sunnuntai 27. marraskuuta 2022

Joulua kohti

Eilen ihmeteltiin joogaryhmän kanssa, että miten tunnit voi loppua jo tältä syksyltä, kun justhan ne vasta alkoivat. Mutta niin vain loppuvat. Ja niin vain on ensimmäinen adventti ja aika kaivaa jouluvalot esiin. Niitä laitettiin esille vähemmän kuin aiempina vuosina, vaikka monet niistä onkin led-lamppuja. Mutta sähköä ne vie silti, ja vähempikin riittää.

Siipalla on korona. Tehtiin molemmat testi tänään. Hänellä on oireita ja testi näytti heti positiivista. Minulla ei mitään oireita, eikä plussaa testissä. Mutta vielä se ehtii minullekin tulla, ei olla eriytetty meidän olemista millään tavalla vaan jatketaan niin kuin ennenkin. Tuntuisi liian hankalalta ja myöhäiseltäkin sellainen. Se tarttuu jos on tarttuakseen, useinhan me sairastetaan juuri niin, että siippa saa taudin ensin, ja juuri kun hän tervehtyy, minä alan sairastaa. Katsotaan miten käy. Siipalla ei onneksi ole pahat oireet, vaikka ne pahenivat siinä siunaamassa, kun hän näki testituloksen.

sunnuntai 13. marraskuuta 2022

Kulttuurisesta omimisesta

 Kun kuuluu monin tavoin etuoikeutettuun valtaväestöön, ei välttämättä tule ajatelleeksi, että kaikki oma toiminta ei välttämättä ole eettisesti kestävää. Tarkoitus ei välttämättä ole paha, mutta ei vaan tule mieleen ajatella asiaa – saati ajatella asiaa jonkin toisen ryhmän näkökulmasta. Esimerkiksi joogaan ja henkisen polun toimintaan ylipäänsä voi helpostikin sisältyä tällaista toimintaa, kun ihmiset ajattelevat, että kaikki henkisyyttä edistävät jutut ovat koko ihmiskunnan yhteisiä. Sitä ne eivät kuitenkaan välttämättä ole.

Kulttuurisella omimisella tarkoitetaan, noin yksinkertaisesti sanottuna, epäeettistä toimintaa, jossa etuoikeutetun ryhmän jäsen ottaa käyttöönsä vähemmän oikeutetun identiteettiryhmän piirteitä tai kulttuurituotteita. Kulttuurisen omimisen käsitettä on arvosteltu ja sanottu, että kulttuurista lainaamista on tapahtunut aina. Niin onkin, mutta se ei oikeuta epäeettistä tai loukkaavaa toimintaa.

Kundaliinijoogit käyttävät usein samanlaisia turbaaneja kuin sikhit. Minun käsitykseni on, että sikhit eivät ole muiden turbaanin käytöstä närkästyneet, päinvastoin. Aina välillä näkee somessa postauksia tempauksista, joissa sikhit tekevät turbaanin kaikille halukkaille, jotta he pääsevät kokeilemaan turbaania. Toisaalta sikhit olivat närkästyneitä, kun erään muotitalon näytöksessä malli käytti sikhien tyylistä turbaania asusteena. Jos jonkin identiteettiryhmän keskeinen merkki otetaan kaupalliseen toimijan kaupalliseen käyttöön, on se kulttuurista omimista, jos mikä.

Olen myös nähnyt saamelaisten hyvin, hyvin närkästyneitä kirjoituksia siitä, miten heidän rumpunsa on otettu valtavirran käyttöön, ja ei-saamelaiset markkinoivat esimerkiksi rumpumatkaksi nimeämiään tilaisuuksia. Sekin on kulttuurista omimista. Saamelaisilta on omittu muutakin, heidän asustaan lähtien. Lisäksi saamelaisilta on viety kieli, kulttuuri ja maat, eikä heille nyt tahdota antaa lainsäädännössä heille alkuperäiskansana kuuluvia oikeuksia, joten ei mikään ihme, että he eivät näe rumpujen omimista minään ystävällismielisenä tekona eivätkä luota suomalaisiin.

Kulttuurista omimista on myös unisiepparit ja niiden yleistyminen jonkinlaisina sisustustuotteina. Se on omittu Pohjois-Amerikan alkuperäiskansoilta, joille se on ollut lasten suojelusesine.

Samaa sarjaa, mutta ei kenties ihan kulttuurista omimista, on Buddhan patsaiden yleistyminen sisustustuotteina joko sisällä tai puutarhassa. Ai että se on vastenmielistä. Yhdessä sisustuskuvassa sellainen oli sijoitettu vessaan. Näin sitä kunnioitetaan muiden uskontojen edustajia, sijoitetaan heidän jumalpatsaansa vessan lattialle!

Kovasti toivoisin, että henkisellä polulla olevat ihmiset ajattelisivat tekojaan ja niiden seurauksia sekä mahdollisesti aiheuttamaansa mielipahaa. Kaikki ei ole yhteistä, vaikka samaa ihmiskuntaa ollaankin. Sen ymmärtäminen on myös iso askel oman etuoikeutensa näkemiseen.

maanantai 7. marraskuuta 2022

Unohdus

Onpas ärsyttävää. Olin varannut tälle aamulle ajan labraan kilpirauhasarvojen tarkistusta varten. Lääkitystä muutettiin vähän aikaa sitten, ja vaikutukset pitäisi tsekata. Hyvin muistin, että sinne pitää mennä, mutta otin vahingossa kilpirauhaslääkkeet aamulla, niin kuin aina. No ei sinne sitten voi mennä, saman tien vaan varausta perumaan, kun tajusin mitä olin tehnyt.

Huomenna lähden toiselle puolen Suomea työpaikalle muutamaksi päiväksi ja sieltä suoraan Helsinkiin yhdeksi päiväksi. Eli aika piti siirtää ensi viikolle. Äh, olisipa ollut hyvä saada tuokin asia hoidettua pois alta, mutta ei. Pitää seuraavan yrityksen yhteydessä olla tietoisempi mitä tekee, eikä ottaa lääkkeitä rutiinilla.

maanantai 17. lokakuuta 2022

Pitkästä aikaa: bangaraa!

 Blogi on jäänyt päivittämättä jo pidemmän aikaa. On ollut kiirettä töiden ja yhdistyksen asioiden kanssa. On ollut vaikea keksiä kirjoitettavaa, ja kun mielessä on alkanut kehkeytyä jokin aihe, se on muuttunut kertaheitolla ihan toiseksi. Ja sitten kun on keksinyt aiheen ja yrittää kirjoittaa, sivusto ei toimi eli päivitys ei onnistu. Mutta nyt!

Kundaliinijoogatuntien opettaminen opistolla on taas alkanut. Nyt tuli ensimmäistä kertaa korona-aikojen alettua ryhmä täyteen ja joku taisi jäädä vielä varasijallekin. Kaikki 18 joogaajaa eivät ole vielä koskaan olleet paikalla samaan aikaan, mutta ihan mukavan kokoinen ryhmä se on. Ei sillä, ihan yhtä antoisaa oli ohjata pienempääkin ryhmää korona-aikana. Silloin tosin emme juurikaan mantranneet, mutta nyt taas senkin edestä. Ryhmässä on myös useita, joilla on erilaisia rajoitteita kehossaan, muun muassa hiljattain vaihdetut polvinivelet. En ole aiemmin joutunut samalla tavalla ottamaan huomioon joogaajien rajoituksia, koska aiemmin niitä ei ole yhtä paljon ollut, mutta eipä se haittaa.

