Uusi energia

Meillä oli tänään paikallisen sangatin kundaliinijoogaopettajien ja opettajakoulutuksessa olevien tulevien opettajien yhteinen tapaaminen. Kaikki eivät tietenkään päässeet paikalle, mutta oli meitä jo ihan komea joukko. Suuri osa meistä tunsi toisensa, mutta kävimme silti lyhyen esittelykierroksen. Minä huomasin kertovani itsestäni, että joogaan ihan tosi mielelläni, opetan joogaa tosi mielelläni, mutta sen lisäksi myös kirjoitan joogasta tosi mielelläni, ja yksi paikka johon kirjoittelen, on tietenkin tämä blogi.

Jälkeenpäin huomasin, että oma esittelyni oli omalla asteikollani mitattuna tosi rohkea. En ehkä aiemmin olisi rohjennut sanoa samalla tavalla. Tai jos olisin sanonut, olisin jälkeenpäin miettinyt, että miksi minä niin sanoin ja miten muut siihen suhtautuivat.

Kun pari viikkoa sitten kävin jälleen energiahoidossa, tapahtui pari merkityksellistä juttua. Yksi oli se, että hoidon aikana kävi selväksi, ettei minulla ole tai ollut pääsyä edellisiin elämiin. Sitä kokeiltiin, mutta muhkea portti sulkeutui, eikä sitä porttia ollut kiertäminen. Kai portin olisi periaatteessa voinut ohittaa, mutta se olisi ollut turhan väkivaltaista. Ei se portti turhaan ole olemassa.

Aivan hoidon lopulla tapahtui jotakin yllättävää. Hoitaja huomasi jotakin tapahtuvan, ja hän ihan ääneen totesi, että mitäs nyt. Minäkin tunsin sen, kuin jotakin viileää ja turkoosinvihreää olisi laskeutunut kehoni etupuolelle. Hoitaja sanoi, että jostakin tuli uusi energia minun käyttööni. Se on kuulemma minun oma energiani, jota minulla ei ole tässä elämässä ennen ollut. Tämä uusi energia sitten jäi minulle, tasapainottumaan muiden energioiden kanssa.

Utelias mieli kysyy tietenkin seuraavaksi, että miten uusi energia on vaikuttanut elämääni ja olemiseeni. Tunnenko sen jotenkin, tai onko jokin erilaista kuin ennen. Luulen tuntevani energian ja sen vaikutuksen. On kuin minun ei tarvitsisi enää samalla tavalla kuin ennen epäillä omia tekemisiäni. Enää en vatvo ja veivaa, että voinko nyt tehdä näin tai näin, mikä olisi paras, olisiko minun pitänyt olla hiljaa, olinko tyhmä kun sanoin noin ja noin, ja miten kaikki muut sen tulkitsivat. Tällainen veivaaminen on ollut minulle ihan arkipäivää, enkä ole onnistunut sitä lopettamaan, vaikka olen lujastikin yrittänyt. Lisäksi se on vienyt ihan hirveästi energiaa.

Tuntuu kuin nyt olisi elämääni löytynyt jonkinlainen olemisen varmuus. Ehkä juuri siksi esittelin itseni opettajatapaamisessa ihan pokkana sellaisella tavalla, joka vähän yllätti itsenikin. Kyllä, minä voin sanoa itsestäni juuri niin, eikä sitä tarvitse sen enempää vatvoa.