lauantai 18. tammikuuta 2014

Meditoitu on



Tänään oli taas minun vuoroni vetää lauantaiaamun sadhana. Kieltämättä kaipasin jo sadhanaan, vaikka viime viikonlopun retriitissä oli sadhanatyyppistä toimintaa. Mutta ei sitten kuitenkaan sitä ihan aitoa ja oikeaa, omalla painollaan etenevää Vesimiehen ajan sadhanaa.

Ja olihan se sitten taas tosi kivaa. Ohjasin harjoitussarjan nimeltä ”Releasing premenstrual tension & balancing sexual energy”, joka hoitaa naisilla erityisesti munasarjoja ja miehillä eturauhasta. Muistan hyvin, kun tein kyseisen harjoitussarjan ensimmäisen kerran. Loppurentoutuksessa munasarjojeni tienoilla tuntui hauska tärinä ja vipatus, kun niistä purkautui jännityksiä. Kyseiseen harjoitussarjaan liittyy nostalgiaa myös sikäli, että se oli ihka ensimmäinen harjoitus, jonka olen koskaan ohjannut.

Iltapäivällä olin 31 minuutin mittaisessa meditaatiossa. Se järjestettiin tänne avatussa uudessa, tosi kotoisassa ja pienessä jooga- ja pilatessalissa, jonka nimi on Room for You. Tervetuloa sillekin salille, mukavaa että joogatarjontaa on koko ajan vaan enemmän ja monipuolisemmin. Teimme runsausmeditaation, jonka myötä meditoimme menestystä niin uudelle salille kuin kaikille meille paikalla olleille.

Ei kommentteja: