Jos joku kysyisi minulta miten
valitsen harjoituksen ja meditaation, jotka kullakin joogatunnilla ohjaan,
olisi kysymykseen aika hankala vastata. Mutta jotenkin niin se menee, että
ensin täytyy ottaa huomioon erilaiset realiteetit, kuten tunnin kesto ja
harjoitussarjan pituus, ja katsoa että harjoitussarjassa on enimmäkseen
sellaisia asanoita, jotka ovat kunkin tunnin ihmisille mahdollista tehdä. Niiden
on oltava myös sellaisia, että minä ymmärrän miten ne tehdään ja osaan ne
ohjeistaa. Sen jälkeen harjoituksen valinta meneekin enimmäkseen intuitiolla.
Joskus päähän pälkähtää jokin harjoitus, eikä se lähde mielestä pois vaikka
kuinka keksisi mukavampia ja kivempia harjoituksia. Minusta se päähän
pälkähtänyt harjoitus on silloin minun päässäni jostakin erityisestä syystä, sillä on jokin
tarkoitus, ja se pitää myös ohjata. Itse asiassa harjoitusten valinta on ollut
tähän asti jotenkin yllättävän helppoa. Toki voi olla, että jo joulukuussa
alkaa tuntua siltä, että sopivat harjoitukset ovat vähissä.
Entäs oman harjoituksen valinta.
Jotenkin sekin tuntuu menevän omalla painollaan ilman turhia mietteitä.
Ensimmäinen realiteetti on tietenkin se, että mitä kaikkea ehdin aamutuimaan
tehdä. Viime aikoina aika ei ole ollut erityisen rajoitettua, mutta ensi
viikolla alkaa työssäkäynti, ja aamujunaan on ehdittävä. Aamuharjoituksesta
Japjin lukeminen ääneen vie aina oman aikansa, mutta siitä en luovu. Joskus
kesällä tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun olen alkanut lukea Japjia joka aamu.
Kesällä myös kadotin sen suomen
kielelle translitteroidun Japjin, jota olen käyttänyt. Jouduin siirtämään
joogapaikkani alakertaan, koska meille tuli yövieras ja hän majoittui
yläkerrassa siellä, missä yleensä teen aamuharjoitukseni. Luulin siivouksen
yhteydessä siirtäneeni Japjin yläkerrasta alakerran kirjahyllyyn, mutta en enää
koskaan löytänyt sitä. Jossakin se on (ellen heittänyt sitä pois, mikä olisi
aivan käsittämätöntä, mutta kai mahdollista), mutta se vaan ei tule missään
vastaan. Jouduin lukemaan Japjin jostakin paperinivaskasta, eikä se ollut
kivaa. Niinpä ostaa täräytin verkkokaupasta Nitnemin. Sekin oli päätös, jota
piti hetken aikaa prosessoida. Että mitä se merkitsee, jos minulla on Nitnem,
tuleeko minusta silloin sikhi, vai? No tuskin yksi kirja minusta sikhiä tekee, Nitnem
ainakaan.
Kesällä oli myös aika helppo valita
minkä tyyppisiä harjoituksia tein. Olin työtön ja rahat vähän vähissä, joten
erilaiset vaurausmeditaatiot ja harjoitussarja vihreä energian ja uusien
mahdollisuuksien magnetisoimiseen olivat ilmiselviä valintoja. Erityisen
voimakkaalta tuntui meditaatio nimeltä Subagh Kriya, jonka nimi tarkoittaa hyvää
onnea. Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan on sanonut kyseisestä meditaatiosta
näin: ”Vaikka Jumala olisi kirjoittanut omin käsin kohtaloosi, että sinun pitää
elää epäonnisena, tekemällä Subagh Kriyaa voit kääntää epäonnesi vauraudeksi ja
hyväksi onneksi”. Niin voimakkaasti vaikuttavalta Subagh Kriya tuntui, etten arvannut tehdä sitä joka päivä, vaan enempi tarvittaessa. Sillä ei liian
ahnekaan saa olla.
Tällä hetkellä teen vähän erityyppistä
harjoitusta. Siihenkin olen päätynyt jotenkin ikään kuin sattumalta, vaikken
sattumaan tässä kohden uskokaan. Japjin jälkeen teen muutaman täsmäasanan,
joita keho tuntuu tarvitsevan. Sitten teen 3–4 minuutin mittaisen
hengitysharjoituksen, ja lopuksi mantraan kymmenisen minuuttia. En ole
kirjannut ylös koska olen tällaisen aloittanut, enkä ole päättänyt että teen
sitä 40 päivää tai enempi tai vähempi. Jatkan näin niin kauan kuin
tarpeelliselta ja mukavalta tuntuu. Ja niin kauan kuin tämä kaikki aamuuni
mahtuu, eli muutoksia voi tulla jo vaikka ensi viikolla, kuka tietää.