tiistai 3. marraskuuta 2015

Materian haluamisesta



Kanssajoogaajan kanssa oli puhetta tavaran hävittämisestä. Siitä, että viime aikoina, ja minun kohdalla se tarkoittaa jo montaa vuotta, on pyrkimyksenä ollut päästä turhasta tavarasta ja materiasta ylipäänsä eroon. Kanssajoogaaja esitti asian kutakuinkin niin, että me kiinnitämme oman olemassaolomme materiaan. Ikään kuin materian keräily varmistaisi sen, että me olemme olemassa. Tai ainakin määrittäisi sen, ketä me olemme.

Jotkut irrottautuvat joogainnostuksissaan materiasta kokonaan: kantavat kodin irtaimiston ovesta ulos ja aloittavat tyhjästä. Sellaisiakin joogaajia olen tavannut. Ehkä se sopii jollekulle, mutta aika ääriliike se on. Tarkoituksena kun kuitenkin on pyrkiä kohtuuteen.

Näistä kysymyksistä ainakin noin laajassa mielessä on kyse Onnen ja runsauden joogaa –kirjassa. Loppujen lopuksi onnellisessa ja runsaassa elämässä kun on kyse kahdesta asiasta. Siitä, että ei enää halua kaikkea – että uskoo olevansa olemassa ilman jatkuvaa materian ja ei-materian saavuttamista ja hankkimista itselleen. Ja sitten toisaalta myös siitä, että kun haluaa jotakin, lakkaa juoksemasta sen perässä, istuu alas ja hengittää, niin että kaikki voi tulla luokse. Kaikki se, mitä haluaa ja minkä perässä juokseminen saa sen vaan kaikkoamaan meidän ulottumattomiin. Sen me voimme saada. Eikä näiden kahden välillä ole ristiriitaa: me lakkaamme haluamasta yhä useampia asioita. Mutta vielä jää jotakin, puhtaat ja lämpimät vaatteet kuitenkin, ruokaa vatsaan. Perustarpeiden täyttämistä me haluamme, jos emme muuta. Ja vaikka haluaisimme muutakin, ei sekään ole mikään ongelma tai paha asia. Jos se kohtuus pysyy matkassa.

Onnen ja runsauden joogaa –kirja on ollut myynnissä reilun kuukauden. Niistä 200 kirjasta, jotka minä ensiostona ostin jotta kirja ylipäänsä toteutui, on jäljellä puolet. Vaan puolet enää! Juuri tänään pakkasin postitusta varten 12 kirjaa, jotka lähtevät yhdelle kundaliinijoogaopettajalle. Hän on mainostanut kirjaa omassa joogaryhmässään, ja sieltä tuli mukava tilaus. Eikä hän ole ainoa, myös muut joogaopettajat ovat auttaneet kirjan myynnissä tosi paljon. Kiitos kaikille siitä.

Edullisimmin kirjaa taitaa saada Booky-verkkokirjakaupasta. Minä en pysty sen kanssa kilpailemaan hinnasta.

2 kommenttia:

Kirjuri kirjoitti...

Materiasta luopumisessa on toinenkin puoli, joka (ehkäpä mielen juonena?) älähtää että olen epäkiitollinen heittäessäni surutta menemään sitä mitä olen saanut. Tämä häiritsee ponnistelujani raivata tilaa mm. vaatekomeroihin, onhan olemassa vaara että äidyn ostamaan jotain uutta tilalle. Niin, ehkäpä mieleni käyttää näin guruni sanoja hyväkseen kun guru suosittelee vanhan kunnostamista ja kunnioittamista ja näin omistamisen halu jatkaa kytemistä sisimmässäni.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kirjuri, kiva kuulla sinusta. Tunnistan hyvin epäkiitollisuuden ajatuksen - etenkin lahjojen hävittämisen suhteen. Jos joku on jotakin minulle antanut, minun pitäisi osoittaa kunnioitusta toisen lahjaa kohtaan ja säilyttää se maailman tappiin. Vaikka en välittäisi siitä yhtään, en käyttäisi sitä koskaan jne. Tästä ajatuksesta olen pyrkinyt eroon, ja laittanut lahjat kiertoon.

Toinen hidaste materian raivaamisessa on se, etten haluaisi hävittää kelpoisaa tavaraa kaatopaikalle. Ehkä se liittyy siihen vanhan kunnostamiseen ja kunnioittamiseen. Tietyt tavarat, kuten kirjat ja vaatteet on helppo kierrättää eteenpäin, mutta sitten on paljon sellaista, josta eroon pääseminen ekologisesti on hankalampaa. Pitäisi ponnistella, ja siksi se vähän jää... No, en minä kaikkea tavaraa ole hetkessä kerännytkään, joten kai hävittämiseenkin voi käyttää jokusen vuoden.