keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Lahjoituksia



Uusi vuosi olisi varmaankin hyvä aloittaa tyhjältä pöydältä. Sikäli kuin pöytää koskaan ihan tyhjäksi saa. Minä ajattelin pöydän sijaan tyhjentää pankkitilini. Tai no, totuuden nimissä on sanottava, etten minä sitä kokonaan tyhjentänyt: ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha ei vielä rullaa siihen malliin kuin pitäisi, joten jätin tilille vähän pahan päivän varaa.

Lahjoittelin rahaa pois, useampaankin kohteeseen. Oman osansa sai uusi, vielä suunnitteluasteella oleva lastensairaalakin. Rahan lahjoittaminen netissä on onneksi tehty tänä päivänä tosi helpoksi, jos vaan on luottokortti. Aina kun mahdollista, lahjoittamani summa on 108 euroa, dollaria tai muuta rahayksikköä, sillä se on numerologian mukaan hyvin tärkeä, pyhä luku. Välillä varat eivät anna siihen periksi, ja silloin vaikka 5 tai 10 euroa on ihan yhtä hyvä summa.

Aamuharjoitukseni oli tänään tosi mielenkiintoinen. Yön aikana ääni oli kaikonnut lähes kokonaan, ja kun avasin suuni mantroja ja Japjia varten, tuli suusta ulos lähinnä pientä pihinää ja korinaa. Niiden avulla en ihan päässyt siihen ihanaan äänivärähtelyn olotilaan kuin yleensä, mutta eipä voinut mitään, niillä mennään mitä annettu on. Nuha sentään on jo selvästi voiton puolella.

Ei kommentteja: