keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Irtisanoutuminen



Minulla on vuoden 2012 elokuusta lähtien ollut yksi vakituinen kundaliinijoogatunti viikossa ohjattavanani. Viime aikoina on takaraivoon tullut vahva tunne siitä, että minun on lopetettava sen ohjaaminen. En tiedä yhtään miksi. Ja kun en ole tunnetta heti seurannut, se on vaan vahvistunut ja vahvistunut. Eikä siihen auttanut pohdinnat siitä, mitä työttömyyskassa sanoo tällaiseen irtisanoutumiseen, tai mistä saisin uuden tunnin tilalle, sillä mielelläni pidän yhden vakitunnin viikossa.

Niinpä äsken otin puhelimen kauniiseen käteen, ja soitin paikan omistajalle. Sanoin itseni irti. Hän ei ollut ollenkaan mielissään. Hänen mielestään minun olisi pitänyt irtisanoutua joulutauon aikana, näin kesken kautta irtisanoutumista hän piti alhaisena temppuna. Ehkä se olikin, en tiedä, mutta siihen minulla on työntekijänä kaikki oikeus, siis tietenkin kahden viikon irtisanomisaikaa noudattaen. Hän kyseli moneen kertaan syytä lähtööni, mutta vaikeapa sitä oli selittää, kun en sitä oikein tiedä itsekään.

Omistaja myös syyllisti minua tosi reippaasti, ja toisteli kuinka epäreilua tämä on asiakkaita kohtaan. Kuinka monet asiakkaat ovat kysyneet, että jatkanko minä, ja he ovat luvanneet, että jatkan. Ja niin asiakkaat ovat ostaneet 10 kerran kortteja ihan vaan minun takia. Minä kiemurtelin puhelimessa ja olisin NIIIN halunnut vetää irtisanomiseni takaisin, mutta en voinut. En voinut antaa tuumaakaan periksi, vaan minun oli seurattava intuitiotani. Olin sitä jo liian kauan hautonut takaraivossani. Mutta totta on, että kaikkien ihanien, ihanien joogaajien takia irtisanoutuminen tuntui pahalta.

Vasta puhelun jälkeen tajusin mitä omistaja oikein teki. Hän ruokki minun turhamaista egoani ihan mahtavalla tavalla. Kiertoteiden kautta olen kuullut, että minun joogatunneista on tykätty, ja joogassa kävijöiden määrä onkin noussut tasaisesti sinä aikana, kun olen tunteja ohjannut. Mutta sehän ei tarkoita, etteikö seuraavastakin joogaohjaajasta pidettäisi. Hän voi olla vaikka miten paljon minua pidetympi. En minä ole paras enkä korvaamaton, en ole enkä haluakaan olla. Sitä paitsi jooga on se juttu, ei se, kuka sitä ohjaa.

Huh, vähän kyllä jännittää tällainen askel elämässä. Ei päivätyötä, eikä vakituntiakaan enää tammikuun jälkeen. Mitäköhän elämällä oikein on suunnitelmissa minun varalleni, kun näin pitää raivata tilaa jollekin uudelle.

2 kommenttia:

vilukissi kirjoitti...

Ihana juttu tuo lohtu-unijuttukin! Nostan sinulle ahttua, kuuntelit itseäsi! Kun 1 ovi sulkeutuu, niin toinen raottuu jo vähäsen. Anna elämän viedä, kyllä sieltä jotain uutta tulee vastaan! Karehdittavaa uskallusta! Hyvä kun pidit pintasi. (Eikä sinua olisi saanut syyllistääkään, toki ymmärrän työnant harmistuksen, kun pidetty työntek lähtee.) Peukutan sinulle!

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kiitos Vilukissi peukutuksesta. Minäkin olen hyvilläni että uskalsin ja pidin pintani. Ja silti aina välillä käy mielessä, että teinköhän sittenkin jotain ihan hullua... Sitä en kyllä oikein tajua, että miksi omistaja oli minulle niin vihainen ja suuttunut. Monet muut tunnereaktiot olisin ymmärtänyt, mutta vihainen. Ei ymmärrä. Tosin ei minun sitä tarvitsekaan ymmärtää.