torstai 15. toukokuuta 2014

Sat Nam eli totuus on nimeni



Kesäkuun alkupuolella on luvassa parin päivän työrupeama. Puhuin eilen sen ihmisen kanssa, joka minua hommaan pyysi, ja hän varoitti, että palkanmaksu saattaa vierähtää elokuulle. Kesällä kun kaikki menee kiinni, kukaan ei ole töissä eikä mikään asia etene tuumaakaan. Totesin, että sitten seisovat minun työttömyyspäivärahanikin. Hän kiirehti sanomaan, ettei sellaista pientä keikkatyötä kannata minnekään ilmoittaa. Rehellisyys ei tässä kohtaa kannata. En jäänyt enempiä keskustelemaan aiheesta, totesin vaan, että ilmoittamatta jättäminen sotii ihan kaikkia periaatteitani vastaan. Niin kuin se tekeekin.

Minä olen tässä elämässä valehdellut ja varastanutkin sen verran, että tiedän homman sujuvan. Olin siinä aika hyvä, vaikka itse sanonkin. Mutta valehtelusta tulee huono olo. Koen sen huonon olon niin kertakaikkisen voimakkaana ja selkeänä, että pyrin sitä välttämään. Toisin sanoen olen luopunut valehtelemisesta jo kauan sitten, ja päättänyt kulkea totuuden tietä, vaikka se välillä onkin vähän kivikkoinen. Vaikka välillä joutuu käymään paperisotaa työttömyyskassan kanssa, ja odottelemaan päivärahojaan. Silti, en halua valehdella tai jättää oleellisia asioita kertomatta. Totuudesta ei tule koskaan huono olo, päinvastoin.

Ja nyt tulee mieleen takauma lapsuudesta: isosiskoni oli neulonut itselleen hihattoman, oranssin kesämekon. Hän ihaili sitä peilin edessä, ja kysyi minultakin, että eikö ole hieno. Mahdollisimman ei-diplomaattisesti vastasin, ettei mekko ainakaan hoikenna hänen jalkojaan. Ja taas sain tuntea siskon vihan ylläni. Ihan tätä, siis toisten ihmisten loukkaamista en nyt siis totuudessa pysymisellä välttämättä tarkoita. Vaikka joissain tilanteissa loukkaamista ei voi välttää; joskus totuus on toisen tunteita tärkeämpää. Tässä mekkotapauksessa ei ollut.

Minä en näe mitään eroa sen välillä, puhuuko muunneltua totuutta suoraan jollekin ihmiselle, vai työttömyyskassalle, vakuutusyhtiölle tai verottajalle. Valhe on valhe, oli se tarkoitettu kenelle hyvänsä, ja kohteesta riippumatta se tekee aina hallaa valehtelijalle itselleen.

Välillä näyttää siltä, että jotkut kanssaihmiset ovat valmiita suuriinkin ponnistuksiin välttääkseen verojen maksamisen. Minun laskuissa sekin on yhdenlaista epärehellisyyttä. Miten voi vilpittömästi sanoa Sat Nam, eli totuus on nimeni tai totuus on identiteettini, jos käyttää hyväkseen kaikki mahdolliset porsaanreiät verojen välttämiseksi. Ymmärrän kyllä, että verojen maksaminen tuntuu siltä kuin heittäisi rahaa johonkin pohjattoman syvään kaivoon, josta ne eivät koskaan tule takaisin. Mutta toisaalta, kovin monenlaisia asioita valtio meidän hyväksi rahoilla tekee, ne vaan ovat monesti sellaisia itsestäänselvyyksiä, ettei niitä tule ajatelleeksi. Tai niitä ei näe samalla tavalla kuin asiat, jotka ovat omasta mielestä rempallaan. Joka tapauksessa, minä näen verojen maksamisen samanlaisena rahan kierrättämisenä kuin minkä tahansa muunkin. Eli yhtenä keinona oman runsauden ja vaurauden vahvistamiseen.

4 kommenttia:

Rouva K kirjoitti...

:-) Pidän asenteestasi. Pidin siitäkin kun luin äskettäin jostain henkilöhaastettelujutusta miten miehen äiti oli aikoinaan antanut sen hengellisen opetuksen, että verot pitää maksaa iloisesti, se jos mikä on hyväntekeväisyyttä.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kyllä juu, verojen maksaminen on mitä suurimmassa määrin hyväntekeväisyyttä. Verorahoilla tehdään paljon hyvää.

Rouva K kirjoitti...

Tulit mieleeni kun pänttäsin aamulla uutta meditaatiopolkua, joka on peräisin teoksesta Secrets of Karma. "En valehtele. Karttamalla valkoisia valheita pidän esteet poissa hengelliseltä polultani."

Jagdev Kaur kirjoitti...

Oi, ihanaa <3