torstai 24. syyskuuta 2015

Onnen ja runsauden joogaa



Nyt on ilmestynyt tämän kirjasyksyn merkittävin teos – ainakin jos minulta kysytään. Hyvät naiset ja herrat, joogan harjoittajat ja kannattaja, saanko esitellä

 

Kirja on minulle siinä mielessä merkittävä, että olen kääntänyt sen suomeksi. Alkuperäinen teos on Siri Kirpal Kaur Khalsan kundaliinijoogakirja Yoga for Prosperity. Jostain minulle tuntemattomasta syystä kirjan kääntäminen tuli heti mieleeni, eikä lähtenyt pois, kun sain alkuperäisen teoksen käsiini. Vaikka en ole mikään kääntäjä, enkä ole oikein koskaan kääntänyt mitään.

Kirja on minulle merkityksellinen myös siksi, että minulla on nyt kotona neljä pahvilaatikollista eli 200 kappaletta painotuoreita kirjoja. Ei siksi, että haluaisin ympäröidä itseni omilla tekemisilläni. Vaan siksi, että pitkällisen kustantajan metsästämisen jälkeen sain kirjan julki tekemällä siitä mittavan ensioston. Siis ne 200 kirjaa. Näin kustantaja turvasi oman selustansa tässä hankkeessa.

Nyt olisi sitten neljä laatikollista kirjoja myytävänä. Hinta 20 euroa, sisältää postikulut kotimaassa. Jos kiinnostaa, laita sähköpostia, osoite on jagdev.kaur@kolumbus.fi. Tai jos tiedät missä liikun, voit kysyä kirjaa suoraan minulta.

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Väärä mantra



Tein tänään aamun joogaharjoitusta, ja olin itse asiassa jo päättämässä sitä loppumantraan Sat Nam, kun huomasin, että nyt tuli suusta väärä mantra. Toistin vahingossa kolmeen kertaan aloitusmantran Ong Namo Guru Dev Namo. Kyllä nauratti. Aloin laskeskella, että kuinkas monta vuotta minä olen kundaliinijoogaa tehnyt, ja kuinkakohan monta vuotta pitäisi tehdä, että muistaisi mantrat. Tai kai minä ne muistan, nyt vaan ei ollut keskittyminen ihan siinä, mitä olin tekemässä.

Kundaliinijoogassa on satoja, ellei tuhansia erilaisia meditaatioita. Ja nyt tuntuu, että niistä oikein mikään ei nappaa. Aika pitkään meditoin erästä mantraa, ja sen jälkeenkin oli ensin yksi ja sitten toinen meditaatio ohjelmassa, mutta niiden kanssa tuli melko nopeasti sellainen tunne, että ne ovat tehneet tehtävänsä ja on aika luopua niistä. Nyt olen ikään kuin vailla meditaatiota. Mikä ei tietenkään tarkoita, ettenkö silti meditoisi. Tänäänkin vaan istuin ja hengitin. Siinä on ihan kaikki, mitä meditaatioon tarvitaan.

Mutta ehkä joku erityisempi meditaatio voisi taas jossain vaiheessa olla kiva. Odottelen siis, että sellainen eteeni jostain tupsahtaa. Ei kiirettä, ihan hyvä näinkin on.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Onnellinen oppija



Eilen jatkui hindin kielen opiskelu persoonapronomineilla ja olla-verbin muodoilla. Asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen kuin miltä se kuulostaa, sillä persoonapronominin valintaan vaikuttaa se, puhuuko esimerkiksi lapselle, ystävälleen vai kohteliaasti opettajalleen. Suomenkielinen hindin kielen oppikirja, jota luen oppituntien ja niillä jaetun materiaalin kanssa rinnakkain, kaikkein tuttavallisinta puhuttelumuotoa ”sinä”, joka on siis tū, kehotetaan välttämään kokonaan. Mutta opettajamme huomautti, että jos puhuu lapselle, eikä käytä tätä puhuttelumuotoa, saa luultavasti vain lapsen naurut vastaansa eikä viesti mene perille.

Ihan vielä ei ole kaikki opiskeltu hallussa. Luultavasti joudun kertaamaan persoonapronomineja ja epäsäännöllistä olla-verbiä kotona ennen seuraavaa tuntia.

Lisäksi opettajamme kertoi hindin kielen sanastosta, joka on valtava. Hindi pohjautuu sanskritille, mutta siihen on tullut sanastoa myös monista muista kielistä. Niinpä ei ole ollenkaan harvinaista, että jollekin asialle on olemassa sana, joka pohjautuu sanskritille. Lisäksi sana, joka pohjautuu persialle, ja arabialle pohjautuva sana, sekä tietenkin aina käypä englanninkielinen sana. Toisin sanoen sanojen synonyymejä on ihan riittävästi, ja lisäksi jokaiselle asialle on oma sanansa. Ihanaa, tuskin maltan odottaa että pääsen kunnolla tutustumaan hindin sanastoon. Koko ajan jo nyt vastaan tulee tuttuja sanoja, osa tuttuja mantroista ja osa elokuvista, mikä tietenkin helpottaa opiskelua.

