Perjantaina olin taas saanut yhden
hakemuksen valmiiksi, ja mietin mitä sitten tekisin. Palkitsisinko itseni
jugurttipäällysteisillä cashewpähkinöillä, vai asettuisinko sohvalle lukemaan
romaania. Niin kyllä meinasin tuolilta tippua kun tajusin mitä haluaisin eniten
tehdä. Lähteä lenkille. Ilman polkupyörää. Voi hyvät hyssykät, mistä ihmeestä
sellainen ajatus päähän tupsahti. Mutta kyllä, keho oli sitä mieltä, että ei
kun lenkille vaan.
Niin sitten lähdin. En muista minä
vuonna olisin ollut lenkillä edellisen kerran, mutta se ei tosiaankaan ollut
viime vuonna, eikä sitä edellisenä, siitä olen varma. Ja nyt on siis kyse
sellaisesta lenkistä, jossa tarkoituksena on ottaa myös muutama juoksuaskel.
Tai hölköttely, en minun menoani taida voida juoksuksi kutsua.
Johonkin maailman aikaan yritin
aloittaa hölkkäpainotteisen lenkkeilyn, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Ei
minun lajini, totesin. En koskaan jaksanut hölkätä kuin pari kilometriä kerrallaan,
sitten alkoi sattua jalkoihin liikaa tai keuhkoon pistää ikävästi. Lisäksi
tuntui, ettei minkäänlaista edistymistä tapahtunut koskaan. Matka, jonka
jaksoin ja pystyin hölköttelemään, ei koskaan kasvanut. Ei sitten millään.
Mutta perjantaina vetäisin lenkkarit
kaapin pohjalta jalkaani, ja lähdin hölkälle niin hitaasti kuin pystyin. Olisin
kävellen päässyt helposti itse itseni ohi, jos olisin voinut jakaantua
kahdeksi. Ja niin vaan pistin tossua toisen eteen koko lähimmän järven ympäri
kiertävän lenkin, jolla on pituutta reilu 5 kilometriä. Ihan käsittämätöntä.
Mihinkään ei sattunut, pistänyt tai mitenkään koskenut, ja lenkin jälkeen oli
vaan hyvä, joskin hikinen olo.
Jaloissa tai muuallakaan kehossa ei
tuntunut lenkin jälkivaikutukset lauantaiaamunakaan. Tai no, jos nyt ihan
tarkkoja ollaan, niin lantin seudun lihakset tuntuivat vähän tukkoisilta, mutta
ei mitään muuta. Sadhanassa tehtiin nabhi-kriya, joka kohdistui voimakkaasti
vatsakeskuksen alueelle, ja jonka tekeminen rassaa vatsalihaksia ihan
mukavasti. Ja taas sama ilmiö: jaksoin kriyan ihan ilman ylimääräisiä taukoja
tai hammasten kiristelyjä. Keho vaan nautti, kun sai tehdä, toimia ja käyttää
lihaksia.
Nabhi-kriyasta en selvinnyt ilman
jälkituntemuksia, vaan nyt sunnuntaina tuntuu rintakehän alaosan lihaksissa,
kylkiluiden kohdalla, että eilen on jotakin kummaa tullut tehtyä. Mutta se on
hyvä tunne, ja hyvältä tuntuu huomata myös se, että vatsalihaksista on jotakin
jäljellä, vaikka en ole niitä viime aikoina juuri aktivoinutkaan.
Tänään viikonlopun liikunnat
viimeistelee pyörälenkki tänään, kunhan ilma tästä vielä vähän lämpiää. Kertakaikkisen
hienoa, että hyviä pyöräilykelejä riittää näin pitkälle syyskuuhun. Sitten kun
pyöräily alkaa hiipua, pitää harkita vielä toista hölkkälenkkiä tänä vuonna.
Ensimmäinen lenkki oli niin hyvä kokemus, että se kannustaa lähtemään toisenkin
kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti