Universumi järjestelee asioita ja
vastailee pyyntöihin toisten ihmisten välityksellä. Välillä ne ihmiset ovat
tuttuja, välillä tuiki tuntemattomia. Tuntemattomien kautta järjestellyt asiat
tuntuvat monesti paljon ihmeellisemmiltä ja hämmästyttävämmiltä kuin tuttujen,
vaikka loppujen lopuksi kyse on ihan samasta asiasta. Universumin järjestelyt
tuntuvat myös erityisiltä silloin, kun toimitusaika on tosi lyhyt. Voi melkein
sanoa, että mitä lyhyempi toimitusaika, sitä varmemmin loksahtaa suu auki
hämmästyksestä. Pitkän toimitusajan jälkeen ei tunnu samalta, kun on ehtinyt jo
hermostua ja kyllästyä odottamaan ja unohtaa mitään koskaan toivoneensa.
Viime aikoina universumi on
järjestellyt käsiini kirjoja. Ensimmäinen tuli, niin kuin muutama postaus
aiemmin kirjoitin, luettavakseni kanssajoogaajan suosiollisella avustuksella.
Hän tiesi paremmin kuin minä, että minun pitäisi lukea Satu Rommin uusin kirja
Monsuunimantroja – kirja, jota aiemmin jo täälläkin ruodin. No eipä mitään,
viime viikolla olin menossa ohjaamaan joogaa, ja joogapaikalla huomasin
yksinäisen kirjan. Se oli Satu Rommin Kahvia ja Guruja eli kolme vuotta Intiassa
(Basam Books 2009), Rommin ensimmäinen teos. Joku ihana ihminen oli vapauttanut
kirjan minun kulkureitilleni, joten nappasin sen mukaan. Se oli siis
bookcrossing-kirja.
Luin kirjan. Se oli minusta paljon
parempi kuin Monsuunimantrat, eikä ärsyttänyt ollenkaan niin monessa kohdassa. Itse
asiassa aika harvoin. Yksi pahimmista oli kenties tämä:
Olin löytänyt astangajoogan vuosia aiemmin sillä tyypillisellä tavalla,
jolla naiset päätyvät henkisiin harrastuksiin: ihastuin joogaavaan mieheen ja
seurasin häntä tunnille. Miehen suhteen asia ei kehittynyt kovinkaan pitkälle,
mutta astangajoogasta tuli sitä suurempi rakkauden ja intohimon kohde. (s. 10–11)
Naiset siis päätyvät henkisiin
harrastuksiin miesten perässä. Mutta ovatko miehet sitten jo jotenkin valmiiksi
henkisyyden harrastajia? Niin voisi päätellä Rommin kommentista. Tosin omassa
tuttavapiirissä on runsain mitoin niitä miehiä, jotka ovat päätyneet joogan
pariin seuraamalla joogaa harjoittavaa naista. Eli eiköhän homma toimi ihan
molempiin suuntiin, vaikka Rommi antaa ymmärtää toisin.
Pienoinen yllätys oli se, kuinka
paljon samaa asiaa näissä kahdessa lukemassani Rommin kirjassa on. Tosi paljon
toistoa. Se ei varmaankaan häiritse, jos kirjat lukee useamman vuoden välein,
mutta näin peräjälkeen luettuna asia alkoi vähän häiritä. Ja samalla harmittaa
se Monsuunimantrat vielä entistä enemmän: miksei Rommi ole voinut kirjoittaa
sitä samantyyppisellä otteella, kuin Kahvia ja guruja. Miksi Rommi on
kirjoittanut sen niin tympeän kriittisellä tavalla, ja asemoinut itsensä niin kummallisella
tavalla suhteessa omaan kritiikkiinsä?
Rommin kirja lähti eteenpäin, toivottavasti
siitä on iloa vielä monille.
Universumille vielä pikku vinkiksi,
vaikka olen tämän jo sanonutkin eräässä (suljetussa) blogissa: haluaisin lukea
myös Mikael Bergstrandin kirjan Sumua Darjeelingissä – ja teetä. Tosin
bloggaaja oli sitä mieltä, että kannattaa kävellä kirjastoon ja lainata se. Kuulostaa
vähän turhan tavanomaiselta ja tylsältä tavalta saada kirja luettavaksi.
Mitäköhän universumi tuumaa, jos odottelen jotain tyylikkäämpää? Vähän epäilen,
että voi tulla pitkä odotus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti