Jo jonkin aikaa on minun
joogaamisessani ollut ihan selvä trendi, jonka mukaan yhä vaan vähemmän
kiinnostaa fyysiset asanat ja aina vaan enempi meditaatiot. Joskus vielä
innostun viuhtomaan mukana raskaassa harjoituksessa, mutta yhä useammin käy
niin, että en löydä mistään tarvittavaa motivaatiota. Ja kun niin käy, tulee
pikkuriikkisen huono omatunto, mutta samalla muistan että olen kyllä aikoinani
tehnyt harjoituksia tosi, tosi paljon. Parhaimmillani kävin noin 5 kertaa
viikossa kundaliinijoogatunneilla, ja tein parhaani mukaan kaiken minkä
pystyin. Enää en niinkään, vaan usein sadhanoissakin jätän osan asanoista
mielikuvaharjoittelun varaan.
Tänä aamuna kävi sadhanassa sitten
niin, että olin reippaana mukana lukemassa Japjin, mutta kun tuli fyysisen
harjoituksen aika, vedin villasukat jalkaan, huovan päälle ja asettauduin
lepäämään. Taisin nukahtaakin. Sitten taas rentoutuksen jälkeen ylös, ja
mantroja laulamaan. Tuli poimittua rusinat pullasta, eli sadhanan parhaat palat
plakkariin.
11 kommenttia:
Sat Nam ja kaunista kesää!
Olen miettinyt kuinka pitkälle kundaliinijoogan parissa voidaan mennä fyysisen harjoituksen sivuuttamisen kanssa. Uskon, että fyysinen osa harjoituksesta on hyvästä syystä mukana ja että harjoitus ei voi olla eheä kokonaisuus, jos sitä ei tehdä niin kuin se on tarkoitettu tehtäväksi.
Tunnilla tuntuu kummalliselta kun opettaja edustaa jotakin jota ei itse ole tai neuvoo tekemään asanoita, joita ei pysty näyttämään. Ehkä se ei häiritse monia, mutta etenkin muiden joogasuuntien kautta kundaliinijoogan pariin tulleille tästä herää hienoinen epäluulo ja pettymys.
Minua auttaa elämässä ja harjoituksessa, jos en löydä riittävää motivaatiota, että etsin sitä voimaa nimenomaan omasta navasta ja nostan fyysisen aktiviteetin voiman sieltä. Mutta toki me olemme kaikki yksilöitä ja valtavan hienoja yksilöllisyyksiä olen tavannut kundaliinijoogan parissa.
Sat Nam Anonyymi, ja kiitos kommentistasi. Kauhean hyvä kysymys.
Totta kai fyysinen harjoitus on kundaliinijoogassa mukana hyvästä syystä, mutta pitää muistaa ettei se ole se itsetarkoitus, vaan väylä tai portti johonkin. Fyysisen harjoituksen tarkoitus on valmistella keho ja mielikin meditoimaan.
Väitän, että jossakin vaiheessa fyysinen harjoitus voi käydä ikään kuin tarpeettomaksi. Sitä vaan ei tarvitse enää. Minä en ole vielä siellä, tuskin tulen tässä elämässä olemaankaan, mutta huomaan selvän muutoksen suhteessani fyysisiin harjoituksiin.
Meistä jokainen tekee kundaliinijoogaa oman kehonsa rajoitusten ja edellytysten mukaan. Niin myös kundaliinijoogaopettajat. Olisi aika kohtuutonta vaatia, että kundaliinijoogaopettajan pitäisi pystyä näyttämään kaikki ne asanat, joita hän ohjaa. Eihän hän ole mikään ylin temppumestari, eikä hänen ohjaamisensa ole kiinni siitä, mitä hän itse kykenee kehollaan tekemään.
Kundaliinijoogaopettaja voi istua pyörätuolissa, ja olla silti hyvä opettaja. Ja ohjattava voi olla sokea; silti hänen on ymmärrettävä mitä harjoituksessa pitäisi tehdä.
Omasta navasta löytyy paljon voimaa, koska juuri siellä meidän voimakeskus sijaitsee. Mutta keskittymällä jatkuvasti voimaan voi joitakin joogan hienovaraisempia tasoja mennä kokonaan ohi.
Joogan juuria ajatellen, parempi noin päin kuin niin päin että jooga on pelkkää jumppaa vailla syvempää sisältöä.
Olen ilman muuta samaa mieltä kanssanne hienovaraisista ja meditatiivisesta puolesta. Otin fyysisen puolen vain siksi esille, että usein koen että sitä tulee kundaliinijoogan parissa puolustaa. En henkilökohtaisesti pidä fyysistä puolta tärkeämpänä tai vähemmän tärkeänä kuin meditatiivista. Jokainen tekee harjoitusta omista lähtökohdistaan, mutta opettajat edustavat kundaliinijoogaa, siinä ei mielestäni voi olla henkilökohtaista tulkintaa. Jagved varmasti kirjoitti oma harjoitus mielessään ja kunnioitan sitä varauksetta. Olen elänyt kundaliinijoogan parissa yli kymmenen vuotta ja tämän ainutlaatuisen hienon joogasuunnan vaaliminen oli minulla mielessäni kun kirjoitin. Samoin kuin blogin kirjoittajalla. :)
Ok, hyvä. Kiitos Anonyymi.
Nyt tietenkin kiinnostaisi, että mistä tulee kokemuksesi, jonka mukaan kundaliinijoogan fyysistä puolta pitää puolustaa...
Sen, mitä kundaliinijoogaopettajalta edellytetään, olen kopioinut tänne
http://joogajuttuja.blogspot.fi/2013/09/mita-tulikaan-luvattua.html
Siellä ei puhuta mitään opettajan asanaharjoittelusta, vaan siitä, että opettaja tekee päivittäisen henkisen harjoituksensa.
