perjantai 3. tammikuuta 2014

Arjen paluu



Tänään pitäisi mennä ohjaamaan yksi joogatunti iltapäivällä. Huh, tuntuu ihan oudolta ajatukselta. Edellisen tunnin pidin joskus ennen joulua. Ja sen jälkeen olen lomaillut ja lomaillessani erkaantunut monista arkisista asioista, kuten joogan ohjaamisesta niin, että siitä on tullut tosi kaukainen asia. Onneksi kokemuksesta tiedän, että homma palaa mieleen tosi nopeasti. Alkumantrat on se hetki, jolloin kaikki palaa kohdalleen, mahdollinen jännitys ja epävarmuus kaikkoavat ja kaikki on taas kristallinkirkasta. Ja minä olen taas joogaohjaaja.

Oma harjoitus kutistui lomalla ihan minimiinsä, eli luin vain Japjin. Tai toisinaan luin sen paperilta, toisinaan kuuntelin ipodista ja hymisin mukana. Nyt olen taas vähän pidentänyt harjoitusta, ottanut meditaatiota ja pari asanaakin mukaan. Ja palannut heräämään klo 5, sillä sekin rytmi taukosi matkustuksen tiimellyksessä. Kyllä tämä tästä.

Ulos kun katsoo, tuntuu kuin olisimme juuttuneet ikuiseen marraskuuhun. Kohta on loppiainen, eli aika viedä jouluvalot takaisin komeroon. Ja silloin se pimeys iskee taas todella, jos ei ole lunta maassa. Niin kuin ei taida ollakaan. Mutta valoa kohti taas mennään, huomenna päivä on näillä korkeuksilla 3 minuuttia pidempi kuin tänään. Ja viikon päästä 22 minuuttia pidempi.

2 kommenttia:

Sat Miter kirjoitti...

Minä arvostan tätä tietoa päivän pitenemisestä :)

Jagdev Kaur kirjoitti...

Sat Miter, tässä vaiheessa vuotta on aina turvauduttava netistä kaivettuun tietoon päivän pitenemisestä. Kun sitä ei ihan vielä omin silmin havaitse :D