Töissä huomaa niin itsestään kuin
muistakin, että loma alkaisi olla jo paikallaan. Ei jaksa enää keskittyä
työkoneen äärellä pitkiä aikoja kerrallaan. Paljon mukavampaa olisi palaveerata
oikeasti tai sitten vaan istua kahvihuoneessa rupattelemassa joko työ- tai
muista asioista. Olla sosiaalinen yksin puurtamisen sijaan. Tätä on nyt liikkeellä,
ja tästä on ihmisten kanssa keskusteltu.
Lounaan jälkeen aika ei millään
tuntunut etenevän, istuin koneellani enkä saanut juuri mitään tehtyä. No,
katselin netistä kaikki vapaat työpaikat. Onhan sekin jo jotain. Ajattelin,
että lähden hyvissä ajoin töistä pois, koska ei vaan tuntunut sujuvan työnteko.
Odottelin, että kello tulisi vaikka puoli kolme, niin että voisin lähteä. Tai
olisin minä voinut lähteä koska vaan, puoli kolme nyt sattui tuntuvan sopivalta
ajalta. Vähän ihmettelin, kun huonetoveri lähti kotiin, sillä hän lähtee hyvin
täsmällisesti neljältä käytännössä aina. Hetken päästä lähdin vessaan, ja
katselin, että käytävän kellot on taas ihan sekaisin, ne näyttävät jo aika
17.20. Vessassa vasta tuli mieleeni, että mitäs jos. Ja niin se oli.
Minulla on töissä paristokäyttöinen
herätyskello, josta katson ajan. Tietokoneen tai kännykän kelloa en oikein
ymmärrä, vanhanaikaisen viisarikellon kellotaulusta hahmotan ajan yhdellä
vilkaisulla. Digikelloa joudun pohtimaan hetken, että paljonko se nyt oikein
on. Viisarikelloni oli alkanut jätättämään, se ei ollut enää ajassa, vaikka
vielä se kävi. Varmasti olisin huomannut, jos se olisi pysähtynyt kokonaan.Kellon käynnin hidastumista en huomannut, luulin vaan että aika tuntuu pitkältä.
Pistin päivän nopeasti pulkkaan ja
lähdin kotiin, nyt jo pahasti myöhässä ajoissa lähtemisestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti