Pitkät jalat

Olin vaateostoksilla. Uuteen työhön sisältyy sellaisia kokouksia, joihin en taida kehdata mennä lenkkareissa ja vanhoissa, kulahtaneissa farkuissa ja hupparissa. Sitä paitsi tänä vuonna minulta on hajonnut kahdet farkut, molemmat kulivat puhki haaroista. Yhdet siniset, jotka olivat ohutta farkkua ja siksi ne eivät montaa vuotta kestäneetkään. Ja ainoa mustat farkkuni, ehkä kymmenen vuotta vanhat, joita olen pitänyt kun on pitänyt pukeutua vähän siistimmin. Suoria housuja en juuri käytä, ja siksi mustat farkut ovat minun paremmat housut.

Menin ostoksille samaan tavarataloon, josta olen jo vuosia farkkuni ostanut. Sain heti myyjältä apua, mikä on farkkuostoksilla melkein välttämätöntä. Mutta kuinkas kävikään, olisin voinut ostaa useammatkin ei-siniset farkut, mutta vain yhdet sopivat löytyivät. Onneksi edes ne, nyt on taas mustat virkanaisen farkut kaapissa. Syy siihen, miksi useampia farkkuja ei löytynyt, on pitkissä jaloissani. Lahkeiden pituus pitäisi olla 34 tuumaa, ja sellaisia ei sitten kuulemma löytynyt kuin ne yhdet. Ei, vaikka myyjä kysyi toiseltakin myyjältä. ”Tämä on tavaratalo, eikä meillä voi olla kaikkia kokoja tarjolla”, totesi myyjä. Jaaha, kiitos vaan. En olekaan vähään aikaan kuullut muistutuksia siitä, että en ole standardikokoinen. Ainakaan alaosastani, melko helposti löydän sentään yläosan vaatteita, alaosaan en niinkään.

Pitkät jalat, jotka hankaloittavat farkkujen ostamista, tekevät myös joistakin jooga-asanoista raskaita. Suurin piirtein kaikki jalkojen nostot ja kannattelut ovat sellaisia, enkä minä niissä hyvä olekaan. Egoni puolustautuu aina sillä, että minulla on pitkät ja painavat jalat, mikä on myös ihan tosiasia. Tosiasia, jota ego käyttää syynä ja selityksenä sille, että en jaksa, vaikka oikeasti en tarvitsisi mitään syytä jaksamattomuudelleni. Joogassa kun ei ole kyse mistään kilpailusta tai suorittamisesta.