maanantai 10. helmikuuta 2014

Matkakuumetta



Viikonloppuna meni perille se tosiasia, että Valkoisen tantran meditaatio on jo ensi viikonloppuna. Ja aloin miettiä, että olisiko minun pitänyt saada sähköpostia sieltä, sillä ainakin viimeksi sain meilin jossa oli meditaatiossa käytettävät mantrat ja joitain käytännön asioita. Kysyin meditaatioon ilmoittautuneelta joogaopettajaltani, että onko hän saanut postia. Kyllä oli, ja hän forwardoi minulle mantrat ja muut. (Ihania mantroja, minun suosikkejani. Kahdesta pidemmästä mantrasta oli puhe juuri lauantaina sadhanan jälkeen. Ne ovat mahtavia mantroja, mutta molemmat melko – miten sen nyt sanoisi – suuntäyteisiä. Voiko niin sanoa suomeksi? Toisen muistan ulkoa, mutta toista pitää treenata, olen sen joskus osannut jotenkuten.)

Laitoin viestin Tukholmaan ja kysyin mitä minun viestille on tapahtunut. Sain vastauksen nopeasti: Valkoisen tantran organisoija, joka oli myös meidän kundaliinijoogaopettajakoulutuksen pääopettaja, vastasi että olen vain tipahtanut listalta jostakin syystä, ja vahvistus ilmoittautumisestani ja ohjeet tulevat pikapuoliin.

Kohta pitää jo ruveta miettimään, että mitä sinne pakkaa mukaan. Missä vaatteissa haluaa meditoida. Onneksi muistin tuoda lampaantaljan kotiin joogasalilta. Mitä muuta pitäisi muistaa, ja mitä olen unohtanut.

2 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

Katselin tantran kotisivuja, ja ainakaan siellä ei ole vahvistettua tapahtumaa tälle puolen merta. Ehkä se jäi vain haaveeksi tällä erää. Ja nyt vähän mietityttää kun on itse lykännyt osallistumista siihen, kunnes se järjestetään kotimaassa. No, samapa tuo.

Nuo kommunikaatio-ongelmat (siis häviävät sähköpostit, puuttuvat vahvistukset) ovat minusta tosi yleisiä joogapiireissä. Yksi taho järjestää paljon mielenkiintoisia tapahtumia, mutta olen jo luovuttanut niiden suhteen, en enää jaksa...jos pitäisi mennä harrastamaan jotain mahdollisimman nollaavaa, mutta sinne ilmoittautuminen on stressaavaa kuin Saksan autoruuhkat, ei se oikein toimi...ainakaan minunlaiselleni.

Hyvää matkaa, toivottavasti saadaan lukea blogista mitä sinne tänä vuonna kuului!


Jagdev Kaur kirjoitti...

Valkoisen tantran meditaation järjestää aina paikallinen taho, eli tässä yhteydessä Tukholmalaiset toimijat. Ja heidän olisi pitänyt vahvistaa osallistumiseni. Mikään ihme ei ole, että jokunen nimi lipsahtaa listalta pois, sillä tapahtuma on iso ja osallistujia paljon. Tietenkään ei saisi lipsahtaa, mutta välillä niin vaan käy.

Olen jossain määrin samaa mieltä siitä, että joogapiireissä jutut on joskus vähän vaikeita. Sillä voi olla jotakin tekemistä sen kanssa, että moni asia tehdään ihan vanhanaikaisesti käsipelillä ilman nettilomakkeita ja muita hienouksia, joille ei vaan ole maksajaa. Eli tyypit tekee ehkä osin vapaaehtoistyönä tarkkuutta vaativia hommia, jotka olisi helppo tehdä jollakin muulla tavalla - automaattisesti - jos toisella tavalla tekemiseen siirtymiseen olisi resursseja.

Ihan varmasti saatte lukea blogista Tukholman kuulumisia, ja jos kaikki menee niin kuin suunniteltu on, niin kuulumisia on luettavassa muuallakin. Mutta siitä myöhemmin lisää ;-)