torstai 24. marraskuuta 2016

Rillit!



Tässä ne ny ois. Kauan kaivatut uudet silmälasit. Monitehot. Aika siistit, eikö.

 
Laseja on myös hauska pitää, koska ne tekee elämästä yhtä metkulaa. Optikkoliikkeestä lasit päässä kotiin kävellessä piti oikein keskittyä pitämään pokka, kun nauratti niin. Lasien kanssa näyttää siltä, että kävelyalusta eli maa on lähempänä kuin ennen. Ja sen tietenkin aivot tulkitsevat niin, että minä olen lyhentynyt. Tuntuu siis siltä, kuin olisin kutistunut pygmiksi (kyllä, Sohvi!), joka yrittää töppöjaloillaan epätoivoisesti päästä eteenpäin.

Tänään juomalasit alkavat jo olla lasin muotoisia, mutta vielä eilen ne olivat ihan kummallisia venkuroita. Edelleen tietokoneen ruutu on alareunastaan kapeampi kuin yläreunasta. Ja tiskipöytä on ihan vinossa, sen takareuna on matalammalla kuin etureuna. Silti olen pysynyt hyvin pystyssä enkä ole kompuroinut portaissa.

Ehkä nämä hallusinaatiot tai aivojen virhetulkinnat tästä pikkuhiljaa häipyvät. Joka tapauksessa rilleillä näkee hyvin ja kirkkaasti, eli näen marraskuisen pimeän ihan uusin silmin.

Yksi huono puoli rilleissä kyllä on. Ne haisee pahalle. Muoville tai jollekin pintakäsittelyaineelle, en tiedä tarkemmin mille. Välillä tuntuu, että haju on niin voimakas, että se alkaa maistua suussa. Toivottavasti se hellittää pian.

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Akaal – joka ei koskaan kuole



Olimme siipan kanssa menossa junalla tapaamaan ystäviämme. Junan piti olla pendoliino, mutta eipä se ollut, vaan käyttöön oli otettu korvaavaa kalustoa. Tarkoitti sitä, että juna olisi aikataulustaan myöhässä, paikkavaraukset eivät pitäneet paikkaansa ja junassa ei ollut ravintolapalveluja. Ei se mitään, meillä oli hyvin aikaa, eli myöhästyminen ei haitannut, ja mukana oli tarpeeksi naposteltavaa ja juotavaa. Se vähän epäilytti, että samaan junavaunuun asettui ryhmä kovaäänisiä ihmisiä, jotka kaivoivat viina- ja kaljapullot esiin heti alkumatkasta. Olin ajatellut lukea tai nukkua junassa, mutta kumpikaan ei siinä ympäristössä ollutkaan hyvä idea.

Olimme tehneet matkaa hyvän aikaa, kun konnari kuulutti ikävääkin ikävämmän uutisen. Edessämme on henkilövahinko, yliajo. Meidän juna pysähtyi asemalle, ja alkoi sen selvitteleminen, miten ihmiset voivat ehtiä lentokentälle ja satamaan ja minnelie ajoissa. Tunnelma oli hermostunut, lievästi sanottuna.

Tiesin mitä piti tehdä. Oli hetki, jolloin piti ottaa käyttöön mantra Akaal. Tiesin myös, että kaikki hässäkkä ja hermostuneisuus oli tarttunut minuun niin, että mantran toistaminen keskittyneesti ja omasta keskuksesta käsin ei ollut mahdollista. Ensin piti siis rauhoittua ja irrottautua ympäristön kohonneista kierroksista. Onneksi siipalla oli kuulokkeet mukana, ja hän lainasi niitä minulle. Puhelimeeni olin joskus aiemmin ladannut (siis siippa oli ladannut) hätävaraksi muutaman levyn verran kundaliinijoogamusiikkia, käytännössä siis mantroja, vaikka en puhelimesta niitä koskaan kuuntelekaan. Laitoin siis Mul Mantran soimaan kuulokkeista, ja hetkessä olin taas laskeutunut sisäiseen rauhaan.