Tunnit on olleet kivoja, mutta on jäänyt tunne, että jotakin puuttuu. En ole millään keksinyt, mitä se voisi olla. Kunnes viimeksi, kun aikaa meinasi jäädä yli, ja yhtäkkiä keksin, että voisimme lopuksi tanssia. Laitoin bangaran soimaan, ja pistimme tanssit pystyyn. Ai vitsit, se tuntui hyvältä ja oli mahtavaa! Taisi muutkin tykätä, sillä biisin loputtua ihmiset alkoivat taputtaa. Joku totesi, ettei hän ole koskaan aiemmin tanssinut joogatunnilla. Vastasin, että jo sitten oli aikakin.

Bangaran tanssiminen oli se tunneilta puuttuva asia. Sen kun otti ohjelmaan, kaikki lähtivät tunnilta silmät loistaen. Niin myös minä, lisäksi kasvoilla oli leveääkin leveämpi hymy, kun pyöräilin tunnilta kotiin. Se on puuttunut ohjelmasta monta vuotta koronan takia.

torstai 7. heinäkuuta 2022

Vapaat sielut


Kun olen touhunnut eri asioita kundaliinijoogaihmisten kanssa, ja viimeistään nyt, kundaliinijoogayhdistyksen puheenjohtajana, jäsenmaksuja karhutessa, ja vähän muutenkin, on alkanut näyttää siltä, että kundaliinijoogan pariin hakeutuu paljon ihmisiä, joille erilaiset käytännön asiat ja organisointi on vaikeaa. Tai vastenmielistä. Tai molempia, en tiedä. Oma joogaopettajani kutsuu heitä kauniilla nimellä ”vapaat sielut”, jotka ovat siis niin vapaita kaikesta maallisesta touhusta, säännöistä ja yhdessä sovitusta, että toisenlaisten ihmisten voi olla vaikea heidän kanssaan toimia. Esimerkiksi se, että he lupaavat tehdä jotakin, mutta unohtavat asian, tai muistavat sen mutta silti jättävät tekemättä, voi olla hankalaa yhteisten asioiden edistämisen kannalta.

Jotenkin olisin odottanut, että IKYTA:ssa eli kundaliinijoogaopettajien kansainvälisessä järjestössä olisi ainakin siellä koko järjestöä pyörittämässä vähän vähemmän vapaita sieluja. Sellaisia, joilta käytännön asiat sujuvat, sillä niitä heillä varmastikin on kädet täynnä. Olen kansallisen yhdistyksen asioiden puitteissa ollut tekemisissä henkilön kanssa, joka IKYTA:ssa vastaa kansallisista yhdistyksistä. Hän on vastaillut sujuvasti sähköposteihin ja jo aiemmin ehdottanut videotapaamista kanssani. Minulla ei juuri silloin ollut aikaa siihen, joten ehdotin sen tapaamisen lykkäämistä. Nyt kun kysyin häneltä taas jotakin muuta asiaa, hän ehdotti tapaamista uudelleen ja sanoi, että hänellä on ollut tavata kansallisten yhdistysten puheenjohtajat kerran vuodessa. Vastasin, että heinäkuussa sopii hyvin, silloin minulla on aikaa ja energiaa. Hän lähetti ehdotuksena muutaman ajankohdan, jotka sopivat hänelle. Vastasin, että yksi sopii minulle hyvin, tavataan silloin, ja kysyin alustaa, jonka kautta tapaisimme. Hän ei vastannut enää mitään. Kyseisenä päivänä lähetin hänelle viestin, että ei me nyt sitten varmastikaan tavata, koska en ole kuullut hänestä. Hän ei vastannut mitään.

