Kanssajoogaaja
on antanut viime aikoina ymmärtää, että kirjoitustahtini täällä blogissa ollut
melko hidas. Pahoin pelkään, että hän on oikeassa. Suurelta osin se johtuu
siitä, että vietän niin paljon aikaa GS:n kanssa skypessä. Niin kuin aiemmin
sanoin, hänestä on tullut minulle kuin oma poika, vaikka emme ole koskaan
tavanneet ihan livenä. Silti side sinne Intiaan on vahva. Tuntuu, että hän
opettaa minulle uusia asioita harva se päivä. Yksi lasten tehtävä onkin opettaa
ja kasvattaa omia vanhempiaan. Kyllä, ajatus meni nyt ihan oikein päin, vaikka
toimii se toki toisinkin päin.
GS on omalla
esimerkillään opettanut minulle paljon jakamisesta. Hän jakaa kanssani
monenlaisia asioita, mutta jollakin tavalla milelenkiintoisinta on se, miten
avosydämisesti hän kutsuu minut kanssaan syömään jokaisen aterian ja jokaisen
kupin teetä. Hän kutsuu minut jakamaan, mutta ystävällisesti sanoo, että hän
voi syödä minun puolestani. Hän myös odottaa, että minä jaan ateriani hänen
kanssaan, vaikkei hän fyysisesti pääsekään samaan ruokapöytään.
Yhtenä
päivänä GS kertoi, että hänen veljensä oli ostanut kuusi paria sukkia. Veli oli
antanut GS:lle kaksi paria, ja hän kysyi minulta, haluanko niistä toisen. Voi
hyvänen aika, hyvä ettei sydämeni särkynyt sellaisen anteliasuuden edessä. Yritin
olla miettimättä, montako sukkaparia minulla on kaapissa. Jalassa taisi olla
kolme paria päällekkäin sinä pakkaspäivänä. Kiitin niin vuolaasti kuin osasin,
ja kehotin GS:ää pitämään omat varpaansa lämpimänä, sillä Pohjois-Intiassa on tähän
aikaan vuodesta kylmä, ja GS istuu usein koneellaan peittoon kääriytyneenä.
Nyt joku
kyynikko voisi kysyä, että mikä ihmeen idea tuollaisessa jakamisessa on, kun
ruoka ja sukat kuitenkin pysyvät siellä missä ne ovat, eivätkä lentele maasta
toiseen vaikka niitä kuinka jakaisi. Niinhän se menee materian tasolla. Mutta konkreettinen
materian taso ei ole ainoa taso tässä elämässä, on paljon muutakin. Ja sitä
paitsi, jos joku ei ole valmis jakamaan sukkiaan edes ajatuksen tasolla
skypessä, miten hän voisi jakaa materiaaliset sukkansa. Ja loppujen lopuksi on
ihan sama, kenen suussa ruoka on, jos se on ensin ajatuksen ja energian tasolla
jaettu muiden kanssa. Tietenkin hienoa on, jos sen voi jakaa myös materian
tasolla, mutta aina se ei ole mahdollista.
Vähän
epäilen, että meistä monella olisi paljon oppimista ajatusten tasolla jakamisesta
ja tekemisestä. Tällä tarkoitan myös ihan konkreettista joogaa omalla
joogamatolla. Monilla on hätä ja huoli siitä, mitä oma keho tekee, miten se
liikkuu ja taipuu. Oletan, että melko harva huomaa, miten sellaiset
joogaliikkeet, joihin keho ei ole valmis, voi tehdä ajatuksen tasolla,
mielikuvissa, ja miten se on melkein sama asia kuin konkreettinen tekeminen.
Monien ajatuksissa vain konkreettinen tekeminen lasketaan, vain se on
tekemistä. Sen ajatuksen myötä hukkuu helposti idea siitä, miten suuri voima
meidän ajatuksissa ja energeettisellä tasolla toimimisessa on. En minäkään
väitä tietäväni siitä paljoa, mutta viime aikoina olen saanut huomata, miten
huikeita asioita siellä skypessä ja välillä ilman skypeäkin tapahtuu.