Juna seisoi edelleen asemalla ja minulla oli edelleen kuulokkeet korvissani eristämässä ääntä. Aloin toistaa Akaal-mantraa kuiskaten, melkein äänettömästi. Se ei ole paras ja tehokkain tapa, mutta parempi kuin ei ollenkaan. Parasta olisi, jos mantraa toistettaisiin ääneen viiden tai useamman henkilön toimesta. Mantraa voi toistaa joko 31 minuutti tai 11 minuuttia, mutta itse asiassa viisikin toistoa riittää. Ja yhdelläkin toistolla on merkitystä. Mantraa on paras toistaa viimeistään 72 tuntia henkilön kuoleman jälkeen.

Akaal on mantra, jota me emme toista niinkään itsellemme kuin muille. Se on tarkoitettu sielulle, joka on päättänyt tältä erää elämänsä täällä fyysisessä todellisuudessa. Mantra auttaa sielua ylittämään maapallon sähkömagneettisen kentän ja suuntaamaan matkansa meidän todelliseen kotiimme. Mantra tarkoittaa ”Joka ei koskaan kuole”, ja se kannustaa sielua jatkamaan matkaa kertomalla sille, että se ei kuollut.

Hetken kuluttua juna jatkoi hitaasti matkaa. Minä jatkoin mantraamista. Yhtäkkiä raskas suru tulvahti ympärilleni, ja minua alkoi itkettää ihan tosi paljon. Samassa siippa alkoi katsella ikkunasta ulos, hän sanoi että olimme juuri yliajon kohdalla, hän oli tarkistanut netistä yliajaneen junan sijainnin. Juna seisahtui vielä hetkeksi, minä itkin ja mantrasin. Jatkoimme eteenpäin seisovan junan ja raiteilla liikkuvien ihmisten ohi. Paikka näytti siltä, ettei siellä kukaan jää vahingossa junan alle.

Hetken kuluttua suru väistyi ja mantran toistaminen alkoi tuntua tarpeettomalta. Pyyhin silmäni kuiviksi ja lopetin mantraamisen. Väsytti, oli kummallinen olo ja pian nukahdinkin hetkeksi kuulokkeet korvillani.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Kärsivällisyysharjoitus numero 5347



Minä olen kärsimätön ihminen. En ihan kaikissa asioissa, mutta monenlaisia juttuja minun on tosi vaikea odottaa. Monenlaiset arkiset asiat voisivat mielellään tapahtua HETI. Universumi tietää varsin hyvin kärsimättömyyteni, ja siksi se ystävällisesti tarjoilee minulle monia mahdollisuuksia harjoittaa kärsivällisyyden hyvettä.

Kävin elämäni ensimmäisen kerran optikolla, ja sainkin määräyksen moniteholaseja varten. Lasit tilattiin, ja niiden saapumisesta luvattiin ilmoittaa minulle tekstiviestillä. Sanottiin, että lasit tulevat parin viikon päästä. Neljä viikkoa odotettuani menin kyselemään liikkeestä, että kestääkö vielä kauan. Asiaa alettiin selvittää, ja kävi ilmi, että lasit olivat lähteneet kaksi viikkoa aiemmin valmistajalta, mutta eivät olleet koskaan saapuneet perille. Ne olivat kadonneet matkalla. Uudet lasit tilattiin pikana.

Tämän asian suhteen kärsivällisyys ja huumorintaju ovat riittäneet hyvin. Ehkä harjoitus alkaa pikkuhiljaa tuottaa tulosta. Kaipaan laseja, vaikka halpiskaupan lukulaseilla pärjäänkin vielä. Toisaalta, ei marraskuisessa hämärässä ole ihan kauheasti nähtävää. Se pitää kokea pikemminkin kuin nähdä.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Aamu

Mitä mahtaa päivästä tulla, kun aloitin sen itkemällä. Syytä en tiedä, mutta tarvitaanko sellaista? Tuntuu kuin pohjaton suru olisi asettunut rintäkehään asustelemaan.
 

torstai 10. marraskuuta 2016

Pysy rauhallisena ja meditoi



TV on auki, ja sieltä tulee uutisia maailmalta. Haastateltavana on Donald Trumpin vastaiseen mielenosoitukseen osallistunut nainen, joka kertoo olevansa hyvin vihainen Yhdysvaltain presidentinvaalin tuloksesta. Hän oli äänestänyt Clintonia, joka ei tullut valituksi.

