lauantai 31. elokuuta 2013

Sammakkojalat ja puoli Eurooppaa joogasalissa



Pitkästä aikaa olin mukana sellaisessa joogaharjoituksesta, josta sain jalkojen lihakset kipeiksi. Kyse ei ole siitä, että jalkani tai muutkaan lihakset olisivat erityisen hyvässä kunnossa. Vaan siitä, että en vaan ole hetkeen aikaan sattunut olemaan paikassa, jossa lihasten päälle käyviä harjoituksia olisi tehty. Mutta tämän aamun sadhanan kriya päättyi harjoitukseen, joka alkoi sammakon kyykkyasennosta. Siitä pompattiin mahdollisimman ylös ilmaan niin, että kaikki raajat irtosivat alustasta. Hitsi, siinäpä jalat olivat hapoilla ehkä noin varttisekunnin jälkeen, ja harjoitus kesti kolme ja puoli minuuttia. En todellakaan jaksanut pomppia koko aikaa, vaan jalkoja piti ojennella ja suostutella vähän väliä, piti huohottaa ja kerätä voimia. Ja sisua.

Viimeksi kun tein saman sammakkopomppimisharjoituksen, en saanut kaikkia raajoja ilmaan yhtä aikaa. Sikäli voisi ajatella, että tämänpäiväinen on edistystä, jos niin haluaa ajatella. Mutta seuraus on se, että jalkalihakset ovat nyt niin kipeät, että en tahdo päästä kävelemään. Jos ylipäätään pääsen sohvalta ylös. Mutta ei se mitään, välillä keho tarvitsee tällaistakin joogaa.

Sadhanaan lähteminen oli jotenkin erikoisen vaikeaa tänä aamuna. En olisi yhtään halunnut lähteä. Mutta kotiin jääminen ilman mitään pätevää syytä ei ole vaihtoehto. En tiedä oliko sama haluttomuus iskenyt muihinkin, sillä meitä oli sadhanassa tasan kaksi ihmistä: oma opettajani, joka veti sadhanan, ja minä. Mutta eipä se haitannut, meillä oli ihan täydellinen sadhana. Jos muut tietäisivät kuinka ihana sadhana meillä taas oli, heitä ehkä harmittaisi etteivät olleet paikalla.

Energiat olivat sadhanassa taas kovasti liikkeellä. Se on jännä tunne, minulla lähinnä selkärangan yläosassa ja niskassa, joskus päälaelle asti. Toki voimakkaat energiat tuntuvat muillakin tavoilla, esimerkiksi syvään, meditatiiviseen tilaan on helppo päästä, siihen ikään kuin humpsahtaa. Sadhanan päätteeksi lauloimme Aurinkolaulusta version, joka on Euroopan joogafestareilta tallennetulla ”valkoisella tuplalla”. Kyse on siis livelevystä. Ja yhtäkkiä tuntuikin siltä, kuin puoli Eurooppaa olisi meidän kanssamme samassa joogasalissa laulamassa. Aika ja paikka meidän ja heidän, festareilla olleiden ja levyllä laulavien joogien välillä katosi. Ja taas valuivat kyyneleet pitkin poskiani.

perjantai 30. elokuuta 2013

Rahallista arvostusta



Matematiikka ei ole koskaan ollut vahvin lajini, se lienee blogin vakilukijoille jo selvää. Muistan hyvin, kun joskus yläasteella tulin innoissani kotiin, tyyliin: ”Äiti, äiti! Mä sain matematiikan kokeesta kasin!” Olin odottanut paljon huonompaa numeroa. Äiti huokaisi syvään, ja sanoi: ”No, luet sitten seuraavalla kerralla kokeeseen paremmin”.

Vähän samanlainen olo minulla on usein päivätyöni suhteen. Että mikään ei riitä, vaan aina pitäisi tehdä enemmän ja paremmin, yltää uskomattomiin ihmesuorituksiin. Eikä siinä mitään, minä nautin työni asettamista haasteista, ja pidän työstäni ylipäänsä ihan älyttömän paljon. Välillä olisi vaan kiva, jos joku nostaisi peukun pystyyn ja toteaisi, että hyvin tehty.

