Viikolla soitin vanhalle,
muistisairaalle sukulaiselle. Hän ilahtui soitostani, ja valitti koko puhelun
ajan kuinka huonosti kaikki asiat ovat. Hän ei näe lukea lehteä, mutta ei
silmälasejakaan voi uusia. Kukaan ei käy hänen luonaan, paitsi että kyllä
siellä päivittäin käydään, mutta ovat vääriä ihmisiä. Puhelun lopuksi toivotin
hänelle oikein hyvää kevään jatkoa. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Ei se
kyllä hyvä ole”.
Puhelun jälkeen alkoi naurattaa: kuinka
pitkälle voikaan oman surkeuden ja negatiivisuuden viedä. Jos keskittyy vain
negatiiviseen, sitä löytyy kyllä, ja sillä voi ympäröidä itsensä vaikka kuinka
tiiviisti. Mutta se on oma valinta, toisinkin voi valita.
2 kommenttia:
Positiivisesti ajatteleva puolestaan löytää positiivisuuttakin melkein mistä vaan. Minä löydän tällä hetkellä elämäniloa lukemalla Myrskyluodon Maija -kirjoja, joissa lähes kaikki on materiaalisen mittapuun mukaan perin juuri huonosti: omavaraistalous, ei kellään yhtään vapaa-aikaa, ei kodinkoneita tai sähköä, ei ehkäisyä, ei lastenhoitoapua, myrskyt ja muut sääilmiöt jatkuvana uhkana... Kuitenkin ihmiset vaikuttavat tyytyväisemmiltä osaansa kuin nykyihmiset. Sen täytyy johtua siitä etteivät he odota elämältä sen enempää. Sellaisesta on nini voimauttavaa lukea. Vaan kun yritin suositella noita kirjoja omaa elämäntilannettaan tuskailevalle läheiselle, hänestä ne kuulostivat vain ahdistavilta.
Kylläkyllä, positiivisuus on asenne, kohteen ei niin ole väliä.
Myrskyluodon Maijalla - elokuvalla, kirjoja en ole lukenut - on kertakaikkisen kummallinen ja voimakas vaikutus minuun. Samoin kuin koko Ahvenanmaalla. Olen vähän epäillyt, että niillä on jotakin tekemistä jonkin aikaisemman elämäni kanssa, ja jokin aika sitten sain asiaan vahvistusta.
Lähetä kommentti