Jälleen kävi niin, että olin
aamusadhanan vetäjän lisäksi ainoa, joka oli kömpinyt paikalle. Missä kaikki
muut ovat? Lämpimissä vuoteissaan, unten mailla? En tiedä miten monta kertaa
olen tämän saman jutun blogiini kirjoittanut, mutta taas se tulee: juttuhan on siis
niin, että enkelitkin kadehtivat meiltä ihmisiltä aamusadhanaa. Sadhana on se,
missä hyvin voimme voittaa mukavuudenhalumme, väsymyksen ja nälän. Ihan vaan
saapumalla paikalle ja osallistumalla. Enkeleillä ei sitä mahdollisuutta ole,
koska niillä ei ole materiaalista ruumista, joka kaipaa lepoa, ravintoa ja
lämpöä.
Ja tämän kirjoitettuani haluan
todeta, että tarkoitukseni ei suinkaan ole paheksua niitä, jotka mielummin
nukkuvat omassa vuoteessaan kuin tulevat sadhanaan. Ja mitäpä minä tiedän,
ihmisillä voi olla vaikka millaisia esteitä, joiden takia he eivät pääse
paikalle. Minua vaan hämmästyttää se, että miten ihmiset voivat olla tulematta
sadhanaan. Ehkä tämä kertoo vaan minun addiktoitumisesta siihen käsittämättömän
pyhään, rauhalliseen ja onnelliseen olotilaan, joka sadhanasta seuraa.
Ja taas sadhana oli ihan täydellinen,
vaikka meitä oli vaan kaksi ihmistä paikalla. Taas minä itkin, tällä kertaa
viimeisestä mantrasta alkaen niin, ettei Aurinkolaulun laulamisesta tullut
yhtikäs mitään. Eikä minulla ole mitään hajua, miksi itkin. Pitääkö siihenkin
olla jokin syy? Ehkä minun sisälle vaan kertyy itkua, jonka on hyvä päästä
ulos, ja sadhanassa siihen on hyvä tilaisuus. En tiedä.
Mahtavat, aurinkoiset ja lämpimät
päivät vaan jatkuvat. On kuin laittaisi rahaa pankkiin aina kun aurinko
lämmittää paneeleja, jotka lämmittävät talon lämminvesivaraajaa. Viime kuussa
sähkölasku oli noin 100 euroa pienempi kuin yleensä elokuussa. Ja samalla pyöräilykausi
vaan jatkuu. Vähän enemmän pitää jo laittaa vaatetta päälle, mutta muuten on
oikein hyvät kelit ajella. Pyörähdimme tänään sellaisen 35 kilometrin lenkin,
emmekä suinkaan olleet ainoat, jotka olivat lähteneet ulkoiluttamaan pyöriään.
Hyvä välillä ajella, eikä vaan katsella televisiosta Espanjan ympäriajoa
sohvalla löhöten.
4 kommenttia:
Ehkäpä muut eivät nukkuneetkaan vaan hoitivat sadhanansa kotona? Äitinä, joka kyllä herää aikaisin meditoimaan mutta ei voi hipsia ulos kodistaan lasten vielä nukkuessa, en voi olla kirjoittamatta tänne tällaista huomiota :-)
Kyllä, olet ihan oikeassa, ihmisillä voi olla vaikka mitä elämäntilanteita. Ja vaikka mitä konsteja hoitaa homma elämäntilanteista huolimatta.
Asuimme aiemmin niin ahtaasti, ettei ollut mitään toivoa tehdä harjoitusta jos joku oli kotona, varsinkaan aamuisin! Viikonloput olivat hyvin vaikeita hlökoht harjoituksen kannalta. Nyt kun olemme muuttaneet, nautin suunnattomasti voidessani hiipiä alakertaan vaikka viideltä :). Enpä kyllä edelleenkään ole joogasalin sadhanaan osallistunut.
Miten muuten itse toteutat oman harjoituksen, jos osallistut sadhanaan? Teekö sen siihen päälle?
Mars mars kokeilemaan ryhmäsadhanaa joogasalille! Kun on kerran tai ehkä jopa kaksi kokeillut, tietää mistä jää paitsi :)
Jos osallistun sadhanaan, en tee omaa harjoitusta ollenkaan. Paitsi silloin, jos on jokin joka päivä tehtävä, esim. 40 päivän meditaatio kesken. Niin kuin nyt on. Silloin teen sen omani joskus myöhemmin kotona, viimeistään illalla. Mutta tarkkana saa olla, ettei se unohdu! Onneksi en ole vielä koskaan unohtanut, mutta voin hyvin kuvitella että se käy tosi helposti.
Joskus kuulin tutun tutusta, joka oli päättänyt tehdä tietyn meditaation 1000 päivänä peräkkäin. Hän olikin tehnyt sitä jo päälle 900 päivää, kun hän vaan oli ihan sujuvasti yhtenä päivänä unohtanut sen. Ja silloinhan mittari nollaantuu. Hän oli sanonut, että kokemus oli erittäin opettavainen.
Lähetä kommentti