maanantai 4. huhtikuuta 2016

Kädet ylös!




Eilen oli kolmas ja viimeinen kerta joogakurssilla, jota olen tänä vuonna opettanut. Kurssin nimi on onnen ja runsauden joogaa – kirjan nimen mukaan, ja kurssin sisällötkin olivat pääasiassa tuosta suomentamastani kirjasta. Koska kurssi sijoittui niin pitkälle aikavälille, kävi jokaisen kerran jälkeen aikasmoinen kato osallistujien suhteen. Kun ensimmäisellä kerralla joogaajia oli paikalla 15, oli heitä toisella kerralla enää 10, ja eilen viisi. Tasaisen vauhdin taulukon mukaan neljättä kertaa ei siis olisi kannattanutkaan pitää, sinne ei olisi tullut ketään. Jos siis kurssi toistuu jatkossa, pitää miettiä vähän toisenlaista rytmitystä sen ajankohtiin, jotta ihmiset pysyisivät paremmin mukana.

Kyselin eilen palautetta kurssista ihan suusanallisesti. Tai kyselin minä sitä joka kerta, mutta vasta eilen joku sanoi jotakin. Ja se joku sanoi, että edellisen kerran harjoitus oli ”ihan kauhea”. Kauheus johtui kuulemma siitä, että harjoituksessa kannateltiin käsiä pitkään ja monessa kohdassa. Ja se on kaikille tosi raskasta, ja monille käytännössä mahdotonta pitkään tehtynä. Kaikki kuitenkin selvisivät harjoituksesta. Kurssin jälkeen pukuhuoneessa kuulin vielä, että edellisellä kerralla joku kurssilaisista oli päivitellyt harjoituksen raskautta. Päivittelijä oli kuitenkin itse hathajoogaohjaaja.

Tietenkin tuli tällaisen palautteen jälkeen mieleen, että olisiko pitänyt valita helpompi ja vähemmän raskas harjoitus viime kerralle. Toisaalta en oikein tiedä miten sen olisin tehnyt, kun harjoitukset jotenkin tuntuvat valitsevan itse itsensä, ilman että minulla on siihen kauheasti sanottavaa. Ja onhan juttu myös niin, että en minä ohjaajana voi aina vältellä raskaita harjoituksia, että joogaajilla olisi kivaa eikä olisi raskasta. Joskus pitää tehdä niitäkin, joissa joutuu pinnistelemään. Lopulta se on aina itsestä kiinni, mihin asti pinnistelee ja milloin luopuu harjoituksesta. Sen minä tiedän, ja siitä pidän aina kiinni, että minun tapani ohjata on lempeä, ja kannustan pitämään taukoja aina kun tarvitsee, en niinkään jaksamaan ja jatkamaan olotilasta huolimatta.

Eikä se viime kerran harjoitus nyt niin raskas ollut. Mutta totta kai, jos on tottunut aina pitämään käsiään alaspäin, eikä juuri koskaan kohti kattoa, niin tuntuuhan se raskaalta. Ei muuta kuin lisää ikkunoiden pesua ja verhojen ripustelua, niin alkaa joogakin sujua paremmin.

4 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Jos harjoitukset olisivat aivan helppoja, niin ei varmasti kukaan tulisikaan. Kyllähän jossakin tuleekin tuntua, silloin on harjoitus onnistunut!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Niin, eikö vaan. Sitäpaitsi ei kaikkia voi miellyttää aina. Se, mikä on yhdelle raskas, voi olla toiselle juuri sopiva.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikeahan se on kaikkia miellyttää. Toiset ovat fyysisesti paremmassa kunnossa kuin toiset. Varmaan riippuu siitäkin mitä kukakin tunneilta hakee. Myös ne haastavammat harjoitukset ovat itselleni tärkeitä. Tunnen voimakkaita energiavirtauksia heti sen jälkeen, kun vapautan itseni jostain raskaasta asennosta. Samaa en koe esim. Astanga-joogassa, vaikka siinäkin tulee kyllä hyvä olo varsinkin jälkeenpäin. Kundaliinijooga on näistä voimakkaampaa. Onko se sitten juuri kundaliinienergia vai mikä, joka pääsee virtaamaan ja energinen olo säilyy koko loppuillan ajan. Tunnilla on myös enemmän taistelutahtoa pysyä asennoissa, vaikka mieli haluaisi luovuttaa kesken. Paljon auttaa jos ohjaaja heittää välitsempityksiä ja kertoo miten vähän aikaa on enää jäljellä. Ei olisi hyvä jos kaikki harjoitukset olisivat vain kevyitä ja helppoja. Silloin niitä voisi ihan hyvin tehdä pelkästään kotona.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kyllä, eikö vaan! Minä tunnen saman, varsinkin jos pidän käsiä jossain hankalassa asennossa, ja siitä rentoutan kehon. Enenrgia virtaa oikein voimakkaasti niistä kohdin, jotka saattavat muuten olla istumatyöstä tukkoisia. Se on niin palkitseva tunne, että jo ihan sen takia käsiä jaksaa kannatella melko pitkäänkin.

Mutta ymmärrän kyllä senkin, että kaikki eivät tällaista koe, vanrsinkaan alkuvaiheessa, vaan saavat vain lihaksensa kipeiksi jälkeenpäin. Silti kannattaisi jatkaa, palkinto tulee jossain vaiheessa.