Eilen taisi olla sellainen tilanne. Minulla oli työni sisältöä ja siitä suoriutumista koskeva keskustelu esimieheni kanssa. Ja nyt huomatkaa, en ole koskaan vaihtanut sanaakaan esimieheni kanssa, ja hän tuskin on tiennyt minun olemassaolostani saati työstäni mitään. Toisin sanoen yksikkö on iso, eikä minun lähiesimieheni ole erityisen läheinen. Mutta niin vaan kävi, että minä sain palkankorotuksen. Pyytämättä. Vähän niin kuin yllätyksenä.

Palkankorotuksella ei ole minulle sikäli merkitystä, että tulen ihan hyvin toimeen nykyiselläkin palkalla. Se raha ei siis palkankorotuksessa ole sinänsä tärkeä. Mutta kun niin vain on, että työntekijöiden arvostus näkyy ja osoitetaan palkkana. Joskus toki myös kehuin ja pään silittelyin, mutta kuitenkin pääsääntöisesti palkkana. Niin tästähän voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että esimieheni oli työpanokseeni tyytyväinen.

Samaan aikaan olen keskustellut joogaa asiakkailleen tarjoavan paikan, siis myös minun työnantajan kanssa siitä, ettei siellä ei makseta työlainsäädännössä määrättyä palkkaa. Siis sunnuntailisää ja palkkaa tuntien aloitus- ja lopetustöistä. Mitään työehtosopimustahan ei joogaopettajiin sovelleta, vaan vain lakia. Työnantaja ei ole halukas lain noudattamiseen. Niinpä olen soitellut työsuojeluviranomaiselle ja kysellyt, mitä voin tehdä. Voin lähettää asiasta työsuojeluviranomaiselle selvityspyynnön, minkä jälkeen he pyytävät työnantajalta selvityksen asiasta. Se onkin ilmeisesti se, mitä seuraavaksi teen. Olisin kyllä toivonut, että työnantaja olisi toiminut vähän toisella tavalla, ja osoittanut arvostavansa meitä joogaopettajia edes sen verran kuin laissa sanotaan. Luulen, että otan työnantajaan vielä kerran yhteyttä, ja ehdotan lain noudattamista ilman työsuojeluviranomaisen väliintuloa. Mutta voin minä sen selvityspyynnönkin lähettää.

torstai 29. elokuuta 2013

Syksyä kohti



Viime päivinä on ollut ihan älyttömän hienoja päiviä, siis noin sään puolesta. Vaikka ilmassa on jo selvästi syksyn tuntua, lämmittää aurinko vielä. Auringonpaiste tuntuu lempeältä keskikesän paahteeseen verrattuna, se silittää ja hyväilee ihoa eikä nipistele tai polttele yhtään.

Tietenkin auringonpaiste pistää myhäilemään myös sen takia, että se lämmittää meidän aurinkopaneelien kautta vettä varaajassa. Rahaa säästyy, kun sähkövastus ei ole mennyt päälle viime päivinä ollenkaan. Vesi kun pysyy varaajassa tarpeeksi kuumana yön yli. Tosin jos ihan tarkkoja ollaan, rahaa ei vielä säästy yhtään, sillä aurinkopaneelit eivät ole maksaneet itseään takaisin. Mutta ainakin sähköä säästyy.

Kun herään aamuisin viideltä tekemään omaa joogaharjoitustani, on vielä pimeää. Harjoituksen aikana ulkona tulee valoisaa, mutta ei mene enää kauaa kun pimeää on vielä kuudelta. Silloin lopetan, sillä harjoitukseni kestää aika tarkkaan tunnin. Kyllä mukavampi oli herätä valoisaan aamuun, mutta ehkä tähänkin taas tottuu. Ainakin on pitkä talvi aikaa totutella.

Syksy vähän pelottaa. Luulen, että se johtuu viime syksystä. Viime syksy oli ihan tolkuttoman raskas, kun kävin töissä puolentoista tunnin junamatkan päässä, olin raskaana ja voin huonosti. Tästä syksystä ei tietenkään tule samanlaista. Yritän suhtautua syksyyn luottavaisin mielin, mutta huomaan että ihan helposti se ei onnistu. Onneksi syksyllä on tulossa monta tosi mukavaa joogatapahtumaa, ne auttavat eteenpäin.

maanantai 26. elokuuta 2013

Syntymäpäivämeditaatio



Juurikin edellisen postauksen kommenttiosiossa on maininta siitä, että meditaatio voi tuntua joskus ihan erilaiselta kuin joskus toiste. Näin on, allekirjoitan. Ja itse asiassa juuri tänään sain siitä tosi hyvän muistutuksen ja esimerkin.

