maanantai 13. joulukuuta 2021

Vapaudesta

 Jos ihmettelette, niin kyllä täällä vielä hengissä ollaan. Ja terveenäkin vielä. Korona liippasi jo tosi läheltä, mutta ei tullut meille. Se tuli kahdesti rokotetuille, jotka olisivat voineet olla pulassa ilman rokotuksia, koska osalla heistä on ikää ja muita sairauksia. Yhden toipuminen kesti tosi kauan, eikä hän taida olla ihan kunnossa vieläkään.

Sosiaalisessa mediassa monet joogaopettajatkin puhuvat sen puolesta, että rokotusta ja varsinkin pakkorokotusta pitää vastustaa, koska meidän on säilytettävä vapautemme valita. Ja että ylipäätään koko korona-asian hoitaminen on kansalaisten vapauden rajoittamista. Niin kuin me muka muutenkaan olisimme vapaita. Emme ole, on vain kuvitelma vapaudesta, ja jokin kummallinen halu pitää siitä kiinni, vaikka se ei ole edes todellista. Niin kauan kuin elämme järjestäytyneessä yhteiskunnassa, me emme ole koskaan täysin vapaita. Silti järjestäytyneessä yhteiskunnassa eläminen on aina monin verroin parempi vaihtoehto kuin sen ulkopuolelle asettuminen.

Minä en ole törmännyt joogan yhteydessä puheeseen vapaudesta, paitsi siinä mielessä, että jooga ja etenkin meditaatio tekee meidät vapaiksi olosuhteista huolimatta. Toisin sanoen meditaation avulla olemme vapaita, vaikka olisimme vankilassa. Siinä on joogan vapaus, jota yksikään rokote ei voi meiltä viedä, sillä kyky meditoida ei katoa rokotuksessa.

Tässä teille vielä linkki Johanna Vehkoon Valheenpaljastaja-podcastiin, joka käsittelee salaliittoteorioita. Jaksossa 3 mukana on myös joogaopettaja Miia Jokiniva, joka on esiintynyt erityisen tolkullisesti sosiaalisessa mediassa näinä aikoina. Kiitos siitä hänelle.

maanantai 11. lokakuuta 2021

Jäsentapaaminen

Järjestin joogayhdistyksen jäsentapaamisen. Zoomissa, jotta mahdollisimman moni pääsisi paikalle, ja ilman ilmoittautumista tai mitään muitakaan muodollisuuksia. Paikalle pääsi lopulta neljä ihmistä, joista yksi tuli puolesta välistä mukaan. Ja hyvä kun tuli. Tunsin entuudestaan kaksi ihmistä, kaksi tiesin mutta en varsinaisesti tuntenut.

Tehtiin aluksi meditaatio yhdessä, ja sen jälkeen juteltiin ilman sen suurempaa agendaa. Lähinnä olin kiinnostunut kuulemaan, mitä ihmisille kuuluu. Onneksi ihan hyvää.

Oli ihan älyttömän mukavaa väästä rupattelemaan toisten joogaihmisten kanssa, vaikka sitten kömpelössä zoomissa ja etänä. Siltikin se oli jonkinlainen kohokohta. Tunnin mittaisen tapaamisen järjestäminen ei myöskään ollut mikään liian suuri ponnistus, vaan vaati lähinnä kahden sähköpostin lähettämisen jäsenistölle sekä meditaation valitsemisen sekä ohjaamisen. Siinä se. Nyt mietin, koska voisi järjestää seuraavan tapaamisen ja koska ihmiset pääsisivät osallistumaan. Pari viestiä sain ihmisiltä, jotka ohjasivat omia joogatuntejaan juuri tapaamisen aikaan eivätkä siksi päässeet mukaan. Sellaista hetkeä ei olekaan, että kaikki pääsisivät.

keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Kalenterin tyhjenemistä

 Olin keväällä ihmeissäni, kun täytin syksyn kalenteria ja suunnittelin tekemisiäni. Yksi työhön liittyvä kurssi kiinnosti, mutta se meni päällekkäin joogakurssin kanssa. Olin lupautunut opettamaan joogan lyhytkurssin, vain neljä kertaa eräälle erityisryhmälle. Kurssia lykättiin moneen kertaan, mutta nyt se päätettiin ottaa ohjelmaan. Intuitio tai sisäinen ääni kuitenkin sanoi, että ota vaan se kiinnostava kurssi. Tapanani ei ole ottaa asioita päällekkäin, mutta luotin intuitioon ja ilmoittauduin. Pääsin kurssille, ja niin kävi, että joogakurssille ei tullut tarpeeksi ilmoittautuneita – minimi oli viisi, ilmoittautuneita oli kolme – joten sekin peruttiin. Ei enää päällekkäisyyksiä kalenterissa, vain tiukka vaihto yhdestä verkkotapahtumasta toiseen muutamana perjantaina.

