Viime päivinä on ollut ihan älyttömän
hienoja päiviä, siis noin sään puolesta. Vaikka ilmassa on jo selvästi syksyn
tuntua, lämmittää aurinko vielä. Auringonpaiste tuntuu lempeältä keskikesän
paahteeseen verrattuna, se silittää ja hyväilee ihoa eikä nipistele tai
polttele yhtään.
Tietenkin auringonpaiste pistää
myhäilemään myös sen takia, että se lämmittää meidän aurinkopaneelien kautta vettä
varaajassa. Rahaa säästyy, kun sähkövastus ei ole mennyt päälle viime päivinä
ollenkaan. Vesi kun pysyy varaajassa tarpeeksi kuumana yön yli. Tosin jos ihan
tarkkoja ollaan, rahaa ei vielä säästy yhtään, sillä aurinkopaneelit eivät ole
maksaneet itseään takaisin. Mutta ainakin sähköä säästyy.
Kun herään aamuisin viideltä tekemään
omaa joogaharjoitustani, on vielä pimeää. Harjoituksen aikana ulkona tulee
valoisaa, mutta ei mene enää kauaa kun pimeää on vielä kuudelta. Silloin
lopetan, sillä harjoitukseni kestää aika tarkkaan tunnin. Kyllä mukavampi oli
herätä valoisaan aamuun, mutta ehkä tähänkin taas tottuu. Ainakin on pitkä
talvi aikaa totutella.
Syksy vähän pelottaa. Luulen, että se
johtuu viime syksystä. Viime syksy oli ihan tolkuttoman raskas, kun kävin
töissä puolentoista tunnin junamatkan päässä, olin raskaana ja voin huonosti.
Tästä syksystä ei tietenkään tule samanlaista. Yritän suhtautua syksyyn
luottavaisin mielin, mutta huomaan että ihan helposti se ei onnistu. Onneksi
syksyllä on tulossa monta tosi mukavaa joogatapahtumaa, ne auttavat
eteenpäin.
3 kommenttia:
Tosiaan, joskus joku itselle suuri tapahtuma jättää hyvinkin voimakkaan muistijäljen ja leimaa kokonaisen vuodenajan. Seuraavina vuosina tunne saattaa kummitella, vaikka kaikki olisikin jo toisin. Minulle kevät on aikaa, jolloin olen rämpimyt asian kanssa. Kyllä, ihan rämpinyt, ja melkein kymmenen kevättä. Mielelläni ajattelisin, että nykyään, kun on vanhempi ja tietoisempi, pystyisi käsittelemään menetystä paremmin, mutta kyllä maailmankuvaa mullistavat menetykset ovat omiaan mullistamaan myös kuvitelmia itsestä - ja omista kyvyistä. No - onneksi lopulta minunkin tapauksessani aika (tai kuka tietää, ehkä ne karttuneet tietoisuustaidot...) on tullut avuksi, ja kevään luonne on muuttunut neutraalimmaksi. Varmasti juuri tiedostaminen, ja uskoisin että myös puhdistavat meditaatiot, pystyvät siirtämään mielen taas neutraalimpaan tilaan, jos se yrittää eksyä urille.
Ja voi, minäkin odotan näitä loppuvuoden monia joogatapahtumia!
Toivotaan, että syksy olisi helpompi tänä vuonna. Mikähän siinä piristäisi... Sitä saa itsekin miettiä.
Loomis, kymmenen vuotta rämpimistä kevään kanssa on pitkä aika. Huh. Mutta enpä minä ihmettele, että noin on käynyt. Niin voi käydä. Onneksi olet löytänyt lääkkeen, ettei enää tarvitse rämpiä.
Kiitos Sorvatar. Yksi takuuvarma keino piristäytyä olisi ulkoilu valoisaan aikaan päivästä. Mutta se tahtoo jäädä arkisin, kun pitää mukamas olla töissä :)
Lähetä kommentti