torstai 7. heinäkuuta 2022

Vapaat sielut


Kun olen touhunnut eri asioita kundaliinijoogaihmisten kanssa, ja viimeistään nyt, kundaliinijoogayhdistyksen puheenjohtajana, jäsenmaksuja karhutessa, ja vähän muutenkin, on alkanut näyttää siltä, että kundaliinijoogan pariin hakeutuu paljon ihmisiä, joille erilaiset käytännön asiat ja organisointi on vaikeaa. Tai vastenmielistä. Tai molempia, en tiedä. Oma joogaopettajani kutsuu heitä kauniilla nimellä ”vapaat sielut”, jotka ovat siis niin vapaita kaikesta maallisesta touhusta, säännöistä ja yhdessä sovitusta, että toisenlaisten ihmisten voi olla vaikea heidän kanssaan toimia. Esimerkiksi se, että he lupaavat tehdä jotakin, mutta unohtavat asian, tai muistavat sen mutta silti jättävät tekemättä, voi olla hankalaa yhteisten asioiden edistämisen kannalta.

Jotenkin olisin odottanut, että IKYTA:ssa eli kundaliinijoogaopettajien kansainvälisessä järjestössä olisi ainakin siellä koko järjestöä pyörittämässä vähän vähemmän vapaita sieluja. Sellaisia, joilta käytännön asiat sujuvat, sillä niitä heillä varmastikin on kädet täynnä. Olen kansallisen yhdistyksen asioiden puitteissa ollut tekemisissä henkilön kanssa, joka IKYTA:ssa vastaa kansallisista yhdistyksistä. Hän on vastaillut sujuvasti sähköposteihin ja jo aiemmin ehdottanut videotapaamista kanssani. Minulla ei juuri silloin ollut aikaa siihen, joten ehdotin sen tapaamisen lykkäämistä. Nyt kun kysyin häneltä taas jotakin muuta asiaa, hän ehdotti tapaamista uudelleen ja sanoi, että hänellä on ollut tavata kansallisten yhdistysten puheenjohtajat kerran vuodessa. Vastasin, että heinäkuussa sopii hyvin, silloin minulla on aikaa ja energiaa. Hän lähetti ehdotuksena muutaman ajankohdan, jotka sopivat hänelle. Vastasin, että yksi sopii minulle hyvin, tavataan silloin, ja kysyin alustaa, jonka kautta tapaisimme. Hän ei vastannut enää mitään. Kyseisenä päivänä lähetin hänelle viestin, että ei me nyt sitten varmastikaan tavata, koska en ole kuullut hänestä. Hän ei vastannut mitään.

Nyt sitten ihmettelen, että onko hänkin vapaa sielu, jonka huomio kiinnittyi jonnekin muualle ja samalla tämä asia jäi kesken. Vai mitä tapahtui? Sairastuiko hän, jäi bussin alle, vai mistä on kysymys. Harmillistahan tässä on nyt se, että olin jo alkanut odottaa tapaamista ja miettiä millaisia kuulumisia kertoisin meidän kansallisen yhdistyksemme tasolta. Mutta ei sitten.

torstai 19. toukokuuta 2022

Joogasuuntien rajanvetoja

Jossakin vaiheessa tätä koronapandemiaa minun piti pitää oman kundaliinijoogaopettajani kanssa kundaliinijoogan viikonloppukurssi Saarijärven joogaopistolla. Olemme yhden tällaisen viikonloppukurssin pitäneet jo aiemmin, sekin näiden koronavuosien aikana. Toinen viikonloppu peruuntui, koska tilaa tarvittiin jollekin muulle toiminnalle. Kundaliinijooga sai väistyä.

Nyt kuulin, että joogaopistoa pyörittävä Suomen joogaliitto on tehnyt sellaisen päätöksen, että jokaisella kurssilla pitää olla vähintään yksi SJL-joojan opettaja ja puolet joogasta SJL-joogaa. SJL siis viittaa heidän omaan joogaansa, Suomen joogaliiton rekisteröimään joogasuuntaukseen.

Kundaliinijoogaa ei oikein voi yhdistää mihinkään muuhun joogaan. Tarkoittaa, että suositut ja kysytyt kundaliinijoogakurssit opistolla on ainakin toistaiseksi loppu. Tällaisen linjauksen voi tietenkin tehdä, mutta en ihan näe, miten se ajaa joogan ja joogaajien etua. Typerää ja lyhytnäköistä.

Suomen joogaliitto voisi olla se taho, joka kokoaa yhteen kaikki eri joogasuuntaukset ja niiden harjoittajat Suomessa. Harmillista, että se ei sellaista roolia halua, vaan mielummin paaluttaa rajaa oman joogasuuntauksensa ja kaiken muun välille. Näin voi tietenkin toimia.

maanantai 16. toukokuuta 2022

Joogatuntien päätös

 

Joogatunnit päättyivät tältä keväältä. Lyhyt se kausi aina lopulta on, vaikka tammikuussa tuntuu toisenlaiselta. Joogaajat kyselivät kovasti, missä voisi jatkaa joogaamista kesän yli. Ihan kauheasti minulla ei ollut neuvoja siihen. Jos olisin osannut ennakoida, olisin voinut yrittää jotakin järjestää. En koko kesäksi, mutta edes muutamaksi viikoksi. Juhannukseen astikin olisi ollut jo iso apu. Mutta se nyt jäi, koko tilanne oli epäselvä koronan ja muiden tapahtumien takia. Ei pysty ennakoimaan samalla tavalla kuin joskus aiemmin.

Kokemus tästä 2,5 tunnin tunnista on, että se ei ole ollenkaan liian pitkä. Hyvin ehtii tehdä kaikkea, mutta tekeminen ei silti lopu kesken. Ehtii meditoidakin kunnolla, ei vain 3–5 minuutin lyhyttä pätkää. Toki sellainenkin pikapyrähdys on tyhjää parempi, mutta ei siinä ajassa ehdi vielä syventyä ihan kunnolla.

Kun opetan, en tietenkään voi uppoutua meditaatioon samalla tavalla kuin silloin, kun mitään vastuita tunnin kulusta ei ole. En esimerkiksi sulje silmiäni kokonaan, sillä silmät suljettuna on helppo humpsahtaa syvälle meditaatioon ja unohtaa muut joogaajat. Silti viimeisellä tunnilla meditaatiossa käytetty mantra siirsi minut ihan toiseen paikkaan. Tunsin nenässäni gheen tuoksun, niin kuin aina Gurudwarassa, ja suussani prashadin makean ja rasvaisen maun. Liian pitkä tauko taas edellisestä vierailusta siellä.

Joogatunnit jatkuvat taas vuoroviikoin syksyllä, jos vaan tunnille ilmoittautuneita riittää tarpeeksi. Toivottavasti riittää.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Joogatunnin suunnittelusta

Eräs kokeneempi kundaliinijoogaopettaja joskus kertoi, että hän suunnittelee tuntinsa sisällön hyvissä ajoin ja sitten ne joogaajat, jotka kyseistä tuntia tarvitsevat, tietävät intuitiivisesti tulla paikalle. Näin se voi mennä niin kutsutuilla drop-in-tunneilla, mutta kuvio ei ole ihan sama sellaisilla tunneilla, joilla on sama ryhmä koko lukukauden. Ainakin minun kohdallani valinta menee pikemminkin niin päin, että minä kuulostelen, mitä ryhmäläiset tarvitsevat juuri nyt, ja teen valinnan sen mukaan. Joskus hyvinkin viime tipassa.

Lauantain tunnin sisällön suunnittelu ei meinannut valmistua. Mieleen oli noussut kuva kirjasta, josta lähtisin tunnin sisältöä etsimään. Kirja on ensimmäinen itselleni ostama kundaliinijoogakirja, jossa on erityisesti naisille valittuja ja suunnattuja harjoituksia. Viimein perjantai-iltana otin kirjan käteen ja etsin sopivan harjoituksen. Se oli jo aiemmin vilahtanut mielessäni, naisten harjoitussarja, ja varmistin, että voin sen ohjata. Siis lähinnä sen, ettei siinä ole mitään, miksi sitä ei voisi ohjata. Hetken aikaa selailin kirjaa, ja löysin sieltä myös hyvän stressin poistoon keskittyvän meditaation.

Tunnilla kaikki sujui suunnitelmien mukaan, paitsi harjoitussarjan loppua kohti alkoi koko ajan voimakkaammin tuntua siltä, että meditaatio on vaihdettava. Sille ei voinut mitään, joten joogaajien rentoutuessa aloin selata kirjaa. Kun pääsin aukeamalle, jossa on naisten kuupisteitä tasapainottava meditaatio, oli saman tien selvää, että se on se. Samalla aukeamalla esiteltiin myös lyhyesti naisten 11 kuupistettä. Käytin hetken aikaa niiden esittelyyn ryhmälle, sillä kaikki eivät olleet kuullet niistä koskaan. Sitten tehtiin meditaatio. Se on tarkoitettu vain naisille, joten sanoin, että jos ryhmässä on joku, joka ei identifioidu naiseksi, kannattaa sanoa, niin vaihdetaan meditaatio. Kukaan ei sanonut mitään.

