Matkalla universumin kanssa

Uudet asiat ovat aina olleet minulle vaikeita ja jännittäviä. Varsinkin matkustaminen uusissa maisemissa, meneminen uusiin paikkoihin, ja uusien ihmisten tapaaminen. Mielummin tallaisin vaan tuttuja polkujani, mutta miten minä voin kasvaa ja vahvistua, jos en ylitä itseäni näissäkin asioissa. Ylitä itsesi, mutta älä kompastu. Olen kuullut, että on sellaisiakin ihmisiä, jotka menevät uusiin paikkoihin innokkaina ja uteliaina. Ihan kauhean vaikea ymmärtää, että sellaisiakin ihmisiä on. Miten he sen tekevät?

Eilen oli juuri sellainen päivä, jolloin jouduin työni puolesta matkustelemaan – onneksi vaan täällä kotimaassa – ja menemään palaveeraamaan ihmisten kanssa, joita en ollut aiemmin tavannut. Kaksi palaveria. Illalla olinkin sitten kerrassaan poikki. Mutta kaikki sujui hyvin, kerrassaan hyvin.

Jo kauan sitten olen oppinut strategian, jolla pystyn vähentämään jännitystäni ja pelkoani tällaisista päivistä. Konsti on sellainen, että en vahingossakaan ajattele mitä kaikkea päivän mittaan on edessä, vaan pilkon päivän pieniin etappeihin. Aamulla on tehtävä kaikki aamuaskareet ja selviydyttävä aamujunaan. No kyllä se onnistuu, ei se ole vaikeaa. On selvittävä junamatkasta. Helppo nakki, kyllä minä junassa osaan matkustaa. Seuraavaksi on löydettävä oikea bussipysäkki. Ok, löytyi helposti vaikka vähän etukäteen epäilin. Sitten bussilipun ostaminen kuskilta. Sekin sujui, ilmeisesti osasin esittää asiani oikein ja kuski suostui myymään minulle lipun. Sitten tuleekin paha: bussista pois jääminen oikealla pysäkillä. En ole ihan varma jäinkö pois sillä pysäkillä, jota olin etukäteen suunnitellut, mutta tarpeeksi lähellä kuitenkin. Oikeaa rakennusta etsiessäni lähdin väärään suuntaan, mutta pian tajusin kääntyä takaisin. Onneksi aikaa oli, ja löysin perille.

Näin selviydyin koko päivästä. Ja mukana, jossakin taustalla oli ajatus, että jos minä tästä selviän, olen taas vähän vahvempi ja rohkeampi.

Joogan myötä tuollaisiin päiviin on tullut tosi paljon helpotusta. Iso asia on se, että enää keho ei reagoi niin voimakkailla jännitysoireilla. Pystyn ikään kuin pysymään rauhallisempana, vaikka jännittääkin. Tai voisiko sen sanoa niin, että jännitys ei enää tunnu niin paljon. Jossain se vieläkin on, kulkee mukana, mutta jos sitä ei ajattele, ei siitä enää tarvitse juurikaan välittää.

Joogan myötä mukaan on tullut myös ihan uusi ajatus. Ajatus siitä, että minusta pidetään huolta niin että kaikki järjestyy. Miksi minut olisi tuolle matkalle lähetetty, jos minusta ei sitten huolehdittaisi? Universumi huolehtii ja järjestää. Toki minun pitää valmistautua hyvin ja olla skarppina, mutta jos teen parhaani, universumi katsoo minun perääni ja hoitaa loput. Ajatus on aika jännä minun kaltaiselleni ihmiselle, joka on tottunut itse kantamaan vastuun kaikesta ja ehkä vähän itsekkäästikin ajattelemaan, että kaikki on kiinni vain minusta. Mutta kun universumiin luottaa, alkaa tapahtua pieniä juttuja, ikään kuin sattumuksia, jotka saavat kaiken sujumaan.