Joogan opettamisesta on ihan uusia suunnitelmia ensi keväälle. Ei jatketa tällä tavalla, kun ei kerran suju.

Jättäydyin pois myös yhdestä työperäisestä yhteistyökuviosta. Se ei oikein toiminut, vaikka saimmekin jo jotakin aikaan, mutta nyt tuli raja vastaan. Minulla oli vahva tunne siitä, että kaksi muuta henkilöä eivät kuuntele minua, minun ajatuksiani ja ehdotuksiani ei huomioida vaan tulen jyrätyksi yli. Ihan varmasti kaikille parempi, että he jatkavat keskenään. Siitäkin vapautui aikaa muille, toivottavasti vaivattomammin eteneville projekteille.

torstai 16. syyskuuta 2021

Naapurirauha

Tähän taloon on laskeutunut rauha ja hiljaisuus, kaikkien näiden vuosikymmenten jälkeen. Puhun nyt lauantaiaamuista ja meidän seinänaapureistamme. Aiemmin he ilmeisesti aloittivat perjantai-iltana alkoholipitoisen toiminnan, johon kuului oleellisena osana saunassa käyminen keskellä yötä. Aamupuolen kuvioihin kuului sitten ovien paiskominen ja se, että rouva huusi miehelleen. Kaikki touhu kuului hyvin seinän läpi, ja vaikka siihen jollakin tavalla tottui, ei se koskaan kivaa ollut. Kyseessä on siis eläkkeellä oleva pariskunta, ja vaikka he huusivat toisilleen, varsinkin rouva miehelleen, ei kyse ollut fyysisestä väkivallasta.

En tiedä mitä on tapahtunut eikä sillä ole väliäkään. Aiemmin joka ikinen viikko kellon tarkkuudella jatkunut touhu on nyt loppunut. Eikä se ole alkanut uudelleen, vaikka nyt sen loppumisesta on jo kuukausia. Vähän epäuskoisena vielä kuulostelen taloa lauantaiaamuisin, mutta ei, hiljaista on, sopuisaa ja rauhallista. Mikä onni!

Samalla on loppunut naapureiden saunassa ja suihkussa käyminen. He eivät ole rakentaneet asuntoon suihkua, ja koska lämpimän veden käyttö kellarin saunassa merkitään ylös, on helppo nähdä, että he eivät ole käyttäneet vettä sielläkään. En tiedä pitäisikö olla huolissaan heidän henkilökohtaisesta hygieniastaan – ja mitä naapurit voi sille tehdä.

perjantai 3. syyskuuta 2021

Ei joogaryhmää

 Nyt kävi niin, että viime vuoden pitämäni joogaryhmä ei käynnisty tänä vuonna. Liian vähän ilmoittautuneita. Se on pettymys, joskaan ei mikään iso yllätys näinä erikoisina aikoina. Myös suositummilla opettajilla on ollut vaikeuksia saada joogaryhmiinsä tarpeeksi osallistujia, eivätkä ne ole hetkessä täynnä niin kuin ennen.

Näyttää siltä, että joogan opettaminen ja yhdessä joogaaminen alkaa hiipua minun elämästäni. Joogaan liittyvät asiat tapahtuvat nyt yksin, omalla joogamatollani, sekä tietokoneen äärellä. Tai no, joogista elämää yritän elää koko ajan. Sitä vaan ei enää niinkään huomaa.

lauantai 31. heinäkuuta 2021

Korona-ajasta, ystävyydestä ja yksinäisyydestä

 

Ei ole uusi aihe, tämän parissa olen pyörinyt ennenkin, mutta ehkä saan nyt puristettua tähän tekstiin vähän uutta näkökulmaa.

Kuten sanottu, korona-ajan alku oli minulle helppo. Ei tuottanut tuskaa olla siipan kanssa kaksin kotosalla. Voi johtua esimerkiksi siitä, että joudun toisinaan pinnistelemään toisten ihmisten seurassa, tai ainakin pitämään huolen siitä, että en vahingossa näytä, kuulosta ja vaikuta vihaiselta. Tai joltain muulta, mikä ei ole tarkoitus. Niin käy usein, jos olen omissa ajatuksissani, ja ihmiset alkavat tulkita esimerkiksi ilmeitä kasvoillani. Oletettavasti olen jotenkin perusvihaisen näköinen, jos en keskity olemaan ystävällisen näköinen. Olen myös aika suorapuheinen, mikä tulkitaan miten sattuu, jos en tietoisesti vältä suorapuheisuutta. Tai ehkä olen siltikin, mutta vähän vähemmän. Kaikki tämä vie energiaa, ja siksi yksin tai kaksin yhdessä siipan kanssa oleminen on helpottavaa.

