Viime aikoina on kovasti
mietityttänyt tuo sosiaalinen media. Lähinnä facebook. Minua ei ole siellä
olemassa, mutta on saattanut käydä niin, että en enää vastusta ajatusta siitä,
että olisin. Vaikuttaa siltä, että facebookista on tullut keskeinen informaation
jakamisen kanava. Saattaa olla, että jään jostakin paitsi. Sellainen epäilys
heräsi, kun olin työperäisissä juhlissa, ja olin pöytäseurueesta ainoa, joka ei
tiennyt yhden kollegan menneen naimisiin ja toisen saaneen lapsen. Kaikki muut
tiesivät nämä asiat facebookista. Tuntuu myös, että minun kysymystäni ”Mitä
kuuluu?” pidetään jo vähän kummallisena, kun muut tietävät ainakin noin
päällisin puolin mitä toisille kuuluu, ja keskustelu voidaan aloittaa siltä
pohjalta. Vain minulle, tietämättömälle ja ulkopuoliselle pitää selittää kaikki
faktat alusta alkaen.
En minä ole ainoa joka ei ole
facebookissa, työpaikan lounaspöydässä meitä on useampiakin. Ja siinä
lounaspöydässä on viime aikoina paljon puhuttu facebookista, sen sisä- ja
ulkopuolella olemisesta. Vanhempi kollega, jo osa-aikaeläkkeellä oleva, löysi
eräästä torstaipäivästään sen verran ylimääräistä aikaa, että hän saattoi
aloittaa pitkään aikomansa olemassaolon facessa. Pitäisikö minunkin? Ja miten siellä sitten oikein ollaan?
Seuraan säännöllisesti parin bollywood-näyttelijän
facebook-sivuja. Yhtenä päivänä kävikin niin, että en päässyt lukemaan heidän
päivityksiään, vaan minun olisi pitänyt kirjautua sisään. No ihan siltä
istumalta en ryhtynyt toimenpiteisiin, ja parin päivän päästä heidän sivunsa
olivatkin taas kaikille avoinna. Toisaalta liittymistä vastaan toimii viesti,
jonka sain eilen. Siinä kannustettiin työperäiseen verkostoitumiseen, ja ihan
sitä varten meille, tietylle porukalle, oli perustettu ryhmä facebookiin. No,
siellähän ovat ja verkostoituvat. Minä olen täällä hiljenevässä blogistaniassa
vielä. En tiedä onko melkein kaikki muut jo hylänneet tämän formaatin, kun
muiden blogit hiljenevät, uusia ei oikein ilmaannu, eikä tätäkään kommentoi
enää kukaan. Ehkä kaikki ovat siellä kundaliinijoogaajien ryhmässä.
2 kommenttia:
Niinpä...vähän kaikissa yhteyksissä törmää tähän facebookiin. Onhan se vähän sama kuin ennen muinoin jotkut jäärät (en minä!) vastustivat kännykkää viimeiseen asti. Aikanaan kun huokailin kotona, että pitääkö se nyt sinne fb:n liittyä, mies sanoi, että mitä epäsosiaalinen ihminen tekee sosiaalisessa mediassa? Jaa...
Tosiaan vaikuttaa sille, että blogimaailma hiljenee. Surin juuri eilen, kun keksien poistaminen laitteeltani hävitti "kirjanmerkkini" yhdestä blogista. Olen lukenut kyseisen blogin pariin otteeseen läpi, siinä on materiaalia monen vuoden ajalta. Lukuajat ovat sijoittuneet elämän haasteellisiin hetkiin, ja olen saanut valtavasti lohtua tuon arkisen ja kotoisan kudelman seuraamisesta.
Sat Nam Sat Miter, sinä sentään vielä kommentoit täällä. Kiva!
En minäkään varsinaisesti vastustanut kännykkää, mutta en luullut sellaista ihan heti hankkivani. Ensimmäinen tuli vähän yllätyksenä - ei omasta aloitteesta. Ja senkin ajatuksen muistan vielä, kun kuvittelin pärjääväni tämän elämän ilman, että minun pitää ryhtyä asioimaan PC:n kanssa. Ja tässä sitä vaan näpytellään...
Ja sitten mietin sitäkin, että miksi ihmeessä siitä facebookista pitää tehdä niin iso numero. Miksi ihmeessä en vaan mene sinne ja ole siellä niin kuin muutkin.
Lähetä kommentti