sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Pinnalla




Jos musiikista puhutaan, niin juuri tällä hetkellä pinnalla on biisi, joka löysi minut youtubessa. Minulla on tubessa oma soittolista, jota kuuntelen usein töissä kuulokkeilla. Lista muuttuu sitä mukaa kun kyllästyn johonkin ja löydän lisää mieluista kuunneltavaa. Lista koostuu lähes yksinomaan bollywood-leffamusiikista, mikä on oleellinen juttu, sillä työskennellessäni en voi kuunnella suomen- tai englanninkielistä musiikkia. Siis musiikkia, jonka sanat ymmärrän, sillä silloin osa keskittymisetä menee juurikin niihin sanoihin. Siksi Intian eri kielet ovat ihan mainioita tähän tarkotukseen. Tosin on paljon myös sellaisia työtehtäviä, joiden aikana ei voi kuunnella yhtään mitään.

Joskus saatan kuunnella tubesta jonkin biisin, joka ei ole listallani. Ja sen jälkeen tube, joka vahtii tekemisiäni ja mieltymyksiäni, ehdottaa jotakin muuta biisiä. Juuri tällä tavalla tämän hetken suosikkibiisini löysi minut. Ja biisi on siis Ki Banu Duniya Da. Kiitos siitä tubelle – vaikka en olekaan erityisen ihastunut siihen, että se vahtii tekemisiäni.

Ei kommentteja: