perjantai 23. syyskuuta 2016

Tätä en tiennyt vanhenemisesta




En tiennyt etukäteen, että näin tässä tulee käymään. Mutta nyt tuntuu siltä, että kaikki ympärillä puhuvat samasta asiasta. Siitä, miten näin vanhemmiten jalkapöydän kaari madaltuu, ja siitä seuraa erinäisiä asioita. Minulle kävi niin, että vaelluskengät, joilla olin jo pitkään patikoinut onnistuneesti ja mukavasti, muussasivat ja irrottivat jokusen varpaankynnen. Muissa kengissä en ole samaa ilmiötä huomannut, eli voisi kuvitella, että jalkapöytäni ei ole litistynt ja lätistynyt vielä kovin paljon. 


Jotkut kanssaihmiset kertovat, että heillä kengän koko on kasvanut useita numeroita. Ensin lastensaannin yhteydessä, ja nyt vanhemmiten lisää. Toiset taas ovat saaneet hankaliakin ongelmia jalkoihinsa ja selkäänsä ihan vaan jalkaterän pienen muutoksen takia.

Mitäköhän muita yllätyksiä vanhenemien tuo mukanaan.

Ei kommentteja: