torstai 20. maaliskuuta 2014

Joogaohjaajan palkka: osa 457



Tähän mennessä tapahtunutta, eli lyhyt kertaus. Tai itse asiassa en ole varma kirjoitinko tämän palkkasöhläyksen alun kuinka tarkkaan, eli kertaanko vai kirjoitanko kokonaan uutta. Enkä jaksa ruveta lukemaan tätä blogia, minä vaan kirjoittelen. Joka tapauksessa, sanoin itseni irti yhden viikkotunnin ohjaamisesta niin, että työni päättyi tammikuun loppuun. Helmikuun alussa kyseisen paikan palkkojenmaksuja hoitava henkilö oli jättänyt soittopyynnön. Hän pyysi tämän vuoden verokorttia, koska palkkapäivä oli helmikuun puolella. Jotenkin minun järkeni sanoisi, että viime vuoden verokortti riittää, koska kyseessä oli tammikuun palkka, ja sehän maksetaan edellisvuoden verokortin mukaan. Tietääkö joku paremmin?

No niin, itse asiassa jos minä en ollut toimittanut uutta verokorttia, olisi palkasta pitänyt pidättää 60 prosenttia veroa. Jos tyyppi olisi näin tehnyt, olisi vältytty sähläykseltä, mutta jostain syystä hän ei näin toiminut. Minä toimitin verokortin, mutta palkkaa ei kuulunut. Soitin hänelle maaliskuun alussa, ja hän ehdotti että palkka maksettaisiin minulle pimeänä. En suostunut. Hän maksoi palkan, ja lähetti postissa palkkalaskelman, jossa oli väärä palkanmaksukausi. Soitin hänelle, mutta hän oli matkoilla, eikä voinut asiaa korjata. Soitin hänelle uudelleen hänen palattuaan, ja hän lupasi lähettää minulle postia.

Ja nyt, nyt päästään uuteen asiaan. Eilen tulikin postissa kirje, eli selvitys minulle maksetusta palkasta. Siinä lukee muun muassa näin: ”Pyynnöstä todistan, että Jagdev Kaurille 05.03.2014 maksettu palkka 78,20 e koskee tammikuussa 2014 tehtyjä työtunteja. Palkka on maksettu virheellisesti vasta maaliskuussa palkanlaskijalle tapahtuneen inhimillisen virheen vuoksi.”

Nyt vaan toivon, että työttömyyskassa pitää tätä kaikin puolin pätevänä ja riittävänä selvityksenä, ja maksaa minulle tammikuun päivärahat. Ihan mielelläni jättäisin tämän episodin jo taakseni.

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Verotus on maksu-, ei ansaintaperusteista. Eli ennakonpidätys määräytyy sen mukaan minkä kuukauden aikana palkka MAKSETAAN.

Tammikuun palkka voi siis tarkoittaa kahta asiaa, puhujan näkökulmasta riippuen. Tammikuun palkka tosin minun mielestäni tarkoittaa tammikuussa ansaittua palkkaa. Tammikuussa maksettava palkka taas tarkoittaa palkkaa, jonka maksupäivä osuu tammikuulle, oli se ansaittu minä kuukautena tahansa.

Tuon selvityksen sisältävän kirjeen pitäisi riittää työttömyyskassalle.

T:Palkanlaskija-serkku

Jagdev Kaur kirjoitti...

Äh, en ole varma tajuanko vieläkään... Puhun siis tammikuussa ansaitsemastani palkasta, joka työnantajan piti maksaa helmikuun alussa. Tällä työnantajalla palkanmaksu meni aina seuraavan kuukauden puolelle, eikä sille kuulemma voinut mitään.

Nyt kysymys kuuluu, tarvitaanko tammikuussa 2014 ansaitsemaani palkkaa varten, kun sen maksupäivä on helmikuun 2014 alussa, vuoden 2014 verokortti. Kirjoitat, että ennakonpidätys määräytyy sen mukaan, minkä kuukauden aikana palkka maksetaan. Eli jos oikein tulkitsen, silloin tammikuussa ansaittua palkkaa varten todellakin tarvittiin se vuoden 2014 verokortti.

Asialla ei oikeastaan ole mitään merkitystä, haluaisin vaan ymmärtää tämän asian.

vilukissi kirjoitti...

Mielestäni tammikuun 2014 palkasta pidätetään vuoden 2013 verokortin mukaisesti! Tarkastan , kun menen töihin ja palaan vastaamaan sinulle!!

vilukissi kirjoitti...

Tammikuun verotus menee joulukuun %:lla, ellei hae muutosta sille kuulle.

Jagdev Kaur kirjoitti...

Tämä on se perussääntö, mutta vaikuttaako palkan maksupäivä siihen?

Anonyymi kirjoitti...

Nimenomaan MAKSUpäivä vaikuttaa. Kun palkka maksetaan 1.2. tai sen jälkeen, käytetään uutta verokorttia.

-Riitta

Jagdev Kaur kirjoitti...

Kiitos Riitta, tämä on nyt selvä :)