Olen jo jonkin aikaa sisällyttänyt
omaan aamuharjoitukseeni jonkinlaisen taaksetaivutuksen. Huomasin nimittäin,
että taivuttelen itseäni aika paljonkin eteenpäin niin että kehon selkäpuoli
saa venytystä, mutta vatsapuoli kiristää ja kutistuu venytyksen puutteessa.
Joskus, mutta oikeastaan hyvin harvoin teen aamulla jousikaaren. Jotenkin se on
työläs, tuntuu polvissa, ja jää siksi usein tekemättä. Sen sijaan kobra on asana, jonka teen
mielelläni, ja sitä olenkin harjoittanut paljon. Kolmas vaihtoehto on kameli.
Se on asana, josta en tykkää yhtään ja joka on vaikea minulle. Siksi olen sitä
yrittänyt jaksaa tehdä.
(Ihan välihuomautuksena: linkitin ihan tarkoituksella juuri nuo kuvat kobrasta ja kamelista. Minusta tuo kankea mies nurmikolla on ihan mahtava, sillä hän näyttää miltä ne asanat oikeasti näyttävät, kun niitä joku keskiverto ihminen yrittää tehdä. Niitä seitsemään solmuun taipuvien tyyppien kuvia on paljon tylsempi katsella.)
Siihen aikaan kun olin
opettajakoulutuksessa, saatoin hyvänä päivänä tehdä kamelin niin, että otin käsillä
kiinni kantapäistä. Se on melkoisen voimakas liike ja siksi viime vuosina
parempi vaihtoehto on ollut se, että asettelen kädet alaselän tueksi ja
kallistun siitä taaksepäin. Yleensä ei mene kauaa, kun keskivartalosta alkaa
purkautua tärinää ja vapinaa tässä asennossa. Lisäksi noin puolentoista
minuutin jälkeen minulle alkaa tulla huono olo. Tekisi mieli lopettaa siihen
paikkaan, oksettaa ja ällöttää. Yritän silti kestää kamelia kokonaisen kahden
minuutin ajan.
En tiedä mistä huono olo johtuu,
mutta se menee nopeasti ohi kun puran asanan. Olen ihan vakuuttunut siitä, että
se huono olo ei ole ollenkaan paha juttu, se on vaan merkki jostakin mitä
asanan aikana tapahtuu. Ja olen varma myös siitä, että kamelin tekemistä
kannattaa jatkaa, koska se vaikuttaa noin voimakkaasti. Silti harva se aamu
joudun neuvottelemaan itseni kanssa sen tekemisestä, sillä niin paljon
mukavampaa ja helpompaa olisi tehdä kobra. No niin olisikin, myönnän itselleni,
mutta eikö nyt silti tehtäisi kameli, sillä kaikesta työläydestä ja huonosta olosta
huolimatta se on hyväksi minulle. Välillä neuvottelu itseni kanssa päättyy
kompromissiin, ja teen kamelin vain minuutin mittaisena, jolloin minulle ei
vielä ehdi tulla huono olo mutta asana on silti tehty. Näin hienosti sujuu
minulta itseni ylipuhuminen ja huijaaminen. Toisaalta, kyllä minä aika usein
saan neuvoteltua itseni siihen kahden minuutin kameliinkin. Vielä kun joskus
huomaisi edes jonkinlaista edistymistä tai pientä helpottumista siinä
asananassa, voisi se kannustaa tekemistä. Mutta ei, ainakaan vielä ei ole
ilmassa mitään merkkejä siitä, että jonakin päivänä kameli helpottuisi.
Kaikesta huolimatta yritän jaksaa jatkaa, koska jotakin tässä on ihan selvästi
meneillään.
4 kommenttia:
Kiva lukea näistä neuvotteluista. Sitä niin helposti aattelee, että itse on ainoa, joka joutuu neuvottelemaan (joidenkin) asanoiden tekemisestä ja että on siksi jotenkin vähemmän joogi kuin muut. Ikään kuin muilla olis joogaan sellainen palo, että tekevät ihan kaiken mukisematta. Noh, meikäläinen neuvottelee tällä hetkellä lähinnä siitä ehtiskö asanaharjoitukseen vai ei, ja voisiko 5 minsan meditaatiota ja työtuolissa venyttelyä kutsua päivän joogaharjoitukseksi.
Kameli on minustakin ällö. Sen tekeminen siis, olo sen jälkeen on mahtava. Taaksetaivutuksien sanotaan piristävän, minulla ne kyllä toimivat niin, että ne puristavat stressin ulos kuin liian veden rätistä. Joillekin niiden tekeminen on helppoa, mutta en satu kuulumaan siihen ihmisryhmään jäykkine alaselkineni. En voisi edes kuvitella viettäväni asennossa kahta minuuttia, en yhtään ihmettele jos siinä alkaa ällöttää vähän enemmänkin :).
Niinpä tosiaan, ehkä turhan harvoin tulee neuvotteluista kirjoitettua. Sitä kun niin mielellään esittää itsensä ja tekemisensä parhain päin, juurikin niin kuin ei koskaan tarvitsisi neuvotella mistään.
Ja jos minulta kysytään, niin 5 minuuttia on oikein mainio ja kiireisessä elämänvaiheessa ihan riittävä päivittäinen joogaharjoitus.
En minäkään pysty olemaan kahta minuuttia sellaisessa kamelissa, jossa otan kantapäistä kiinni, vaan helpotetussa versiossa. Kantapäistä voin nykyisin pitää kiinni noin 15 sekuntia, ja siinä se.
Joskus opettajakoulutuksessa kävi niin, kun pidin kamelissa kantapäistä kiinni ja tein tulihengitystä osana kriyaa, että ihan kamelin lopussa minulla pimeni silmissä ja meinasi taju lähteä, mutta purin asanan juuri ennen. Kollega oli sitä mieltä, että niskani oli huonossa asennossa ja veri vaan ei kiertänyt siellä hyvin. Itse en ole ihan varma mistä oli kyse. Joka tapauksessa kameli tekee jotakin tosi voimakasta ja tarpeellista ainakin minun keholle.
Lähetä kommentti