Hauskin hetki oli tunnin jälkeen, kun yksi joogaajista kommentoi meditaatiota. Hän sanoi, että siitä tuli jännä olo, mutta ei osannut kuvata oloaan tarkemmin. Hän kertoi myös oman aamunsa tapahtumista, joiden minä tulkitsen viittaavan siihen, että hän erityisesti tarvitsi kyseistä meditaatiota. Olin valinnut sen erityisesti hänelle (toki samalla myös kaikille muille), mutta en pystynyt tekemään valintaa vielä edellisenä iltana, koska tarve konkretisoitui vasta aamulla.

On aina ilo ja etuoikeus, jos voi palvella ja auttaa niitä joogaajia, jotka tunneille tulevat.

lauantai 19. maaliskuuta 2022

Ohjaamiskuviot

 Tämän kevään jooganohjauksestahan en ole vielä kirjoittanutkaan. Alku vähän pitkittyi pandemian takia, mutta kurssi pääsi kuin pääsikin käyntiin. Kuvio on sellainen, että ohjaamme tuntia vuorotellen oman jooganopettajani kanssa. Toisella on parilliset ja toisella parittomat viikot, mikä tarkoittaa tänä keväänä sitä, että hänellä on enemmän tunteja kuin minulla. Ei haittaa yhtään, päinvastoin, päivätyöt ovat vieneet mennessään taas sen verran, että useiden viikkojen tauot eivät haittaa yhtään. Tunti on lauantaisin, minkä takia on kiva jakaa se. Eli kummankaan ei tarvitse olla kiinni joka lauantai. Jooganopettajani on tätä samaa tuntia ohjannut yksin joskus aiemmin, mutta vain joka toinen viikko.

Normaalin 1,5 tunnin session sijaan tämä on myös selvästi pidempi, peräti 2,5 tuntia. Siinä ajassa ehtii tehdä jo vaikka mitä, eikä tarvitse tyytyä mihinkään kolmen minuutin meditaatioon lopussa. Toisin sanoen ehditään tehdä kunnollinen harjoitus ja sen lisäksi pitkä meditaatio. Ensimmäisellä kerralla vähän ihmetytti, että miten sitä saa tekemistä riittämään koko ajaksi – minä olen rytmiltäni melkoisen nopea. Mutta kun harjoitussarja oli aika pitkä ja raskas ja siihen lisäsi rentoutumisia selinmakuulla mukavan määrän, ei ylimääräistä aikaa jäänyt yhtään. Itse asiassa tunti on tosi sopivan pituinen, siihen voisi kevään mittaan ottaa moniosaisia meditaatioitakin mukaan.

Tänään ohjasin kehosta ja mielestä pelkoa vapauttavan ja rentouttavan kriyan. Tuntuu, että sitä juuri näinä kummallisina aikoina tarvitaan. Meditaatioksi valitsin sellaisen, jota en ole koskaan aiemmin ohjannut: meditaation tilanteisiin, joissa edessä on rankkoja aikoja. Tosin toive on, että kovin rankkaa ei olisi enää edessäpäin, vaan jo helpottavia maailmantilanteita.

Ollaan ehdotettu, että tällainen vuorottelumalli ja sama tunti jatkuisi vielä ensi lukuvuonna.

perjantai 18. maaliskuuta 2022

Me kaikki olemme yhtä

 Mielen laboratorio -podcastista vielä. Ei se varmaankaan sanatarkasti näin mennyt, mutta näin minä sen ymmärsin. Se oli muistaakseni Miska Käppi (tai sitten joku muu), joka totesi, että ihmiset usein toistelevat, että me kaikki olemme yhtä, mutta sen ymmärtäminen ja sisäistäminen on tosi vaikeaa. Miska on varmasti ihan oikeassa, ja voin allekirjoittaa omalta kohdaltani, vaikka en ideaa juuri ääneen toistelekaan. Se on ajatus, jota on helppo toistella hyvinä aikoina ja itselle sopivissa asiayhteyksissä, mutta ei tunnu ollenkaan kivalta esimerkiksi nyt. Ei tunnu kivalta ajatus olla yhtä kaikkien sodan osapuolien, jopa Putinin ja venäläisten sotilaiden kanssa. Mutta jos yrittää omaksua ajatuksen kaikkien yhteisyydestä, ei ole hyvä juttu ryhtyä valikoimaan kenen kanssa on yhtä ja kenen ei. Se vesittää koko ajatuksen.

Toisinaan kuitenkin vilahtaa ohi hetkiä, jolloin tuntuu, että joku on saattanut ymmärtää ajatuksen syvällisesti. Tällainen hetki oli, kun kerroin eräälle kovin viisaalle ja sydämelliselle FB-kaverilleni niistä ikävistä viesteistä, joita olin aiemmin FB:n yksityisviestinä saanut ystäväni maanmiehiltä. Ystäväni pyysi anteeksi. Vastasin hänelle, että eihän se ole sinun vikasi. Samalla sekunnilla, kun painoin lähetä-nappia, tajusin, että hän pyysi anteeksi ikäviä viestejä lähettäneiden puolesta, ei omasta puolestaan. Luulen, ja siinä hetkessä minulle tuli asiasta hyvin vahva tunne, että hän on sisäistänyt ajatuksen meidän kaikkien yhteisyydestä ja toimi sen mukaisesti.

En tiedä mutta luulen, että ajatus kaiken yhteisyydestä ei ole sellainen, jonka voi omaksua pinnistelemällä ja jumppaamalla omaa käsityskykyään. Luulen, että sen voi paremmin sisäistää päästämällä irti siitä ajatuksesta, että on yksilönä jotenkin erityinen ja erikoislaatuinen. Ja lopulta ajatuksesta minusta yksilönä, vaikka nyt tilapäisesti yksilönä elelenkin – oikeasti olen pieni osa suurempaa kokonaisuutta, jossa minää ei ole.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Mielen laboratorio -podcast

Olen yrittänyt opetella kuuntelemaan podcasteja. Ihan kauhean hyvin ei suju, sillä en oikein osaa kuunnella niitä samalla kun teen jotakin muuta. Mielelläni keskittyisin yksinomaan kuuntelemiseen. Siihen on hyvä hetki junassa, ja siellä olenkin jonkin verran podcasteja kuunnellu

Yksi kuuntelemistani podcasteista on nimeltään Mielen laboratorio. Se keskittyy nimensä mukaisesti mieleen ja siihen, miten mieli on ymmärretty ja sitä tutkittu erilaisissa viisausperinteissä, myös joogassa ja meditaatiossa. Podcastissa on aina yksi vaki-ihminen (en tiedä edes hänen nimeään) ja vaihtuva vierailija, joskin jotkut vieraat viivähtävät useiden jaksojen ajan tai palaavat myöhemmin takaisin. En ole kuunnellut jaksoja mitenkään systemaattisesti vaan poiminut kuunneltavakseni joogasta tuttujen vieraiden jaksoja Taavi Kassilasta lähtien.

Podcastin jaksot ovat hitaita ja rauhallisia, ja usein olenkin nukahtanut kesken. Niitä ei pätki mikään tingelitangeli-musiikkipätkä, vaan ne perustuvat yksinomaan pohdiskelevalle puheelle. Toistuvasti hämmästyn siitä, miten sujuvasti puhujat käyttävät sanskritinkielisiä nimiä asioista. Usein sanskritin sanat ovat tuttuja, mutta en ole opetellut niiden sisältöä mitenkään kunnolla, varsinkaan asanoita. Podcastia pystyy ihan hyvin seuraaman ilman sanskritin hallitsemista, ei se loppujen lopuksi haittaa. Eikä se, että en tunne niitä kaikkia joogan ja meditaation tai uskontojen koulukuntia, joihin puhujat viittaavat.

Viimeksi kuuntelin pari jaksoa, joissa vieraana oli Janne Kontala. Hänen juttujaan oli helppo ja mukava kuunnella. Jonkinlainen ahaa-elämys tuli siinä kohtaa, kun hän kuvaili, että jos joku keskittyy meditoimaan useita tunteja päivässä, on näin tekevän mieli todennäköisesti jonkin ajan kuluttua hyvinkin kirkas. Mutta samalla hänen sydämensä jähmettyy, sillä meditaatiolla on tapana jähmettää ja sulkea sydäntä. Tässä kohtaa totesin hiljaa mielessäni, että ei kundaliinijoogassa vaan. Taas muistutus siitä, kuinka kokonaisvaltaisia kundaliinijoogan eri harjoitukset ovat, sillä meditaatioissakin, varsinkin niissä pitkään tehtävissä, on yleensä aina mukana sydäntä avaavia elementtejä. Sitä vaan ei enää välttämättä erikseen huomaa, kun on tottunut kundaliinijoogan kokonaisvaltaiseen pakettiin. Ihan samasta syystä kaikille joogaa ja meditaatiota harjoittaville suositellaan hyväntekeväisyyttä, sevaa eli vapaaehtoistyötä. Se vie pois ja tasapainottaa meditoinnin lisäämää itsekkyyttä. Mitä enemmän meditoi, sitä enemmän pitäisi huomiota kiinnittää siihen, että tekee myös sevaa. Tämä Euroopan sota-aika tarjoaa siihen hyviä mahdollisuuksia.