sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Päivää naiset



Näin naistenpäivän ratoksi olisi enemmän kuin paikallaan jokin kiva postaus siitä, mitä kaunista ja kivaa kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan on sanonut naisista. Tai edes jokin naisiin liittyvä joogajuttu. Olen sellaiseen koko päivän yrittänyt inspiroitua. Mutta nyt vaan on niin, arvon leidit, likanlätkät, eukot, emännät ja muut, että tänään ei oikein lohkea.

Joogisen naispostauksen tai naisisen joogapostauksen sijaan voisin kertoa kuinka riemastuin hindin kielen opinnoissani. Olen edelleen opiskelussa aivan alkumetreillä – vauhti tyssäsi siihen, kun hoksasin, ettei riitä jos opettelen kirjaimet. Tai siis jos opettelen vokaalit ja konsonantit. Hindissä kun juttu on niin, että jos vokaali seuraa konsonanttia, kirjoitetaan se eri tavalla kuin perusmuodossaan. Ja useinhan on niin, että vokaali seuraa konsonanttia. On siis opeteltava vokaalin kirjoitusasu ja sen lisäksi samaisen vokaalin konsonantin jälkeisen muodon kirjoitusasu. Eikä tässä vielä kaikki. Myös konsonanttien kirjoitusasut muuttuvat, kun niitä yhdistetään toisiinsa. Tällöin ensin tuleva konsonantti muuttuu, ja siitä tulee niin kutsuttu puolikonsonantti, joka kirjoitetaan yhteen jälkimmäisen, useimmiten muuttumattomana säilyvän konsonantin kanssa.

Niin, se riemastus. Se johtuu siitä, että hindin kielen vokaaleilla on kuupisteitä. Kuupiste ilmaisee vokaalin ääntämistä nasaalina. Joidenkin vokaalien päälle lisätään vain pelkkä piste nasaalistumista ilmaisemaan, mutta joillakin on kokonainen kuupiste, jota siis kuvaa puolikaaren tai ikään kuin maljan sisässä oleva piste.

Yogi Bhajanin opetusten mukaan meillä kaikilla on kehossamme kuupiste tai kuupisteitä. Miehillä on vain yksi kuupiste leuan kärjessä. Meillä naisilla kuupisteitä on 12, eli se sama leuankärjen kuupiste joka miehilläkin on, ja sen lisäksi 11 muuta kuupistettä. Ne sijaitsevat eri puolilla kehoa, ja kukin niistä 11 kuupisteestä on aktiivinen kaksi ja puoli päivää kerrallaan. Leuankärjen kuupiste on aktiivinen koko ajan. Meistä jokaisella on myös oma järjestys, jossa kuupisteet aktivoituvat. Aktivoituminen tarkoittaa sitä, että meidän kehomme, mielemme ja käytöksemme muuttuu tämän kuupisteiden aktivoitumisen kierron mukaan. Esimerkiksi vatsakeskuksen kuupisteen aktivoitumisen aikaan olemme kaikkein epävarmimmillamme. Huulien kuupisteen aktivoituminen saa meidät hiljaisiksi ja vetäytymään yksityisyyteen. Ja niin edelleen.

Ai että mitäkö hauskaa siinä sitten on, että hindin kirjoitusjärjestelmällä ja meillä ihmisillä on kuupisteitä. No en minä tiedä, minusta se vaan oli tavattoman hauskaa.

4 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Voi hyväänen aika...putosin kyydistä koko hindissä, miten kukaan voisi sitä kieltä oppia, tai jopa kirjoittamaankin! Oot sä ihana, likanlätkä ja arvon leidi! Kyllä kuupisteitä pitää olla, mitä lienevätkään, niin olla pitää!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Itse asiassa hindiä on monet oppineet, sitä puhuu aika moni ihminen :) Ja oikeasti, hindi ei taida olla suomalaisille mikään erityisen vaikea kieli, se kirjoitusjärjestelmä vaan tuottaa aluksi vaivaa. Mutta eipä sekään ole niin vaikea kuin kiinassa tai japanissa, hindiä sentään kirjoitetaan kirjaimilla eikä merkeillä.

Kyllä, kuupisteitä :D

siili kirjoitti...

Olenkin tässä viime päivinä aatostellut, että olisipa mielenkiitoista antautua pienelle tutkimusmatkalle kuupisteiden ilmentymiseen minussa. En vain oikein ole osannut lähteä vielä mistään liikkeelle. Tuumailin, että auttaisiko tutkimustyötä päivänkirjan pitäminen omista tuntemuksista. Hmmm? Oletko sinä saanut tutustua millä tavoin kuupisteiden kiertoosi?

Jagdev Kaur kirjoitti...

Siili, olen autuaan tietämätön kuupisteideni toiminnasta. Tai siis kyllähän minä huomaan, että ailahtelen yhdestä mielentilasta toiseen kuin tuuliviiri, mutta en ole koskaan pitänyt asiasta kirjaa. Monesti ajatellut, että tähänkin pitäisi perehtyä.

Voisin kuvitella, että ensimmäinen askel olisi kuulostella, koska ailahdus eli muutos moodista toiseen tapahtuu. Siitä saisi selville rytmin seuraaville vaihdoksille. Ehkä kuupisteetkin voisi tunnistaa - noin 10 vuoden itsetutkiskelun tuloksena, tai ehkä jo vähän nopeamminkin. Olen myös kuullut, että aktiivisen kuupisteen etsimisessä tai tunnistamisessa voi käyttää apuna heiluria. Esimerkiksi ketjussa roikkuvaa kristallia. Se lienee nopeampi tapa aktiivisen kuupisteen tunnistamiseen.

Sen kyllä sanon, että joskus rasittaa olla ailahtelevainen nainen, kun haluaisi olla peruskallio. Joskus taas ei rasita yhtään, päinvastoin.