Pyöräilystä ja kävelystä

Jos joku on jo ehtinyt kaivata, että missä minä olen kun ei blogi päivity, niin reissussa ollaan oltu. Ja nyt palattu. Matkaa taitettiin enimmäkseen polkupyörillä, vaikka välillä nostettiin pyörät junan kyytiin tai ajettiin lauttaan. Kilometrejä kertyi yhteensä 327, mutta kukapa niitä laskee.

Reitti meni niin, että ajeltiin junan kyydissä Turkuun, jossa oltiin ensimmäinen yö. Aamulla laivaan, ja kohta puolen päivän jälkeen oltiinkin jo Maarianhaminassa. Siellä viivyttiin kaksi yötä, ja tehtiin päiväreissu Eckeröhön, josta risteiltiin Ruotsin puolelle Grisslehamniin ja takaisin. Maarianhaminasta siirryttiin Kökariin yhdeksi yöksi ja Korppooseen kahdeksi viimeiseksi yöksi. Korppoosta käytiin päiväseltään Houtskarissa. Korppoosta lähdettyämme ajeltiin takaisin Turkuun, ja sieltä junalla kotiin. Laivoja, lauttoja losseja oli matkan varrella yllin kyllin, tarkkaan ottaen 10, vaikka jätettäisiin Aurajoen ylitys Förillä pois laskuista.

Yritin ennen matkaan lähtöä saada luettua loppuun Cheryl Strayedin kirjan Wild (suomennettu nimellä Villi vaellus, ja samanniminen taitaa olla myös kirjasta tehty elokuva), mutta enpä saanut kun jäi viimeiset 10 sivua lukematta. Mukaan otin ihan eri kirjan, kun en halunnut jättää Wildiä mihinkään matkalle enkä myöskään kuljettaa sitä luettuna mukanani. Mietin kirjaa kuitenkin ajellessa paljon.

Kirja kertoo kirjoittajansa 1800 kilometrin mittaisesta vaelluksesta pitkin Pacific Crest Trailia, joka kulkee USA:n länsirannikolla läpi koko maan, Kanadasta Meksikoon. Voisi kuvitella, että useiden kuukausien mittainen vaellus on tylsä kirjan aihe, mutta ei. Kirja on tosi taitava kuvaus matkan edistymisestä ja samalla siitä, miten Cheryl päätyi lähtemään yksin koko reissuun. Kirja on ilmestynyt vuonna 2012, mutta itse asiassa Cheryl teki matkan jo 1990-luvulla, ennen kännyköiden ja internetin yleistymistä. Ei siis mikään ihme, että nainen päätyi ottamaan mukaan kaikenlaista ei-niin-tarpeellista, kuten kokoon taittuvan sahan, josta hän kyllä hankkiutui jo alkumatkasta eroon keventääkseen rinkkaansa. Koska kaikkea ei ollut mahdollista kantaa mukana tai hankkia matkan varrelta, Cheryl oli lähettänyt itselleen postipaketteja reillä oleviin postitoimistoihin. Näin hän sai uusia sukkia ja t-paitoja sekä lisää kuivamuonaa.

Pyöräillessä mietin, kuinka paljon samoja aineksia Cherylin huikeassa patikointimatkassa ja meidän todella paljon vaatimattomammassa lomailussamme oli. Me liikuimme ihmisten ilmoilla, kaksin, ja nukuimme hotelleissa. Silti meidänkin ajatuksemme alkoivat pyöriä vain oleellisen ympärillä, niin kuin Cherylinkin: selviääkö päivän etapista. Riittääkö juotava seuraavaan vesipisteeseen asti, koska syödään ja koska pääsee nukkumaan. Nälkä on koko ajan, ja koko ajan väsyttää. Käy kuin meditoidessa, että päässä ei kohta enää liiku kovinkaan montaa ajatusta, tai ainakaan kovin monimutkaista ajatusta, kun mieli keskittyy eteenpäin pääsemiseen. Selviytymiseen. Vaikka oikeasti, en minä väitä että meidän pyörämatka olisi ollut erityisen vaativa tai mitään ”oikeaa” selviytymistaistelua. Mutta omat ponnistuksensa sekin vaati.

Eilinen päivämatka olikin siinä Nauvon ja Rymättylän välillä ja vähän Rymättylän jälkeen tosi mäkistä. Minulle kävi yhdessä ylämäessä vanhanaikaisesti: lossi tuli rantaan, ja minä lähdin ajamaan lossin jälkeistä mäkeä ylös muiden pyöräilijöiden mukana. Tai osa alkoi suosiolla taluttaa. Minä yritin ajaa, ja yritin vähän liikaakin, jolloin käy niin, että minun keuhkot alkavat piiputtaa ja pahimmassa tapauksessa myös vinkua. Silloin on pakko pysähtyä ihan kokonaan, ja yrittää saada hengitys tasaantumaan. Se ottaa aikansa, ja siltikin keuhkoihin sattuu vielä pitkään. Siinä oli taas minun nöyryyden läksyni. Olisin halunnut olla pyöräilijä, joka pystyy viikon varustus kyydissä ajamaan sellaisen mäen ylös. Mutta sellainen pyöräilijä minä en näköjään ole.

Tänään jaloissa tuntuu eiliset ylämäet. Jalkoja väsyttää. Onneksi on sadepäivä, eikä tarvitse tehdä oikein mitään, paitsi purkaa laukut ja pestä pyykkiä. Käydä saunassa ja levätä. Strayedin kirjan olen lukenut jo ajat sitten loppuun, ja suosittelen sitä muillekin. Suomennetun pokkarin näin päivänä eräänä ruokakaupan hyllyssä, joten kirja lienee helppo saada käsiin. Myös pyöräilyä suosittelen kaikille, joille se vaan mitenkään sopii. Jos tuntuu, että kunto ei kestä ja ylämäet ovat liikaa ja aina on vastatuuli, niin hankkikaa sähköavusteinen pyörä. Ne ovat kuulemma aikamoisia menopelejä.