Pieni toivomus minulla on meidän hindin opettajalle. Olisi hienoa, jos hän aina välillä antaisi meidän puhua kahden tai kolmen hengen ryhmissä ääneen hindiksi niitä asioita, joita olemme juuri opetelleet.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Laiska sunnuntaiaamujoogaaja ja vielä laiskempi kitkijä



Aamulla nousin ihan tavalliseen aikaan, viideltä, mutta joogaharjoitus ei kutsunut millään muotoa. Niinpä luin häthätää vain Japjin, ja kömmin takaisin siipan viereen koisimaan.

Heräsimme siipan kanssa molemmat, kun palovaroitin soi. Ei, se ei varsinaisesti hälyttänyt, eikä myöskään piipannut patterin loppumista. Vaan jotakin siltä väliltä, se soi kerran, ja sitten lopetti. Siippa nousi ylös tarkistamaan tilanteen, mutta tuli takaisin vuoteeseen kun näytti siltä, että meidän ei tarvitse evakuoitua. Minä ihmettelin ääneen, että miksi siippa on laittanut palovaroittimen soimaan niin aikaisin sunnuntaiaamuna, mutta hän ei ainakaan tunnustanut osallisuuttaan asiaan.

Päivän fyysisestä harjoituksesta vastasi puutarha. Pientä pyöräilyä kierrätyspisteelle ja automarkettiin ei nyt erityisesti lasketa liikunnaksi, se oli vain normaalia viikonlopputoimintaa. Mutta omenoiden poimiminen nurmikolta kompostiin oli sellainen harjoitus, että mikäli vanhat merkit pitävät yhtään paikkaansa, huomenna tuntuu alaselässä ja jalkojen takaosissa ne eteentaivutukset.

Omenat ovat kaikki tänä vuonna tosi huonoja; pieniä, rupisia ja tautisia. Kaikki menivät suoraan kompostiin. Ihan hyvä, että meillä on tällä hetkellä vain yksi omenapuu, joka tekee satoa. Parhaimmillaan on ollut kolme, mutta kaksi on kaadettu pois. Yhden paikalle istutettiin kirsikkapuu, jossa olen joskus ehtinyt nähdä yhden tai kaksi kirsikkaa, ennen kuin linnut ovat ehtineet korjata asian. Toisen kaadetun omenapuun paikalle istutimme uuden omenapuun, mutta se on vielä niin nuori, ettei tee satoa. Valitsimme lajikkeen, lavian, joka sopii hyvin luomuviljelyyn koska se kestää tauteja, En tiedä miten vanha ainoa jäljellä oleva vanha omenapuu on, enkä tunnista lajiketta. Omenat ovat punaposkisia ja pieniä, mutta tosi maukkaita.

Kun sain nurmikon perattua omenista, siippa ajeli ruohonleikkurilla nurmikon lyhyeksi ja jo pudonneet lehdet sinne silpuksi. Nurmikko on tänä vuonna ainoa kohta pihasta, jonka olemme saaneet pidettyä jotenkin aisoissa. Muilta osin puutarha johtaa meitä 6–0. Toisin sanoen varsinkin perennapenkit mutta myös muut paikat tunkevat vaikka mitä kasvustoa. On siellä perennojakin seassa, osa vielä komeasti kukassa, mutta mukana on myös vyötäröön asti ulottuvaa heinää ja kaikkea muuta, mitä ei varmaankaan ahkerien kitkijöiden penkeissä kasva. Eikä nyt ole kyse siitä, ettemmekö olisi kitkeneet, mutta meillä on muutakin elämää.

Olemme siis jo vähän niin kuin nostaneet kädet pystyyn tältä kesältä. Palataan asiaan ensi keväänä, ja katsotaan silloin saisimmeko rajoitettua niiden kasvien kasvua, jotka eivät ole ihan yhtä toivottuja piha-asukkeja kuin perennat. Tosin jokin ristiriita siinä minun mielestäni on, sillä ihan kaikki kasvit kuvastavat luomakunnan kauneutta ja kasvun ihmettä. Valitse siinä sitten mitä kitket ja mitä jätät. Kundaliinijoogamestari Yogi Bhajan on kiteyttänyt tämän kitkijän dilemman näin: ”If you don’t see God in all, you don’t see God at all”.

perjantai 18. syyskuuta 2015

En minä mutta ne muut – lakossa



Vaikka en olekaan maamme hallituksen kanssa ihan samoilla linjoilla siitä, millaisiin toimenpiteisiin tässä taloudellisessa tilanteessa pitäisi ryhtyä, en silti ollut osoittamassa mieltäni, en pitänyt etäpäivää enkä lakkoillut poliittisista syistä. Olisin ohjannut joogatunnin ihan normaaliin tapaan. Mutta niin taas kävi, ettei tunnille ollut tarpeeksi ilmoittautuneita. Ehkä kaikki kundaliinijoogan harjoittajat olivat lakossa. Tai pitivät muuten vaan vapaapäivää, ainakin harrastuksista. Mutta ei se mitään, huomenna ohjaan sadhanan, jos sinne tulee joku. Sadhanaan ei tarvitse ilmoittautua, ja vain kerran on minulle käynyt niin, ettei sinne tullut ketään. Se oli ehkä viime vuoden tai sitten toissavuoden pyhäinpäivä. Tietenkin sadhana on sitä mahtavampi, mitä enemmän siellä on ihmisiä, mutta tosi vaikuttavia ja ikimuistoisia sadhanoita on pidetty ihan pienelläkin porukalla. Koskaan ei voi etukäteen tietää millainen sadhanasta tulee, vaikka etukäteen tietäisikin mitä siellä tehdään.