Nyt sitten ihmettelen, että onko hänkin vapaa sielu, jonka huomio kiinnittyi jonnekin muualle ja samalla tämä asia jäi kesken. Vai mitä tapahtui? Sairastuiko hän, jäi bussin alle, vai mistä on kysymys. Harmillistahan tässä on nyt se, että olin jo alkanut odottaa tapaamista ja miettiä millaisia kuulumisia kertoisin meidän kansallisen yhdistyksemme tasolta. Mutta ei sitten.

torstai 19. toukokuuta 2022

Joogasuuntien rajanvetoja

Jossakin vaiheessa tätä koronapandemiaa minun piti pitää oman kundaliinijoogaopettajani kanssa kundaliinijoogan viikonloppukurssi Saarijärven joogaopistolla. Olemme yhden tällaisen viikonloppukurssin pitäneet jo aiemmin, sekin näiden koronavuosien aikana. Toinen viikonloppu peruuntui, koska tilaa tarvittiin jollekin muulle toiminnalle. Kundaliinijooga sai väistyä.

Nyt kuulin, että joogaopistoa pyörittävä Suomen joogaliitto on tehnyt sellaisen päätöksen, että jokaisella kurssilla pitää olla vähintään yksi SJL-joojan opettaja ja puolet joogasta SJL-joogaa. SJL siis viittaa heidän omaan joogaansa, Suomen joogaliiton rekisteröimään joogasuuntaukseen.

Kundaliinijoogaa ei oikein voi yhdistää mihinkään muuhun joogaan. Tarkoittaa, että suositut ja kysytyt kundaliinijoogakurssit opistolla on ainakin toistaiseksi loppu. Tällaisen linjauksen voi tietenkin tehdä, mutta en ihan näe, miten se ajaa joogan ja joogaajien etua. Typerää ja lyhytnäköistä.

Suomen joogaliitto voisi olla se taho, joka kokoaa yhteen kaikki eri joogasuuntaukset ja niiden harjoittajat Suomessa. Harmillista, että se ei sellaista roolia halua, vaan mielummin paaluttaa rajaa oman joogasuuntauksensa ja kaiken muun välille. Näin voi tietenkin toimia.

maanantai 16. toukokuuta 2022

Joogatuntien päätös

 

Joogatunnit päättyivät tältä keväältä. Lyhyt se kausi aina lopulta on, vaikka tammikuussa tuntuu toisenlaiselta. Joogaajat kyselivät kovasti, missä voisi jatkaa joogaamista kesän yli. Ihan kauheasti minulla ei ollut neuvoja siihen. Jos olisin osannut ennakoida, olisin voinut yrittää jotakin järjestää. En koko kesäksi, mutta edes muutamaksi viikoksi. Juhannukseen astikin olisi ollut jo iso apu. Mutta se nyt jäi, koko tilanne oli epäselvä koronan ja muiden tapahtumien takia. Ei pysty ennakoimaan samalla tavalla kuin joskus aiemmin.

Kokemus tästä 2,5 tunnin tunnista on, että se ei ole ollenkaan liian pitkä. Hyvin ehtii tehdä kaikkea, mutta tekeminen ei silti lopu kesken. Ehtii meditoidakin kunnolla, ei vain 3–5 minuutin lyhyttä pätkää. Toki sellainenkin pikapyrähdys on tyhjää parempi, mutta ei siinä ajassa ehdi vielä syventyä ihan kunnolla.

Kun opetan, en tietenkään voi uppoutua meditaatioon samalla tavalla kuin silloin, kun mitään vastuita tunnin kulusta ei ole. En esimerkiksi sulje silmiäni kokonaan, sillä silmät suljettuna on helppo humpsahtaa syvälle meditaatioon ja unohtaa muut joogaajat. Silti viimeisellä tunnilla meditaatiossa käytetty mantra siirsi minut ihan toiseen paikkaan. Tunsin nenässäni gheen tuoksun, niin kuin aina Gurudwarassa, ja suussani prashadin makean ja rasvaisen maun. Liian pitkä tauko taas edellisestä vierailusta siellä.

Joogatunnit jatkuvat taas vuoroviikoin syksyllä, jos vaan tunnille ilmoittautuneita riittää tarpeeksi. Toivottavasti riittää.