lauantai 1. helmikuuta 2014

Jos minulla olisi…



Jos minulla olisi oma joogasali – mitä minulla tuskin tulee tässä elämässä olemaan, mutta leikitään tätä leikkiä silti – on kaksi sisustuksellista seikkaa, joita välttäisin parhaani mukaan. Ensimmäinen on paikan täyttäminen kaikenlaisella henkisyyteen viittaavalla tavaralla. Välttäisin sisustukseen tarkoitettuja Buddha-patsaita ja muita jumalien kuvia, vaikka niistä joissain muissa paikoissa pidänkin. Mutta ehkä ei joogasalilla. Myöskään kynttilälyhtyjä ja tuikkuja ei minun salillani olisi määrättömiä määriä, 1–3 riittäisi oikein hyvin. Kaikessa sisustuksessa pyrkisin yksinkertaisuuteen ja niukkuuteen runsauden sijaan. Sillä ei joogatessa mitään silmänruokaa tarvita, kundaliinijoogassa varsinkaan, kun silmät pidetään enimmäkseen kiinni. Ja jos tavoitteena on tietty yksinkertaisuus ja mielen rauhoittaminen, ei sitä kaiken maailman tilpehööri ympärillä edistä millään lailla.

Toinen asia mitä välttäisin, olisi sisustaminen ruotsalaisen sisustustavaratalon tuotteilla. Jos viltit, kynttilätuikut, teemukit ja kaikki muukin on kyseisestä ruotsalaisesta sisustustavaratalosta, tekee se joogasalista aika persoonattoman ja tylsän. Mielummin etsisin kirpputoreilta eriparisia ja vähän klohmuisiakin teemukeja, kuin käyttäisin ruotsalaisen sisustustavaratalon kultareunaisia kuppeja. Ja värväisin tutut mummot neulomaan ja kokoamaan vilttejä villalankaisista ruuduista ennen kuin ostaisin tekokuituisia sisustusvilttejä. Kutoisin itse matot eteisen lattialle. Ja sitä rataa.

Anyway, tärkeintä on että joukossamme on ihmisiä, jotka ovat valmiita ottamaan riskin ja perustamaan joogasalin. Mieluinen sisustus on ihan extraa, monet muut asiat joogasalissa ovat paljon tärkeämpiä. Mutta ei se sisustus mikään merkityksetön asia ole, sillä se on osa salin tunnelmaa ja viihtyisyyttä.

7 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

Tuota joo, leikitään tätä ajatusleikkiä :). Jos sinä perustaisit joogasalin, se olisi varmasti mahtava. Tulisin kyllä käymään, täältä kaukaakin.
Ja jep, ne ruotsalaisen sisustustavaratalon tuotteet...voi miksi? (Niin, epäilemättä hinnan takia). Se fleeceviltin sähköisyys ja kylmyys tulee vastaan melkein joka joogasalilla. Täällä pk-seudulla esim Hima jooga-salilla on hyödynnetty kierrätystavaroita, ja kyllähän se vaikuttaa fiilikseen. Joka paikassa kyllä on se oma juttunsa, ja aika usein huomaan, että ne omat fiilikset liittyen paikkaan tulevat aina ovella vastaan. Ja ne fiilikset ovat syntyneet siellä tehdyistä joogaharjoituksista. Siksi kai useimmilla joogasaleilla on, ainakin minusta, hyvä fiilis, mahdollisista sisustuksellisista puutteista huolimatta.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Googeloin tuon Hima-salin, ja kuvien perusteella siellä on tosi viihtyisän näköistä, juurikin niitä räsymattoja lattioilla jne. Oikein mainio, vaikka aika paljon kaikkea tavaraa sielläkin näyttäisi olevan.

Tämä nyt on tällaista nirsoilua. Eilen joogasin paikassa, jossa oli niin kylmä lattia, ettei rentoutumisesta tullut oikein mitään. Minusta se on ihan oikea ongelma, toisin kuin sisustus. Kylmyys hiipi jooga-alustan ja sen päälle levittämäni pellavapyyhkeen läpi, ja alkoi kalvaa selkää sekä munuaisia. Olisi pitänyt ottaa oma villamatto mukaan, mutta laiskuuttani ajattelin etten jaksa raahata omaa joogamattoa mukanani. Ensi kerralla raahaan, ei tuollaisesta palelusta tule yhtään mitään.

Kirjuri kirjoitti...

Tuo kritiikkisi ruotsalaisilla megahiteillä sisustettuja joogasaleja kohtaan pätee muuten kaikkiin muihinkin tiloihin. Olen aina riemastunut kun näen kodin jota ei ole sisustettu Ikealla. Omastakin kodista löytyy joitakin Ikean huonekaluja, en tosin ole niitä itse käynyt ostamassa vaan saanut lahjaksi tai kirpparin kautta. :-) Viihtyisän persoonalliselta kyllä kuulostaa unelmiesi oma joogasali!

Sara kirjoitti...

Sat nam! Täällä uusi lukija ilmoittautuu. Lueskelin vanhaa blogiasi Vuodatuksen puolella ja siirryin sieltä tänne. Tosi mielenkiintoista lukea kundaliinijooga-arjesta! Paljon on tuttua ja paljon uuttakin, oma joogapolkuni on vasta alussa.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Sat Nam Sarana! Kivaa että löysit blogin, ja ilmottauduit. Ja mahtavaa, että sinäkin olet lähtenyt kulkemaan joogapolkua sinne, minne se sitten viekin :)

Anonyymi kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä kanssasi! Itseänikin vähän harmittaa, kun täällä Tampereella ei vielä ole joogakoulua, joka tuntuisi (sisustukseltaankin) omalta ja kutsuvalta. Minua miellyttäisi eniten juurikin yksinkertainen, kierrätettyä ja luonnonmateriaaleja suosiva sekä hippusen maalaisromanttinen sisustus. Ja tietenkin lämminhenkinen ja kotoisa tila. Elikkäs melkolailla samantyyppiset haaveet salin suhteen kuin sinulla.
Miksipä et voisi harkita oman joogakoulun perustamista. :)

Hanna

Jagdev Kaur kirjoitti...

Oma joogakoulu, huh! Ei ole montaa kertaa käynyt mielessä, olen ajatellut jättää tuon yritystoiminnan muiden harteille. Mutta joo, voin harkita asiaa vakavasti siinä vaiheessa, jos minulla on joogakoulun pystyyn polkaisemiseen tarvittavat rahat käytössäni ja sopiva tila tiedossa. Mikäli Universumi paiskaa ne eteeni, niin sitten mietitään. Jotenkin kyllä kuvittelisin, että Universumilla on muita juttuja varattuna minulle, mutta mistäpä sitä koskaan tietää, Universumin suunnitelmista.