Korona-aika on nyt kuitenkin jatkunut jo niin pitkään, että kaipaan muita ihmisiä. Meillä on muutama ystävä, joita olemme tapailleet, mutta se ei tunnu ihan riittävän. Minulla on ihmisiä ympärillä, mutta kaipaan jotakin sellaista olemisen ja ystävyyden tasoa, jota en heidän kanssaan tavoita. Naisten yhteistä olemista ja jakamista. Ja nauramista, kaipaan kovasti myös yhdessä nauramista erilaisille asioille.

Ja edelleen, tämänkin olen sanonut moneen kertaan: ymmärrän hyvin kaikkia niitä ystäviäni, joiden elämä on täyttynyt jollakin, oli se sitten lapset, parisuhde, harrastus, koira, työ, kesämökki tai mikälie. Ymmärrän hyvin, mutta kaipaan silti heitä, maailmalle menetettyjä ystäviä. Kevään mittaan menetin taas yhden ystävän, joka sai vakituisen työn. Aiemmin olimme molemmat melko saman tyyppisessä pätkätyössä, jaoimme paljon asioita ja teimme yhteistyötä. Mutta vakiduunin myötä hänestä tuli kiireinen ja haluton antamaan aikaansa minulle tai tekemään yhdessä mitään. Ai vitsit kuulkaa, kyllä se vaan kirpaisee ja tuntuu pahalta.

Suomen Kuvalehdessä (29/2021) oli juttu ystävyydestä. Se oli pitkä juttu ja sisälsi kaikenlaista kiinnostavaa. Jutussa haastateltiin ystävyksiä ja kerrottiin heidän ystävyydestään. Monenlaista on, ja monia tapoja päästä alkuun. Joskus ystävyys säilyy pitkäänkin, kaikenlaisten vaiheiden läpi. Jutussa viitataan myös ystävyyden teoretisointiin ja tutkimustuloksiin, kuten siihen Tilastokeskuksen tutkimukseen vuodelta 2019, jonka mukaan suomalaiset näkevät yhä harvempia ystäviään, vaikka viestittely netissä ja puhelimella on lisääntynyt. Muutos on tapahtunut 2000-luvulla, eli melko nopeasti.

Jutussa myös kerrotaan, että yksinäisyyden on jo kauan tiedetty vahingoittavan sekä terveyttämme että hyvinvointiamme. Alkuun kuviteltiin, että terveysongelmat aiheuttaisi pelkkä yksinäisyyden kokemus. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka erakko kuvittelisi olevansa onnellinen yksin, hänellä on silti ystävien keskellä elävää ihmistä korkeampi riski sairastua ja kuolla ennenaikaisesti. Sitä, mistä tämä johtuu, ei oikeastaan tiedetä. Tiedetään vain, että kontaktien tarve näyttää olevan fyysinen, todetaan jutussa.

On jotenkin tajunnan räjäyttävää edes ajatella, että sosiaaliset suhteet ja ystävyydet eivät olisikaan sitä mielen puolta, tieteessä psykologiaa, vaan ihan fyysisiä ja kehollisia tarpeita. Ja tajunnan räjäyttävyydestään huolimatta tekee mieli sanoa koko ajan, että totta kai, niinhän se on, tietenkin.

Tämän pidemmälle ei tämä ajatus vielä etene. Jään siis tähän.

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Lomakuulumisia

  

Kesäloma alkaa kohta olla puolessavälissä. Tänä vuonna keväästä toipumiseen meni poikkeuksellisen kauan, eli ilmeisesti alkuvuosi oli raskas. Toipuminen tarkoittaa lähinnä sitä, että on hiljaa paikallaan ja tuijottaa väsyneenä kaukaisuuteen. Tai nukkuu. Yleensä tähän menee viikko loman alusta, mutta tänä vuonna viikko ei riittänyt. Koko ajan on vähän syyllinen olo, kun ei käytä lomapäiviään yhtään järkevämmin tai antoisammin. Tosin tänä vuonna liian helteinen sää aiheutti sen, että minkään tekeminen ei oikein ollut mahdollista. Pakkolomaa kaikesta tekemisestä.

Kaksi viimeistä työviikkoa työskentelin vain puolikkaita päiviä. Tehtävänä oli kirjoitustyö, jota ei millään jaksa montaa tuntia yhteen menoon, eikä muita työtehtäviä ollut. Mutta ei tällainen lomalle laskeutuminen ja keventäminen vienyt loman alun kaukaisuuteen tuijottelun tarvetta. Enkä se kuitenkin auttoi jotain, en tiedä.

Nyt edessä on pienimuotoista kotimaan matkailua ja ystävien tapailua. Kesän kolme pakollista suoritusta eli ikkunoiden pesu, mansikoiden pakastus ja mattojen pesu on jo suoritettu. Vielä tekisi mieli maalata alakerran vessan katto. Alun perin suunnittelin makuuhuoneen lattian maalammista, mutta siihen en taida jaksaa ryhtyä. Vaatii liikaa huonekalujen kanniskelua.

Hyvää kesän jatkoa kaikille, myös niille, jotka jo palaavat töihin.