Kevätpuuhia

Viime kesänä alkanut talon maalaus jatkuu taas. Nyt on vuorossa sokkeli ja ulkoportaat, eli ei – toivon mukaan – mikään paha rasti. Ainakaan ei tarvitse kiikku missään telineillä tai tikapuiden nokassa, niin kuin viime kesänä ulkoverhoilua maalatessa. Siitä muuten puuttuu vielä muutama kohta, eli nekin pitää vielä maalata.

Edelleen maalaaminen on kivaa, eli touhu ei tule vielä korvista ulos. Toki talven mittainen tauko vaikuttaa asiaan. Tarkoitus oli aloittaa hyvissä ajoin keväällä, ennen kuin perennat ja muut kasvikset kasvavat sokkelin edustalle. Mutta juuri kun saatiin haettua testipurkki maalia (testataan että väri sopii yhteen muiden talon osien värien kanssa), tuli sateet. No, nyt joka tapauksessa maalataan, ja väri on aivan nappi. Mentiin kerralla tosi tummaan, mutta se näyttää tosi hyvältä.

Puutarhallekin pitäisi ehkä tehdä jotakin. No, kyllä me tehtiin jokavuotinen syreenien karsinta. Tänään yritin leikata ruohoa, mutta akut hyytyivät heti kättelyssä. Oma vikani, olisi pitänyt varmistaa akkujen latauksen tilanne etukäteen. Ehkä joku toinen päivä. Ja vähän säälihän se on leikata niin komean keltaisena kukkivat voikukat pois.

Kriisiyttävä podcast

Joogaan keskittyvästä Maailmanpuu-podcastista (en linkitä, löytyy kyllä helposti) on ilmestynyt jakso 42 otsikolla Gurujen rikokset. Siinä käsitellään myös noin kymmenen minuutin ajan Yogi Bhajania ja kundaliinijoogaa. Ihan kauhean onnistuneeksi ei voi Matti Rautaniemen ja Miska Käpin toimittajantyötä ja aiheen käsittelyä kutsua.

Joillekin kundaliinijoogaopettajille ohjelmassa esitetyt väitteet ovat tulleet suurena yllätyksenä ja pukanneet kriisinpoikasta pintaan. Se on minusta aika jännittävää, sillä itse olen näistä asioista tiennyt ainakin jollakin tasolla ”aina”. Yogi Bhajan oli henkilö, joka herättää hyvin ristiriitaisia tunteita. Minusta ei ole mikään ihme, että häntä on syytetty ja syytetään edelleen joistakin asioista. Netistä löytyy kaikenlaista kirjoittelua hänestä ja hänen ”kultistaan”, mutta en kyllä kehota ketään käyttämään aikaansa sen sontakasan tonkimiseen. Me emme voi tietää mitä tapahtui todella. Todennäköisesti elossa on vielä joitakin ihmisiä jotka tietävät, mutta he eivät puhu.

Aluksi ajattelin, että en menetä mitään vaikka en kuuntelisi podcastia. Lopulta päädyin kuuntelemaan kundaliinijoogaa käsittelevän osuuden. En jaksa ruotia kaikkea mitä Rautaniemi ja Käppi puhelevat, mutta ihan kartalla he eivät kaikin osin ole. He esimerkiksi toteavat kundaliinijoogan olevan moderni joogamuoto, jonka Yogi Bhajan veti hatustaan. Toki he ensin käsittelevät tutkimusta, jossa on jäljitetty Yogi Bhajanin omia opettajia. Heitä löytyi kaksi, joten arvoitukseksi jää, miten Yogi Bhajan olisi vetänyt koko joogasuuntauksen hatustaan. Toki hän kehitti joitakin harjoituksia, se ei kai ole epäselvää kenellekään. Mutta mitä sitten?

Ja mitä merkitystä on sillä, että Yogi Bahan perusti erilaisia firmoja ja näin työllisti joogeja? Toimittajat itsekin toteavat, ettei rahan ansaitsemisella liiketoiminnan avulla ole mitään pahaa ja väärää. Mutta ilmeisesti tässä tapauksessa on, koska Yogi Bhajania on syytetty myös muista asioista. Sellaisen kuvan podcast antaa.

Minun maailmaani podcast ei heilauta millään lailla, mutta harmittaa että se on taustoitettu ja argumentoitu niin huonosti. Tai ehkä se on tahallista, ehkä heidänkin tavoitteensa on herättää kohua. Siinä mielessä podcast on ihan aiheellinen, ettei kenenkään kundaliinijoogaopettajan pitäisi olla tietämätön, että tällaisia syytöksiä on olemassa. Mutta me emme ole niistä vastuussa. Rautaniemi ja Käppi ihmettelevät, ettei kundaliinijoogayhteisö keskustele näistä asioista. Mutta mitä keskusteltavaa niissä on? Mitä niistä pitäisi sanoa? Puida ja velloa niitä eestaas? Ehkä ei sitten kuitenkaan.

Hajanaisia ajatuksia kiltteydestä

Sana on englanniksi kindness, mutta en löydä ihan vastaavaa sanaa suomeksi. Se on jonkinlainen kiltteyden ja lempeyden yhdistelmä, mutta mennään nyt tämä juttu sillä kiltti-sanalla paremman puutteessa.

Mitä enemmän olen kiltteyden kanssa tekemisissä, sekä muiden että omani, sitä enemmän ihmettelen miksi en ole ollut kiltti aina. Vastaus on aina se, että en ole osannut olla kiltti, en ole tiennyt kiltteydestä, koska esimerkkejä ei ole ollut. Ja jos olenkin tiennyt jonkun kiltin ihmisen, olen usein sekoittanut kiltteyden nössöyteen. Sitä se ei ole. Vaikka siis lähtökohtani ei ole ollut erityisen kiltti ympäristö, olen onneksi tavannut ja tutustunut koko joukkoon kilttejä ihmisiä. Olen oppinut heiltä paljon. Kaiken, itse asiassa, kaiken sen, mitä kiltteydestä ylipäätään tiedän ja ymmärrän.

Viime vuosina olen tutustunut yhä useampiin ihmisiin, jotka ovat niin kilttejä ja lempeitä ihmisiä, että heidän seurassaan omakin sydän tahtoo pehmetä ja sulaa ihan löllöksi. Ja silti he ovat niin vahvoja sotureita, että he eivät ota minkäänlaista perseilyä vastaan keneltäkään. Hieno yhdistelmä siinäkin mielessä, että sen kaltaisten ihmisten kanssa on erityisen helppo olla. Tietää miten ollaan ja toimitaan – kiltisti – eikä tarvitse ryhtyä testaamaan mitä tapahtuu jos heidän kanssaan alkaakin pullikoida. Tietää jo etukäteen, että siitä ei hyvä heilu, ja siksi ei tarvitse testata mitään. Lisäksi, kun kiltteys ja lempeys ihmisissä on aitoa ja sydämellistä, ei siitä halua pois. Ei halua nähdä mitä muita puolia heissä on. Jos taas se ei ole aitoa vaan päälle liimattua, minussa kyllä helposti herää halu vähän raaputtaa pintaa ja katsoa mitä siellä alla on.

Sitä vaan toivon, että kaikki muutkin ihmiset voisivat oppia kiltteyttä toisiltaan. Ja että kenties myös minä voisin joskus edes vähän levittää kiltteyttä ympärilleni. Se on tärkeää. Itse asiassa se tuntuu tällä hetkellä yhdeltä ihmisenä olemisen tärkeimmistä asioista.