sunnuntai 18. elokuuta 2013

Käsittämätöntä vetkuttelua



Olen luvannut pitää huomenna lyhyen yleisesittelyn joogasta ja joogaamisesta. Kuulijoina ihmisiä, jotka lähtökohtaoletuksen mukaan eivät tiedä mitään joogasta eivätkä ole koskaan jooganneet. Ihan peruskamaa siis, ei mikään vaikea tai monimutkainen juttu. Itse asiassa tiedän jo ihan hyvin mitä sanon ja mistä puhun. Aikaa on noin 20 minuuttia.

Tunnen itseni sen verran hyvin, että tiedän mitä tapahtuu jos en kirjoita ylös kaikkea sitä, mitä olen ajatellut sanoa. Silloin en sano yhtään mitään. Toisin sanoen minun on kirjoitettava ylös kaikki sanasta sanaan, muuten asiat jäävät sanomatta. Päässä nimittäin tuollaisissa tilanteissa lyö niin pahasti tyhjää, etten pysty sieltä kaivelemaan esiin mitään ajatuksia.

Nyt vaan ongelma on se, että en saa kirjoitettua huomista joogaesittelyäni. Mikähän siinäkin on. Laiskottaa, teen tietokoneella kaikkea muuta, kuten kirjoitan blogipäivitystä, mutta joogaesittely ei etene. Ei etene, ei. Aivan käsittämätöntä vetkuttelua, en tiedä mistä se johtuu ja mitä sille pitäisi tehdä. Mielummin nimittäin kirjoittaisin tekstin nyt, enkä vasta sitten ihan viime tipassa. Mutta toisaalta, jos kirjoittaminen vaatii tapahtuakseen viimehetken paniikin, ei tässä auta kuin odottaa huomiseen.

Tiesittekö muuten, että Indus-laakson yli 4000 vuotta vanhoissa savisineteissä esiintyy hahmoja, joiden asentojen on tulkittu viittaavan joogaan?

Ei kommentteja: