Pitäisi olla nopeampi, reagoida eikä
jäädä miettimään. Tilanne on ohi silmänräpäyksessä, ja sitten jää harmittamaan
kun en tehnyt mitään. Hukkasin taas hyvän tilaisuuden halaamiseen.
Ei meillä kotona halailtu, enkä ole
varmaan koskaan halannut toista vanhempaani. Hän on aina onnitellutkin minua,
ylioppilasjuhlista alkaen, kättelemällä. Toinen vanhempi on vanhoilla
päivillään opetellut halaamaan joissakin erikoistilanteissa. Enkä minä ole asiaa
mitenkään edistänyt heidän kanssaan, siis halailukulttuurin yleistymistä. Ei se
minullekaan erityisen luontevaa ole kaikkien kanssa, vaikka joitakin ihmisiä
halailen jatkuvasti ja koko ajan. Kotona taidan muistuttaa erehdyttävästi
siippaan ripustautunutta koalaa.
Mutta niiden kanssa, joiden kanssa halaaminen
ei ole vielä ihan luontevaa ja ihan totuttua, käy välillä niin, että joko minä
haluaisin yhtäkkiä halata, tai sitten tulee äkillinen tunne, että he ovat
halauksen tarpeessa. Ja minä onneton jään turhan usein empimään sen sijaan että
vaan halaisin. Samalla missaan koko jutun, juuri se oikea hetki menee ohi saman
tien. Mikä ihme siinä muka on niin vaikeaa?
Viime aikoina joogaharjoitusteni ja
varsinkin joka-aamuisten meditaatioiden kohde on ollut sydämen energiakeskus,
sydänchakran auki pitäminen. Miksi en siis käyttäisi kaikkia mahdollisia
tilanteista hyväkseni tuodakseni oman sydänchakrani mahdollisimman lähelle
toisen ihmisen sydänchakraa?
2 kommenttia:
Tuttua on. Varsinkin tuon tilanteen ohi meneminen. Olisi ihanaa, kun pystyisi vaan epäröimättä aina tekemään hetkessä sen mikä tuntuu oikealta. Sitä kohti.
Kyllä, sitä kohti. Toivon kovasti, että asiassa auttaa kun etukäteen päättää kuinka toimii, niin ei sitten tarvitse tilanteen tullen miettiä.
Lähetä kommentti