Sat Nam,
kysyit miksi koen että fyysistä puolta olisi hyvä puolustaa/ sen
asemaa vahvistaa.
Kokemuksen kautta on tullut sellainen tunne.
En muuten itse pidä fyysistä harjoitusta ainoastaan
voimaharjoituksena. Fyysinen meissä on mitä suurimmassa määrin
porraspuu henkiseen. Olemme täällä ihmisinä jotta koemme tämän. Meillä
on se keho jonka olemme itsellemme valinneet ja mitä oppiläksyjä tai
tahdon harjoituksia se asettaa tiellemme on asia johon ei ole mitään
kirkkaan tietoisuuden syytä olla tarttumatta. Tekemällä sitä fyysistä
harjoitusta. Sen ei varmasti ole mistään pois.
Sadhana, josta oli yllä puhe, pitää sisällään kolme osa-aluetta.
Jos jättää yhden pois, tulee mieleen että miksi. Jos sellaisesta
kolmijalkaisesta klassikko jakkarasta jättää yhden jalan pois, niin
ainakaan jakkara ei pysy tasapainoisena. ;) (se oli kyllä aina ontuva
mielikuva) Eikö oikeastaan juuri sitä mikä on heikoin osa-alue
omassa harjoituksessa kannattaisi vahvistaa? Joskus se voi olla niin. Mieli ainakin kauppaa monia muitakin vaihtoehtoisia selityksiä.
Tahdon vielä kertoa, etten tunne sinua Jagved tai tiedä kuinka itse
teet harjoitusta muuten kuin vaan tämän blogin kautta.
Mutta koska pidän fyysistä harjoitusta tärkeänä, tunnen puolustamisen
tarvetta esim. luettuani yllä olevan kirjoituksesi. Jos ei tahdo lukea
sitä uudelleen, riittää että katsoo otsikon.
Kiinnostava on kirjoituksessa mainitsemasi - mitä sitten
kun fyysinen käy tarpeettomaksi/ei niin tarpeelliseksi. Minulle se
tarkoittaa, että mitä sitten kun harjoitus tulee siihen kohtaan, jossa
kundaliinijoogalla ei enää ole funktionaalista tarkoitusta. Mikä on seuraava harjoitus?! :)
Hei taas Anonyymi, ja kiitos kommentistasi. Mielenkiintoista keskustelua, vaikka olemmekin vähän eri linjoilla. Oikeastaan aika vähän, loppujen lopuksi.
Ilman muuta fyysinen puoli on tärkeä, se on ihan selvä. Me olemme henkisiä olentoja opettelemassa fyysistä elämää täällä maapallolla. Tästä olemme varmastikin samaa mieltä.
Mutta se sadhana. Sadhana voi olla hyvinkin monenlainen varhaisaamun henkinen harjoitus. Sen ei tarvitse sisältää fyysisitä harjoitusta. Yogi Bhajan opetti hyvin monenlaisia aamusadhanoja, joita tehtiin eri aikoina. Viimeisin on meille tutuin Vesimiehen ajan sadhana, joka koostuu kolmesta osasta, kyllä. Mutta sen lisäksi tai sijaan voi milloin vaan tehdä mitä tahansa YB:n antamaa sadhanaa - ne on hyvin esitelty kirjassa Sadhana Guidelines.
Ensimmäinen sadhana, jonka YB opetti, oli kahden ja puolen tunnin harjoitus, jossa toistettiin pitkää Ek Ong Kaar -mantraa. Ei mitään muuta. Se tehdään usein vieläkin YB:n syntymäpäivän aamuna elokuussa. Eikä se jakkara keiku, vaikkei siinä ole Japjia eikä fyysistä harjoitusta. Se vaan on ihan kokonaan toisenlainen sadhana kuin Vesimiehen ajan sadhana.
Lisäksi tekisin kyllä eron sen suhteen, mikä siellä omassa mielessä kehottaa jättämään fyysisen harjoituksen väliin. Jos se on ego, jota ei nyt vaan huvita, niin ilman muuta silloin kannattaa tehdä harjoitus egon ehdotuksista huolimatta. Mutta jos se on ihan oikeasti se oma keho, joka kaipaa lepoa harjoituksen sijaan, kuuntelisin sitä kehoa. Ei mikään jooginen tieto tai harjoitus mene oman kehon kuuntelun edelle.
Ja jooga on nimenomaan keino, jonka avulla on mahdollista erottaa egon puhe siitä, mitä keho oikeasti tarvitsee.
En ihan ymmärtänyt kommenttisi viimeisiä virkkeitä. Kundaliinijoogan funktionaalinen tarkoitus, hmmm. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että kun fyysiset harjoitukset ovat omalta kohdalta jostakin syystä takana tai sivussa, jää kundaliinijoogasta jäljelle vielä paljon muita harjoituksia. Esimerkiksi meditaatioharjoitukset.
Sat Nam,
kiitos tästä ehdottoman antoisasta keskustelusta ja kaikkea hyvää kesäksi.
Sat Nam, Anonyymi, ja kiitos itsellesi. Mukava keskustella muuten niin hiljaisen heinäkuun keskellä.
Jatkan vielä :D,
kun jäi niin vietävästä harmittamaan, että olin lukenut henkisen nimesi niin hätäisesti ja kaksikielinen pää käänsi kirjaimia väärin päin.
:-D Eipä sitä kannata harmitella. Ihan oikeat kirjamet, mutta vähän - vain vähän - väärässä järjestyksessä.
Lähetä kommentti