Tappiomieliala

Mistäköhän se taas tuli. Tein viikolla hakemusta, jollaista en ole koskaan ennen tehnyt. Se on aika työläs juttu, mutta sitä on ollut ihan kiva tehdä, ja olen koko ajan ajatellut että minulla on myös ihan realistiset mahdollisuudet pärjätä sillä hakemuksella. Kovasti ainakin haluaisin sen muutaman kuukauden työn.

Sitten, perjantai-iltapäivällä se iski. Ajatus, että minä olen ihan paska, koko hakemus on ihan paska, ja sen tekeminen on turhaa. Oikein itsekin hämmästyin oman mielialani muutosta, mutta enpä saanut sitä aiempaa, toiveikasta mielialaa kaivettua mistään esiin. Se oli mennyt. En tiedä olinko jo jotenkin väsynyt ja viikonloppulevon tarpeessa, vai turhautunut siitä etten saanut hakemusta valmiiksi vaikka olisin sen halunnut jo perjantaina päätellä, vai mistä oli kysymys. Päädyin kiukuttelemaan lähimmäisilleni, ja sitten lauantaina pyytelin anteeksi. Onneksi kiukuttelu oli jäänyt havaitsematta, mutta eipä se poista sitä tosiasiaa, että käyttäydyin huonosti.

Viikonloppu on muuten mennyt ihan toisenlaisten asioiden parissa. Ei ole hakemus edes vilahtanut mielessä, ja se on varmaan ollut ihan hyvä juttu. Nyt kun kelit on taas sellaiset, että voi olla ulkona ja siellä tehdäkin jotakin, olemme tehneet pihatöitä ja pyöräilleet, ja minä poimin ensimmäisen satsin mustia viinimarjoja ja tein niistä sosetta talven iloksi. Tänään saunassa hakemus sitten taas tuli mieleen, ja huomasin iloiseksi yllätyksekseni, että odotan innolla huomista ja hakemuksen kirjoittamisen jatkamista. Innoissani ja optimistisena. Enkä minä oikeastaan ihan huono ole, kyllä minulla on ihan hyvät mahdollisuudet pärjätä tässä haussa. Ja jos ei tässä tärppää, niin sitten seuraavassa, pitää vaan jaksaa hakea ja kirjoitella niitä työläitäkin hakemuksia. Ja pitää tappiomieliala pois, siitä ei ole kenellekään mitään iloa.