Tänään on kundaliinijoogamestari Yogi Bhajanin syntymäpäivä. Sitä juhlitaan ympäri maailman kokoontumalla kahden ja puolen tunnin meditaatioon, jossa toistetaan pitkää Ek Ong Kaar –mantraa. Siis sitä samaa mantraa, jota toistetaan seitsemän minuutin ajan jokaisen Vesimiehen ajan sadhanan mantrojen aluksi. Me aloitimme sadhanan viideltä aamulla, ja siitä olikin hyvä jatkaa suoraan töihin.

Tämä oli nyt kolmas kerta kun olin syntymäpäivämeditaatiossa. Ja kyllä, jokainen kerta on ollut hyvin erilainen. Ensimmäinen kerta oli minun ensimmäinen niin pitkä meditaatio. Vähän jännitti etukäteen, että mitä siitä tulee, ja millaista on. Ja sitten jälkeenpäin oli todellinen voittajan olo. Toinen kerta meni ohi kuin silmänräpäys. Ja tämä kolmas kerta, hmmm. Tämä kerta yllätti minut täysin. Oikeastaan suurin yllätys oli se, että vaikka olen suuri mantrameditaatioiden ystävä, enkä tiedä oikein mitään parempaa, en tänään halunnut mantrata. Aloitin ihan tavallisesti, mutta jossain vaiheessa mantraaminen alkoi tuntua… no, jotenkin sellaiselta, että en halunnut jatkaa. Niinpä istuin pitkiä aikoja risti-istunnassa, ja meditoin ihan ilman mantraa tai muuta puuhaa. Toki mantra kuului koko ajan ympärilläni.

En tiedä oliko kyse siitä, että mantra häiritsi syvään meditatiiviseen tilaan uppoamista. Voisi hyvinkin olla, kyseiseen mantraan pitää jonkin verran keskittyä. Jossain vaiheessa huomasin, että aloin nähdä ilotulituksen tapaan räjähtäviä oransseja värejä. Päättelin, että olin siirtynyt meditaatiosta unen puolelle, ja siis näin unta. Niinpä aloin taas toistaa mantraa muiden mukana. Ja kohta se jo olikin loppu, ihan älyttömän nopeasti ohi vilahtanut meditaatio.

Koko päivän olo on tuntunut tosi energiseltä. Toki olin jossain vaiheessa vähän väsynytkin, ja otin pienet päiväunet töissä. Mutta silti olo on ollut jollakin tavalla kirkas, seesteinen ja energinen. Sen paremmin en osaa olotilaani kuvata. Hyvä olo joka tapauksessa.

lauantai 24. elokuuta 2013

Jos elämä haastaa



Sanotaan, että kun kohtaamme haasteita elämässämme, meissä herää kolme mielihalua. Ensimmäinen on halu vetäytyä ja olla yksin. Toinen on halu joko kieltää tulevaisuus tai kuvitella se mieleisekseen. Kolmas mielihalu on elää joko ahneesti tai hyvin niukasti sen sijaan, että eläisimme onnellista ja runsasta elämää.

Minä tunnistan näistä mielihaloista oikein erityisen hyvin ensimmäisen. En noin yleisestikään ole mikään sujuva seurapiirihai tai sosiaalisesti lahjakas ihminen. Kun sitten elämä kolhii tai muuten vaan on vaikeaa, tulee erityisen vahvasti mieleen muuttaa oma koti luostariksi josta en poistu enää lainkaan. Ei kovin terve eikä rakentavakaan ajatus. Onneksi se nykyisin vaan häivähtää mielessä, kunnes menee pois.

Näiden edellä mainittujen kolmen mielihalun heräämisen voi voittaa seuraavan mantran avulla:

Sat Siri
Siri Akaal
Siri Akaal
Maha Akaal
Maha Akaal
Sat Nam
Akaal Murat
Wahe Guru

Kyllä, kyseessä on yksi sadhanassa toistettavista mantroista. Se on mantra juuri tälle ajalle, jota me parhaillaan elämme, sillä se on Vesimiehen aikaan siirtymisen mantra. Toistamalla tätä mantraa muistutamme itseämme siitä, että olemme ajattomia ja kuolemattomia olentoja. Lisäksi mantra tekee meistä voittoisia kaikilla elämänalueilla.