On vaikea olla menemättä mukaan siihen hämmennykseen ja epäuskoon, jonka rapakon takainen presidentinvaali monissa meistä aiheutti. Mutta se ei ole erityisen jooginen tapa suhtautua asiaan. Joogisemman lähestymistavan mukaan me voisimme todeta, että näin nyt kävi, ja kaikella on tarkoituksensa. Me emme ehkä näe sitä isoa kuvaa, johon Trumpin valinta istuu täydellisesti. Me emme ehkä tiedä miksi näin piti tapahtua, mutta voimme luottaa siihen, että kaikki meni juuri niin kuin pitkin. Todennäköisesti Trumpin valinta mahdollistaa jotakin sellaista, jota me ihmiskuntana juuri nyt tarvitsemme. Välttämättä se ei ole kovin kiva ja mukava asia, mutta sitäkin tarpeellisempi.

Pysy rauhallisena ja meditoi. Se on paras neuvo, jonka olen somen uutistulvasta vaalitulokseen liittyen napannut. Kaikkia Trumpin sanoja ja tekoja ei tarvitse hyväksyä, mutta hänkin on vain ihminen. Voisiko hänellekin lähettää rauhan ja rakkauden energiaa, mukavia ja lämpimiä ajatuksia, jotta hän osaisi hoitaa vaativan tehtävänsä parhaalla mahdollisella tavalla. Sitä paitsi Trumpin, niin kuin kenen tahansa muunkin vihaaminen myrkyttää vain oman mielemme ja sydämemme, eikä se ole tarkoituksenmukaista.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Lunta ja pakkasta

Talvi tuli aikaisin tänä vuonna. Ainakin käymään.
Ihana lumi, joka pehmentää kaiken ja valaisee.



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Savasana



Vuodenaika on kiepsahtanut taas niin pimeäksi, että ei huvita nousta ylös enää ollenkaan. Siksi päätin ryhtyä harjoittamaan joogaa vain vaakatasossa. Eikä kuulkaa ole helppoa, savasanasta: jota myös kuolleen miehen (sic!) asennoksi kutsutaan, on yksi vaikeimmista jooga-asanoista.

 
Vaikeaa tässä asanassa on rentouttaa koko keho hyvään ja mukavaan asentoon, ja silti pysyä hereillä. Joskus ihmisten toispuoleisuuden näkee oikein hyvin juuri tässä asanassa: he ovat kaarella kuin banaanit, vaikka olettavat olevansa suorassa. Oleellista on ojentaa niska ja laskea kämmenselät lattialle, niin myös olkapäät pääsevät rentoutumaan. Joskus alaselälle voi olla vaikeaa löytää hyvä asento, ja silloin voikin olla parempi koukistaa jalat niin, että jalkapohjat lepäävät alustalla ja koukistuneet polvet nojaavat toisiaan vasten. Jos selkä asettuu hyvin, jalkoja voi vielä rentouttaa ojentamalla kantapäitä poispäin kehosta, ja kallistamalla jalkaterät rennosti ulospäin.

Minulle vaikeinta tässä asanassa on saada oikea polvi hyvään asentoon. Usein laitan sen alle pienen tyynyn tai jonkin muun korokkeen, sillä muuten polvi tuntuu yliojentuvan, mikä ei tunnu mukavalta. Voi olla, että tämä oikean polven hankaluus johtuu oikeasta lonkasta, jota en saa rentoutettua ja avattua tarpeeksi. Tai sitten ei, en tiedä.

Tässä minä nyt ajattelin tämän talven viettää joogaten. Hengittelen vaan rauhallisesti sisään ja ulos, ja odottelen kevättä.