perjantai 15. tammikuuta 2016

Joogavaatteista



Välillä tulee mieleen, että ketkä tätä blogia oikein mahtavat lukea. Muutaman ihmisen toki tiedän, mutta entä ne muut. Nimittäin välillä jutut menevät niin hörhöosastolle, että oikein itseänikin ihmetyttää. Ja juuri kun luulee, että tästä ufommaksi ei voi enää mennä, tulee jotakin, joka lyö kaikki edelliset laudalta. Vaikka eihän tämä mikään hörhöyskilpailu ole, meikäläisen elämä nyt vaan näyttää olevan tällaista. Tällaiseksi se on mennyt, ja minusta niin on hyvä. Eli ehkä tätä blogia lukevat ne, jotka eivät kavahda kummallisia juttuja tosielämästä.

Mutta välillä pitää valita vähän maallisempia aiheita, kuten joogavaatteet. Niitä on nykyisin myynnissä vähän jokaisessa putiikissa. Kanssajoogaaja vinkkasi, että esimerkiksi Indiskalta on tullut kokonainen joogavaatemallisto. Mielelläni linkkaisin sen tähän, jos siinä olisi mitään hyvää. Mutta eipä oikein ole. Väri on meille kundaliinijoogeille väärä, ja niin on materiaalikin. Kaikki malliston maatteet näyttävät olevan tekokuituisia. Ehkä ne siis on tarkoitettu astangajoogaan tai hotjoogaan, mutta ei ainakaan kundaliinijoogaan, jossa selkeästi ja yksiselitteisesti kehotetaan käyttämään luonnonkuituisia materiaaleja. Tuki niitä voi kundaliinijoogassakin käyttää, ei siellä kukaan tule kysymään tai sanomaan, että nyt on kuule kuteet väärää laatua. Mutta siinä vaan käy niin, vähän niin kuin luonnostaan, että jonkin ajan kuluttua ne tekokuituiset vaatteet eivät enää tunnu hyviltä päällä.

Minulla on olemassa aika hyvä valikoima valkoisia pääosin puuvillaisia vaatteita joogaa varten. Osa niistä on jo aika käytetyn näköisiä, mutta niitä voi pitää sitten muiden vaatteiden alla. Varsinkin näin talvella minä tarvitsen joogaan monta kerrosta vaatteita, niin että niitä voi lisätä ja vähentää sitä mukaa kun tekeminen muuttuu. Rentoutuminen ja meditoiminen paikallaan istuen on useimmiten kaikkein kylmintä puuhaa. Vaikka on niitä sellaisiakin meditaatioita, joissa tulee hiki. Mutta koska niitä valkoisia vaatteita on entuudestaan aika paljon, en varsinaisesti tarvitse lisää joogavaatteita. Ja silti oikeastaan aina vaatekaupassa tulee katsottua, että olisiko siellä jotakin sopivaa tarjolla.

Saan säännöllisin väliajoin sähköpostiini mainiksia ulkomaisesta verkkokaupasta, joka markkinoi puuvillaisia kundliinijoogavaatteita. Ne eivät ole mitenkään edullisia, mutta niin upeita, että ostaisin sieltä mielelläni jotakin. Niin arvatkaa mitä? Kyseinen verkkokauppa ei toimita tilauksia Suomeen. Olisivat sitten mainostamatta, en minä niitä vaatteita voi minnekään muuallekaan tilata.

6 kommenttia:

iive kirjoitti...

No täällä on ainakin yksi uusi lukija joka iloitsee vähän hullummistakin jutuista ja kundaliinijooga-ajatuksista. Itse olen kundaliinijoogan kanssa täysin alussa, mutta jokin siinä nyt kiehtoo ja vetää puoleensa ja silloinhan sitä on tehtävä niin. Ei jostain syystä paljoakaan löydy jooga-blogeja luettavaksi :(

Jagdev Kaur kirjoitti...

No hei Iive, mukavaa kun ilmottauduit :)
Ihan totta, jooga-aiheisia blogeja ei ole ollenkaan liikaa, vaikka niitä on tullut lisää sen jälkeen kun minä aloitin. Silloin oli vaikea löytää yhtään mitään, ja se oli suuri kimmoke ryhtyä kirjoittamaan itse.

Lara kirjoitti...

Ja täällä toinen, joka käy säännöllisesti lukemassa tätä blogia. Käyn nykyään Integral-joogassa. Kotona aina välillä teen kundaliinijooga-harjoituksia. Viikottain myös meditoin itsekseni. Kundaliinijooga on mahtavaa. Tämä sinun blogisi on kiinnostava ja sitä on mukava seurata.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Hei Lara! Sinä olet jaksanut lukea tätä blogia tosi pitkään. Hauskaa! Aina välillä tulee mieleen, että sinun kaltaisesi uskolliset lukijat tietävät minusta kaiken. Ja heti seuraava ajatus on, että mitäpä sillä on väliä. Sitäpaitsi, en minä nyt ihan kaikkea itsestäni ja elämästäni tänne blogiin kirjoita :D

Ihania pakkaspäiviä Lara, ja kaikille muille kans!

Lillukka kirjoitti...

Täällä yksi pitkäaikainen lukija. En edes harjoittele joogaa. Olen buddhalainen ja tykkään kuunnella kundaliinijoogamusiikkeja. Tämä on yksi harvoista blogeista, mitä luen.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Heipä hei Lillukka! Hauska kuulla sinustakin. Vaikka tämä blogi keskittyy (ainakin välillä) joogaan, olen aina yrittänyt kirjoittaa niin, että muutkin kuin joogan harjoittajat voisivat saada tästä jotakin irti. Viestisi perusteella päättelen, että olen tässä onnistunut :)