maanantai 10. maaliskuuta 2014

What have I done to deserve this?



Kirjoitin taannoin ongelmista palkanlaskennassa ja –maksussa. No nyt toisen joogatyönantajani palkanlaskija korjasi virheensä, ja se taisikin mennä ihan oikein yhdellä korjauksella. Aina ei ole mennyt. Myös se työnantaja, jolle en ole pitänyt joogatunteja enää tammikuun jälkeen, maksoi palkkani. Palkkalaskelmakin tuli tänään etanapostissa, mutta siinä on väärä palkanmaksukausi. Pitäisi olla tammikuu, nyt siinä on helmikuu. Ja työttömyyskassaa varten tarvitsen paperit, jotka on tehty oikein, ei sinnepäin.

Tiedättekö mikä tässä eniten harmittaa. Se, että joudun soittamaan entisen työnantajani palkkoja hoitavalle ihmiselle. Siis soittamaan, kun mieluiten asioisin sähköpostilla. Asioiden hoito puhelimella on minusta ihan vihoviimeistä touhua. Pakko kuitenkin tehdä, ja nyt soitan hänelle tammikuun palkan takia jo kolmatta kertaa. Tästä on näköjään tullut kärsivällisyysharjoitus minulle, ja pahoin pelkään että myös palkkoja hoitavan ihmisen kärsivällisyys alkaa olla koetuksella minun asiani kanssa.

No kyllä minua vähän harmittaa sekin, että rahat alkaa olla loppu. Palkat joogatunneista on vain muutamia kymppejä, joten tammikuun ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha tulisi jo ihan tarpeeseen.

Lisäys. Soitin palkkoja hoitavalle ihmiselle. Niin kuin arvasin, hän ei ilahtunut soitostani. Hän oli lomalla Turkissa. Sanoi, ettei voi viikkoon tehdä asialle mitään. Soitan hänelle uudestaan hänen palattuaan Suomeen. Kärsivällisyysharjoitus jatkuu.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiinnolla seuraan mihin tarina kehittyy...

Terveisin Palkanlaskija-serkku ;)

Jagdev Kaur kirjoitti...

Mielenkiintoinen tämä tarina on minustakin. Toivottavasti sillä on pikainen ja onnellinen loppu :)

Kumma juttu muuten, että isommilla työnantajilla homma, siis palkanlaskenta toimii ihan eri malliin kuin noilla pienillä jooga- ja liikuntapaikoilla. Sain juuri tänään palkkalaskelman yhdestä pienestä työkeikasta, josta on tulossa palkka lähipäivinä. Ei siinä laskelmassa ollut mitään huomautettavaa, eikä sen työnantajan palkoissa tai palkkalaskelmissa ole koskaan ollut.