Katse nenänpäässä

Vaihdoin aamuharjoitukseni meditaation sellaiseen, jossa silmiä pidetään vähän raollaan – tarkka ohje on yksi kymmenesosa auki, eli yhdeksän kymmenesosaa kiinni – ja katse kohdistetaan nenänpäähän. Dhristi eli silmien kohdistus on siis sama kuin sadhanassa pitkän mantran aikana.

Sadhanassa kesti varmastikin vuosia, ennen kuin tajusin miten katseen kohdistus menee. Ohje kun on, että katse kohdistetaan nenänpäähän. Luulin pitkään, että on tarkoituksena katsoa nenänpäätä. Myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, että ei, katse vaan suuntautuu nenää kohti, mutta varsinaisesti ei katsota mitään. Silmät ovat pehmeinä, ne eivät rasitu, kun niitä ei tarvitse käyttää katselemiseen ja katseen varsinaiseen kohdistamiseen. Itse asiassa nenä ei välttämättä edes näkyisi, koska silmäluomet ovat edessä. Yogi Bhajan kertoo jollakin luennollaan, että hän näkee nenänsä päällä koko Universumin, ja vasta siitä kommentista aloin pikkuhiljaa hoksata mistä tässä dhristissä on kyse.

Katseen kohdistaminen nenänpäähän on itse asiassa kehon lukko eli bandha, joka keskittää mielen. Samalla aivojen otsalohko ja käpylisäke aktivoituvat. Silmäluomien pitäminen yhden kymmenesosan avoinna stimuloi näköhermoa niin, ettei se kokonaan tipahda käytöstä pois. Se ikään kuin pysyy hereillä. Samalla silmäluomien asento rauhoittaa, ja lisää intuitiota.