Olin tänään hammaslääkärissä. Minulta
poistettiin takahampaasta jo ihan kuopalle kulahtanut vanha amalgaamipaikka.
Sen alta löytyi tosi syvä reikä, jota hammaslääkäri poraili pitkään ja
hartaasti, ja lopulta paikkasi hampaan. Hän myös sanoi, että hammas voi
toimenpiteen jälkeen vaivata pari päivää, koska reikä oli niin syvä ja meni
lähelle hermoa.
Minä en ole mikään
hammaslääkärikäyntien ylin ystävä. No, harva meistä on. Mutta onneksi
hammaslääkäri oli tosi kiva ja huomaavainen, eikä hän ahdistellut minua olemaan
urhea. Vähän väliä hän poraamisen ohessa kyseli vointiani ja tuntemuksiani.
Välillä rentoutin kämmeneni kun huomasin puristavani niitä nyrkkiin koko ajan,
ja saman tien lääkäri lopetti sen mitä oli tekemässä, ja kysyi onko kaikki ok
kun kädet liikkuivat. Eikä se poraaminen loppujen lopuksi ollutkaan se pahin
kohta. Vaan poraamisen jälkeen hampaaseen laitettiin jokin muotti, jota piti
tunkea vähän ikenen alle. Hammaslääkäri alkoi laittaa sitä ihan reippaasti ja
huolettomasti, mutta sehän sattui ihan julmetusti. Hän kyllä lopetti heti kun huomasi,
että minuun sattuu. Ja teki seuraavan yrityksen paljon huolellisemmin, eikä
tunkenut ja kiristellyt muottia enää sen jälkeen, kun se alkoi tuntua ikenessä
ikävältä.
Ehkä eniten pelkäsin
puudutuspiikkejä. Onneksi ne eivät sattuneet yhtään. Myös puudutusaine on
tainnut muuttua siitä, kun hampaitani on viimeksi paikattu, sillä nyt
pikkuhiljaa haihtuva puudutus ei saa aikaan niin ikävää oloa kuin joskus
aiemmin. Muistan hyvin, kuinka aiemmin on ollut ihan pakko ottaa päiväunet, kun
en ole hyvin kestänyt sitä puudutuksen häipymisen tuottamaa oloa. Nyt tuntuu vain orastava päänsärky, ei muuta.
Vielä on jäljellä hammaskiven poisto ensi viikolla.
Enköhän minä senkin kestä. Tämänpäiväiseen paikan vaihdon olisin saanut myös
nukutuksessa, mutta ajattelin että se on turhan massiivinen toimenpide. Toinen
vaihtoehto olisi ollut rauhoittavaa suoraan suoneen sairaanhoitajan
avustuksella, mutta se olisi maksanut niin paljon, ettei minulla ollut siihen
varaa. Työttömällä ihmisellä. Varttisekunnin harkitsin sitä ihan tosissani.
6 kommenttia:
Onpas kumma kun juuri tänään olen itsekin kamppaillut lääkärikammon kanssa. Se on jännä juttu, tuo hammaslääkärikammo on jo niin tuttu ja hyväksytty juttu, että on tarjolla kaikenlaista lievitystä. Minä soitin jo edellisellä viikolla tästä omasta käynnistäni, kerroin että pelkoa on, mutta ei tarjottu mitään lievennystä. Näin siinä sitten kävi, että aamulla kun olisi pitänyt lähteä, kauhea vanne vaan puristi päätä, enkä pystynyt edes ajattelemaan ovelle liikkumista.
Sat Miter, olitko kuitenkin menossa yksityiselle? Niillä on usein aikaa ja vaihtoehtoja, tai ainakin tuolla on missä minä käyn. Muinoin sain YTHS:sältä diapamin kotiin mukaan, otin sen aamulla ennen viisaudenhampaiden leikkaukseen menoa. Muuten minulle olisi käynyt ihan samalla tavalla, eli en olisi mennyt. Diapamin jälkeen millään ei niin kauheasti ollut väliä, niin saatoin mennäkin leikkaukseen.
Nyt kyllä särkee jotain kummallisia leukalihaksia. En ole tottunut pitämään suuta apposen auki tuntia yhteen menoon. Kundaliinijoogassakin pidetään suuta auki yleensä vaan lyhyempiä aikoja kerrallaan :)
Haa, minultakin on leikattu molemmat viisaudenhampaat. Ensimmäistä kertaa en osannut pelätä, mutta seuraavalle kerralle jo tarvitsinkin lääkitystä. Kävi kuitenkin ilmi, ettei se ensimmäisen kerran kammottavuus ollut ihan vakiosettiä, toinen kerta oli kaikin puolin inhimillisempi.
Tällä kertaa en kuitenkaan kartellut hammaslääkäriä, vaan gynekologia. No hemmetti, on osunut kohdalle niin kaameita juttuja, ja koko homma - tämä kammo siis, on saanut ihan käsittämättömät mittasuhteet. Enpä tiedä tarjotaanko tällaisiin murheisiin diapamia...varmaan se minulle selviää tätä rataa :)
Kappas, minä olen niin hammaslääkäriajatuksissa etten osaa lukea sinun puhuvan jostakin muusta. Vaikka ei ne nyt niin kaukana toisistaan ole. Juuri mietin hammaslääkärin tuolissa, että mikä saa ihmisen ryhtymään hammaslääkäriksi tai gynekologiksi. Ei sillä, tosi hyvä että molempia on, ovat hyvinkin tarpeellisia.
Minusta gynekammossa ei ole mitään sen kummempaa kuin hammaslääkärikammossakaan. Joskus tunsin naisen, joka pyörtyi ihan joka kerta kun häneltä otettiin papa.
Omat kokemukset gyneltä ei oikein ole mainitsemisen arvoisia. Ehkä parhaiten muistan nuoren, tosi lyhyen naisen, jonka pitkät hiukset oli ihan takussa. Tuli peikkotyttö mieleen. Tarkastusta tehdessään hän puhui tosi hiljaa koko ajan, enkä kuullut sanaakaan. Teki mieli huutaa, että MITÄ? En kuule, voitko puhua kovempaa! Annoin kuitenkin olla, ja siellä hän sitten vaan mutisi itsekseen. Ehkä meni jotain tosi oleellista informaatiota ohi korvien, mutta ei voi mitään.
Hei! Voimia seuraavaankin lääkärikäyntiin! Blogissani on sulle muuten haaste!:)
Kiitos, Uusavuton. Vastataan kun jaksetaan :)
Lähetä kommentti