torstai 6. maaliskuuta 2014

Nuutunut



Väsyttää. Mistäköhän sekin johtuu. Eilen oli kyllä aika pitkä päivä, kaikenlaista tekemistä ja menemistä aamusta iltaan. Illalla viimeiseksi paikallisen joogayhdistyksen hallituksen kokous, joka sekin saatiin hienosti hoidettua. Vai alkaako ulkona leijaileva pöly tehdä allergiaoireita, jotka väsyttävät. Pariin kertaan olen ulkoa sisälle tullessani miettinyt, että olenko tulossa kipeäksi kun tuntuu vähän kutinaa nenässä ja kurkussa. Mutta luultavasti niitä on vaan pöly kutitellut. Tai sitten olen tulossa kipeäksi. En kyllä millään jaksaisi sitä hommaa, että voisiko tämä mielummin olla jotakin muuta.

Hyvinkin voisin piristyä, jos aurinko alkaisi paistella. Mutta sepä ei paista, ei. Meidän uudet aurinkopaneelit lojuu katolla ihan turhan panttina.

Olisi pari kirjoitushommaa tehtävänä. Ne vaan eivät etene. Ehkä niiden tekemiseen on vielä liikaa aikaa, dead-linet on vasta ensi viikon loppupuolella. Niin että hyvin voi vetkutella ja lykätä ja olla tekemättä. Tai sitten vaan oikeasti olen jostakin syystä niin väsynyt, ettei tänään suju. Huomenna uusi yritys.

Sen verran ryhdistäydyin, että soitin entiselle työnantajalleni; sille, jolle pidin säännöllistä viikkotuntia kundaliinijoogaa tammikuun loppuun asti. Kyselin, missä mahtaa viipyä minun tammikuun palkka. Olen sitä kysellyt jo aiemminkin. Nyt työnantaja ehdotti, että ottaisin palkan pimeänä suoraan käteen. En suostunut. Hän lupasi laittaa sen heti maksuun ja lähettää palkkakuitin postissa. Ei sillä muuten niin olisi väliä, mutta tarvitsen palkkakuitin työttömyyskassaan, että voivat maksaa minulle päivärahaa. Niiden maksu on jumittanut tämän puuttuvan palkkakuitin takia. Toivottavasti työnantaja tekee mitä lupaa.

Toinen työnantaja eli se, jolle pidän kundaliinijoogatunteja epäsäännöllisesti, lähetti helmikuun palkkakuitin sähköpostilla. Siinä oli taas palkka väärin maksettu. Tällä kertaa minulle oli maksettu kahdesta tunnista, vaikka pidin helmikuussa vain yhden – se toinen peruuntui osallistujien puutteen takia. Lähetin työnantajalle heti sähköpostia asiasta, ja pyysin että hänen palkanlaskija korjaa palkkakuittiin oikeat summat. Onneksi hän ei ollut vielä maksanut palkkaani, eli minun ei tarvinnut palautella rahoja.

Jotenkin tuntuu, että vähän vaikeaa näiden työnantajien kanssa asioiminen. Mitäköhän siitä tulisi, jos minä olisin yhtä huolimaton ja leväperäinen joogatuntien pitämisen kanssa kuin he ovat palkan kanssa. Tai kyllä sen tietää, siitä ei tulisi yhtään mitään.

Ei kommentteja: