Takapakkia

Ei minun ole erityisen vaikea sopeutua kesäaikaan tai talviaikaan siirtymiseen. Tunnin heitto ei tunnu juuri missään, saan sen kiinni noin kahdessa päivässä. Kiitos taitaa kuulua minun hyville unenlahjoille, ei ole vaikea nukahtaa vaikka kello olisi mitä. Ihan sama ilmiö kuin ulkomaille matkustaessa; tunnin siirto on helppo, kaksi tuntiakin menee kohtuullisen hyvin vaikka siihen pitää jo vähän keskittyä.

Ja onhan se ihan kiva, että nyt on illat valoisat tuntia myöhempään kuin talviaikaan. Tosin valostumassa ne oli hyvää vauhtia joka tapauksessa, ei se ole minusta mikään syy kesäaikaan siirtymiseen. Varsinkin kun hintana on se, että aamut on nyt sitten pimeät.

Talviaikaan aamu jo hyvin sarasti kun heräsin viideltä tekemään aamuharjoitustani. Ja ennen kuin sain tunnin mittaisen harjoitukseni päätökseen, saatoin sammuttaa valot kun oli niin valoisaa. Entäs nyt? Nykyistä kesäaikaa elettäessä herään viideltä pilkkopimeään. Ja aamu vasta sarastaa kun lopetan harjoitukseni. Höh, tämä vaihe pitää nyt sitten elää kahteen kertaan, ennen kuin aamut valoistuvat niin, että on valoisaa jo viideltä.

Onneksi päivisin sentään paistaa aurinko. Tuntuu, että aurinkoa pitää nyt tankata ihan tosissaan, sen noin kolme kuukautta kestäneen marraskuun ja pilvistäkin pilvisemmän helmikuun jäljiltä. Ei haittaa yhtään vaikka aurinko häikäisee ja saa siristelemään, aurinkolasitkin jäävät usein koteloonsa kun pitää silmien kautta tankata aurinkoa.