavana yhtään joogatuntia. Ei ainuttakaan! Tiistain vakitunnille jouduin hankkimaan sijaisen jo kauan sitten, sillä silloin minulla oli päivätyöhöni liittyvä meno, jonka takia en päässyt tuntia pitämään. Vähän outo olo, mutta ei ollenkaan hullumpi. Vaihteeksi. Ensi viikolla sitten taas vakitunti.

Eilen illalla oli vähän toisenlaista tekemistä, kun olin ystäväni kanssa katsomassa Les Misérables –musikaalia. Yhtään ei olisi huvittanut mennä, kun olisin halunnut olla vaan kotona peittoon kääriytyneenä ja katsella telkkaria. Mutta voi pojat, olin ihan ensi minuuteista asti täysin myyty Kurjille. Hyvissä ajoin ennen väliaikaa olin päättänyt, että se on nähtävä vielä toiseen kertaan, jos vaan mahdollista. Koko yön se mahtava musiikki pauhasi päässäni, ja herätti aamulla. Koko päivän olen ollut ihan fiiliksissä, hymyillyt vaan kaikille ja kaikelle.

Minä käyn kohtuullisen paljon teatterissa, elokuvissa ja konserteissakin, mutta harvoin olo on näin kohottunut minkään kulttuuripläjäyksen jälkeen. Hyvä näin.

Ei kommentteja: