lauantai 21. helmikuuta 2015

Tähän on tultu – tanssitunnilla käyty



Tekisi mieli liioitella ja väittää, että nyt olen kokenut kaiken. Ihan vaan sillä perusteella, että ylitin itseni pahemmin kompastumatta, ja menin bollywood-tanssitunnille.

Siihen aikaan kun minä kävin peruskoulun ala-astetta, oli tiputanssi kuuminta hottia. Meillä oli sijainen, joka keksi, että musiikintunnilla opetellaan se tanssi. Muut opettelivatkin, mutta minut ope pisti käytävään, kun en suostunut joraamaan. Aika tavalla samalla periaatteella olen elänyt tähän asti. Poikkeuksen ovat tehneet joogatunnit, joilla olen tanssinut bhangraa tai mitä tahansa muutakin. Joogatunnilla kun tanssiminen ei ole niinkään tanssimista kuin itsensä ilmaisemista kehon liikkein musiikin tahtiin. Vähän sama juttu kuin mantrojen kanssa: mantraaminen ei ole laulamista vaan mantraamista.

Bollywood-tanssin kokeileminen ei suinkaan ollut minun ideani. Sitä ehdotti työkaveri, jolle lainasin pari teemaan liittyvää elokuvaa. Hän halusi kokeilla bollywood-tanssia itse, ja minä lupasin lähteä hänen mukaansa. Vaan kuinka kävikään. Kollega sairastui, eikä päässyt osallistumaan. Minä sain kuitenkin mukaani kundaliinijoogaihmisen, joka käy bolly-tanssitunneilla säännöllisesti ja usein.

Tunnin piti olla helppo ja rauhallinen, oikein sopiva vasta-alkajalle. Ehkä se olikin, ehkä minä vaan olen tositosi hidas, kun en meinannut pysyä jutussa mukana ollenkaan. Ja varmasti arvaatte, mitä tapahtui ihmiselle, joka ei erota vasenta ja oikeaa toisistaan. Lisähaastetta tuntui tuovan peili, joka sekoitti viimeisenkin käsitykseni siitä, mikä käsi ja mikä jalka on oikea tai vasen. Lopulta yritin vaan katsoa mitä muut tekevät, ja tehdä saman perässä. Koskaan en tajunnut esimerkiksi käännöksiä; millä jalalla ja mihin suuntaan. Jos käännös piti tehdä ulkokautta, niin mistä sen voi tietää, että mikä on ulkokautta ja mikä sisäkautta? Monta kertaa meinasin räjähtää nauruun, kun huomasin peilin kautta että teen suurin piirtein samoja asioita kuin muut, mutta heidän peilikuvanaan.

Jossain vaiheessa aloin väsyä. En enää muistanut ollenkaan, mitä piti tehdä minkäkin liikkeen jälkeen, päässä löi vain tyhjää. Liikkeet sinänsä olivat ihan mukavia, ei niissä mitään vikaa ollut. Siis hitaasti tehtyinä, mutta kun otettiin musiikki mukaan, tipahdin aina kyydistä tietyissä kohdissa. Koko tunti vaati niin paljon pinnistelyä ja ponnistelua, että olin loppuillan aivan poikki. Rättiväsynyt. Enkä nyt tarkoita sellaista fyysisestä tekemisestä tulevaa väsymystä, vaan pikemminkin pitkää aivojumppaa.

Olisihan se hieno osata tanssia, tehdä se juttu niin kuin tunnin opettaja oli sen tarkoittanut tehtäväksi. Voin joskus kokeilla uudestaankin, ei siinä mitään. Mutta luulen, että en montaa kertaa jaksa kokeilla, jos en aika nopsaan ala oppia jotakin. Bollywood-tanssin pitäisi olla kivaa ja hauskaa, ja jos ei sitä hauskuutta ala löytyä muualta kuin omasta törmäilystä, lienee syytä vaihtaa lajia.

4 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

Kyllä siinä kehittyy, usko pois. Ekalla jumppatunnilla (helppoa, ei haastavaa) jouduin poistumaan kesken kaiken, kun en kerta kaikkiaan pysynyt vauhdikkaissa käänteissä mukana. Muutamat tunnit meni räpiköidessä, eikä tällainen koreografisia lajeja harrastamaton tietenkään koskaan kehity yhtä hyväksi ja nopeaksi kuin aina tanssinut, mutta kyllä se alkaa sujumaan. Tykkään kuitenkin enemmän vapaasta liikkeestä :)
Alkuun minulla oli flow-joogatunneillakin vähän hankalaa, kun ohjeistus on jatkuvaa, eikä liikkeet olleet niin tuttuja...mutta eipä sekään enää sureta.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Toivottavasti olet oikeassa kehittymisen suhteen. Varmasti oletkin.
Ihan jännä juttu on myös se, kuinka paljon olen miettinyt ja päätäni vaivannut koko tanssitunnin takia. Olen joutunut miettimään taas vähän itseäni uudelleen sen takia.

Sat Miter kirjoitti...

Eilen juuri mietin, miten ihanaa olla aikuinen, ei sureta olla aloittelija. En tarkoita, etteikö tuntuisi vaivaannuttavalle, jos ei tajua askelia, vaan että se ei estä tekemästä kivoja asioita. Nuorempana se oli niin musertavaa - omalla kohdallani siis, ikään kuin kaikki olisi pitänyt osata ekalla kerralla. Nyt jos minä haluan oppia purjelautailua, menen purjelautailukurssille. Kyllä aina jotakuta naurattaa tai ihmetyttää, mutta toisaalta, naurattaa ja ihmetyttää itseänkin. JA sen lisäksi minulla on hauskaa.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Tuttu tunne, mäkin olen miettinyt ihan smaa ja monesti, siis että on ihanaa olla aikuinen. Monestakin syystä, ja just tuo mainitsemasi on selvästi yksi.