torstai 3. tammikuuta 2013

Joululahja itselle



Koska häivyimme jouluksi maisemista, emme ostaneet kenellekään joululahjoja tänä(kään) vuonna. Paitsi minä ostin itselleni. Amerikkalaisessa verkkokaupassa oli alennusmyynti, josta ostin tantrisen kaulanauhan. Se ei ole mikä tahansa koru tai killutin, vaan eräänlainen jooginen apuväline joka vahvistaa niin rukouksen kuin meditaationkin vaikutuksia ja suojaa kantajaansa. Lisäksi eri kaulanauhoilla on erilaisia vaikutuksia sen mukaan, mistä kivistä nauha on koottu. Minun kaulanauhassa on helmiä ja karneoleja.



Vaikka kaulanauha oli tarjouksessa, oli sen hinta sen verran korkea että jouduin tullaamaan sen. Tullaaminen oli tehty helpoksi; sain kotiin ilmoituksen ja tullauksen tullimaksuineen suoritin verkossa. Näppärää.

Kaulanauhan ohjeissa todetaan, ettei se ole tarkoitettu joogaamista tai muuta liikuntasuoritusta varten. Luulen, että pidän omaani lähinnä meditointiin keskittyvissä tilaisuuksissa. Nauha on niin pitkä, että se ylettyy hyvin kaulan ympäri kahteen kertaan, mutta sitä voi pitää myös pitkänä versiona eli vain kertaalleen pujotettuna pään ympäri.

Olen vasta kokeillut kaulanauhaa ylleni, mutta jotenkin se tuntuu tosi hyvältä. Innolla odotan tilaisuutta, jossa voin sitä käyttää.

Ei kommentteja: