Palasimme juuri tosi kivalta matkalta
Pariisista. En ole aiemmin siellä käynyt, mutta paljonhan siellä on tuttua, jos
on yhtään käynyt elokuvissa tai avannut telkkarin. Kaupunki oli valoisa,
iloinen, kupliva ja ystävällinen. En varmasti ole ensimmäinen joka niin sanoo,
mutta piti käydä itse paikan päällä toteamassa, että näin on.
Viime aikoina onkin mielen päällä
pyörinyt juuri se, millaista on ikään kuin tietää jokin asia, lukea se jostakin
tai kuulla jonkun kertovan että näin on. Ja miten toisenlaista on sitten elää
se asia todeksi oman kokemuksen kautta. Tarkoitan nyt ihan niinkin
yksinkertaista asiaa, kuin Pariisissa käymistä, ja samalla esimerkiksi
henkiseen ja joogaan liittyviä filosofisia asioita. Ihan samalla tavalla minun piti
käydä Pariisissa paikan päällä toteamassa ne asiat, jotka olin jo moneen
kertaan kuullut ja lukenut. Ja ihan samalla tavalla elän todeksi monia
henkisempiä asioita.
Vähän vaikea selittää. Itse asiassa
minun on pitänyt kirjoittaa tästä jo pitkään, mutta on tuntunut niin typerältä
edes yrittää selittää. Yritän silti. Otetaan pari esimerkkiä. Viime aikoina
minulle on joko joogatunnilla tai lauantain aamusadhanassa yhtäkkiä tullut
jollakin selittämättömällä tavalla todeksi asioita, jotka olen kyllä tiennyt
entuudestaan. Olen esimerkiksi tiennyt, että kundaliinijooga on vain yksi
mahdollinen polku, jota pitkin voi kulkea kohti henkisyyttä. Tämähän on ihan
selvä asia. Ja sitten yhtäkkiä kesken kaiken se asia vaan asettuu sillä tavalla
uuteen asentoon, että se tulee minulle todeksi. Onko se jonkinlainen oivallus
vai mikä, en minä tiedä. Ja silmänräpäyksessä kundaliinijooga kutistuu minun
silmissäni, kun sen rinnalle tulee niin paljon muuta. Tai ei se kutistu vaikka
siltä näyttääkin, kyse on vaan mittakaavan muutoksesta, kun yhtäkkiä näen ne
muutkin polut, jotka johtavat ihan samaan kuin joogakin. Tottakai jooga on
silti minulle se rakkain ja tärkein polku, se minun omani, mutta nyt näen
paremmin ne muutkin.
Toinen esimerkki voisi olla vaikka se
hetki sadhanassa, kun oivallan, että minä en ole vastuussa omaan kehooni
liittyvistä ulkonäöksellisistä asioista. Taas mitä suurin itsestäänselvyys,
olenhan minä sen tiennyt jo pitkään. Ja silti tulee hetki, jolloin oivallan sen
ihan uudella tavalla. Ymmärrän, ettei minulla ole mitään vastuuta muuttaa
kehoani minkään kauneusihanteiden mukaisiksi. Ei, jos minulle on tätä elämää
varten annettu lättänä takapuoli, lättänällä takapuolella mennään. Ihan turha
sitä on surra, alkaa pumpata pakaraliikkeitä ja kasvattaa lihaksia, tai asennuttaa
implanttia pakaroihinsa. Minä olen vastuussa kehostani, sen toimivuudesta ja
siitä huolehtimisesta, mutta en mistään muusta, vaikka minulle niin yritetään
uskotella.
Hitsi miten lattealta tämä
selitysyritys nyt kuulostaa. Mutta se on juuri se pointti: tiettyjen asioiden
selittäminen on aina tosi latteaa, jos sitä verrataan siihen, mikä on oma
kokemus asiasta, oli se sitten meditaatio, oivallus tai Pariisi. Jos asioiden
tietämisellä ja kokemisella ei olisi niin ratkaisevaa eroa, voisi elämänsä elää
lukemalla matkaoppaita ja joogakirjoja, eikä koskaan tarvitsisi tehdä mitään tai
astua ulos.
4 kommenttia:
Tästä kokemuksen ajatuksesta tuli kyllä nyt niin vahvasti mieleen CMX:n yhden laulun (Kuoleman risteyksestä kolme virstaa pohjoiseen) sanat, että on pakko niitä lainata tähän:
Kaikki mitä teet on tehty, kaikki mitä näet on nähty
kaikki mihin kosketat on monin käsin kosketeltu
muttei sinun käsilläsi, muttei sinun silmilläsi
muttei sinun sisälläsi ennen kuin on itse tehty
Minulle nämä sanat olivat se oivallus että asioiden itse kokeminen on aina erilaista, uutta ja ihmeellistä. :) Joskus toki käy niin, että se mitä ajattelee tietävänsä jostakin, osoittautuukin oman kokemuksen kautta ihan erilaiseksi, ja se on myös hyvä.
Ei mulla tässä muuta, vaikea näitä ajatuksia on tosiaan pukea sanoiksi. Terveisin yliopistolla sun joogaryhmässä pari vuotta sitten ollut tyyppi :)
ps, ihana keväinen Pariisi!
Kiitos kirjoituksesta ja kommentista, osui syvälle.
Hei Henriikka, hauska kuulla sinusta!
Kylläpä on CMX:n sanoittaja osannut laittaa muutamaan riviin osuvasti sen, mitä minä jotenkin ajoin takaa tuossa postauksessani. Huh mikä kiteytys, hieno.
Ja tuo onkin jännä juttu myös, että koska se oma kokemus on samanlainen kuin muiden, ja koska ihan erilainen. Ja miksi. Niin vaan on, ja jokin tolkku siinäkin on, mutta en vielä osaa sanoa mikä. Hmmm...
Kiitos kommentista, harmaapäivä. Ja hyvä jos osui, ettei jäänyt mystiseksi haparoinniksi, tuo minun yritys pukea ajatukseni sanoiksi :)
Lähetä kommentti