sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Älä emmi vaan halaa



Pitäisi olla nopeampi, reagoida eikä jäädä miettimään. Tilanne on ohi silmänräpäyksessä, ja sitten jää harmittamaan kun en tehnyt mitään. Hukkasin taas hyvän tilaisuuden halaamiseen.

Ei meillä kotona halailtu, enkä ole varmaan koskaan halannut toista vanhempaani. Hän on aina onnitellutkin minua, ylioppilasjuhlista alkaen, kättelemällä. Toinen vanhempi on vanhoilla päivillään opetellut halaamaan joissakin erikoistilanteissa. Enkä minä ole asiaa mitenkään edistänyt heidän kanssaan, siis halailukulttuurin yleistymistä. Ei se minullekaan erityisen luontevaa ole kaikkien kanssa, vaikka joitakin ihmisiä halailen jatkuvasti ja koko ajan. Kotona taidan muistuttaa erehdyttävästi siippaan ripustautunutta koalaa.

Mutta niiden kanssa, joiden kanssa halaaminen ei ole vielä ihan luontevaa ja ihan totuttua, käy välillä niin, että joko minä haluaisin yhtäkkiä halata, tai sitten tulee äkillinen tunne, että he ovat halauksen tarpeessa. Ja minä onneton jään turhan usein empimään sen sijaan että vaan halaisin. Samalla missaan koko jutun, juuri se oikea hetki menee ohi saman tien. Mikä ihme siinä muka on niin vaikeaa?

Viime aikoina joogaharjoitusteni ja varsinkin joka-aamuisten meditaatioiden kohde on ollut sydämen energiakeskus, sydänchakran auki pitäminen. Miksi en siis käyttäisi kaikkia mahdollisia tilanteista hyväkseni tuodakseni oman sydänchakrani mahdollisimman lähelle toisen ihmisen sydänchakraa?

2 kommenttia:

harmaapäivä kirjoitti...

Tuttua on. Varsinkin tuon tilanteen ohi meneminen. Olisi ihanaa, kun pystyisi vaan epäröimättä aina tekemään hetkessä sen mikä tuntuu oikealta. Sitä kohti.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kyllä, sitä kohti. Toivon kovasti, että asiassa auttaa kun etukäteen päättää kuinka toimii, niin ei sitten tarvitse tilanteen tullen miettiä.