Kädet ylös!

Eilen oli kolmas ja viimeinen kerta joogakurssilla, jota olen tänä vuonna opettanut. Kurssin nimi on onnen ja runsauden joogaa – kirjan nimen mukaan, ja kurssin sisällötkin olivat pääasiassa tuosta suomentamastani kirjasta. Koska kurssi sijoittui niin pitkälle aikavälille, kävi jokaisen kerran jälkeen aikasmoinen kato osallistujien suhteen. Kun ensimmäisellä kerralla joogaajia oli paikalla 15, oli heitä toisella kerralla enää 10, ja eilen viisi. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan neljättä kertaa ei siis olisi kannattanutkaan pitää, sinne ei olisi tullut ketään. Jos siis kurssi toistuu jatkossa, pitää miettiä vähän toisenlaista rytmitystä sen ajankohtiin, jotta ihmiset pysyisivät paremmin mukana.

Kyselin eilen palautetta kurssista ihan suusanallisesti. Tai kyselin minä sitä joka kerta, mutta vasta eilen joku sanoi jotakin. Ja se joku sanoi, että edellisen kerran harjoitus oli ”ihan kauhea”. Kauheus johtui kuulemma siitä, että harjoituksessa kannateltiin käsiä pitkään ja monessa kohdassa. Ja se on kaikille tosi raskasta, ja monille käytännössä mahdotonta pitkään tehtynä. Kaikki kuitenkin selvisivät harjoituksesta. Kurssin jälkeen pukuhuoneessa kuulin vielä, että edellisellä kerralla joku kurssilaisista oli päivitellyt harjoituksen raskautta. Päivittelijä oli kuitenkin itse hathajoogaohjaaja.

Tietenkin tuli tällaisen palautteen jälkeen mieleen, että olisiko pitänyt valita helpompi ja vähemmän raskas harjoitus viime kerralle. Toisaalta en oikein tiedä miten sen olisin tehnyt, kun harjoitukset jotenkin tuntuvat valitsevan itse itsensä, ilman että minulla on siihen kauheasti sanottavaa. Ja onhan juttu myös niin, että en minä ohjaajana voi aina vältellä raskaita harjoituksia, että joogaajilla olisi kivaa eikä olisi raskasta. Joskus pitää tehdä niitäkin, joissa joutuu pinnistelemään. Lopulta se on aina itsestä kiinni, mihin asti pinnistelee ja milloin luopuu harjoituksesta. Sen minä tiedän, ja siitä pidän aina kiinni, että minun tapani ohjata on lempeä, ja kannustan pitämään taukoja aina kun tarvitsee, en niinkään jaksamaan ja jatkamaan olotilasta huolimatta.

Eikä se viime kerran harjoitus nyt niin raskas ollut. Mutta totta kai, jos on tottunut aina pitämään käsiään alaspäin, eikä juuri koskaan kohti kattoa, niin tuntuuhan se raskaalta. Ei muuta kuin lisää ikkunoiden pesua ja verhojen ripustelua, niin alkaa joogakin sujua paremmin.