Jos oli eilisellä
kundaliinijoogatunnilla tunkua, niin samaa ei voi sanoa tämän aamun sadhanasta.
Jos SPK ei olisi tullut, olisin saanut pitää sadhanan ihan yksin itselleni.
Onneksi niin ei käynyt.
Edellisestä sahanastani on jo monta
viikkoa aikaa. Turhan monta, mutta kun muu elämä aina välillä häiritsee
sadhanoihin osallistumista.
Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan on
kertonut, että ihmiset kyselivät häneltä: ”Sinä olet mestari, miksi sinä teet
aamuharjoituksesi (sadhanan)?” Yogi Bhajan vastasi: ”Pysyäkseni mestarina”.
Sillä se, joka tekee sadhanaharjoituksensa, rakentaa itselleen niin voimakkaan
persoonallisuuden, että hän voi voittaa kaiken.
Olen varmaan ennenkin sanonut, että
minulle on periaatteessa sama kuinka monta ihmistä sadhanassa on. Pääasia että
sadhana on, muulla ei ole minulle väliä. Mutta sitten kuitenkin samaan aikaan
toivon, että sadhanassa kävisi muitakin. Että muutkin huomaisivat, millainen
helmi sadhana on, ja mitä sadhanaharjoitus heille tekee. Ei se aina mukavaa
ole, ei ole riemukasta nousta heti neljän jälkeen, ja talsia läpi räntäsateen
ja pimeyden, olla nälissään ja välillä vähän kylmissäänkin. Olo on usein
sadhanan jälkeen varsin autuas, mutta ei aina: joskus kiukuttaa, joskus elämä
tuntuu tylsältä ja merkityksettömältä. Ja silti, samaan aikaan tunnen hyvin,
hyvin selkeästi, että sadhana on minulle hyväksi. Se on kuin virkistävä suihku
pitkän ja hikisen päivän jälkeen. Aina suihkusta ei tule ulos hymy huulilla,
mutta kuitenkin aiempaa puhtaampana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti